”Istahdin kävelykadun penkille, silmäilin vaivihkaa, oliko kukaan kiinnittänyt huomiota ähräämiseeni. Ei. Tässä iässä on se hyvä puoli, että on näkymätön.”

Tai sitten olivat niin kuin minä, joka ajattelen, että avun tarjoamista tärkeämpää on antaa avuntarvitsijan pitää kiinni näkymättömyydentunteestaan, koska niin itse pulassa ollessani haluaisin, vaikka ongelma olisi miten ylitsepääsemätön yksin ratkaista. Eli klassinen suomalainen ”oho, liukastuin ja pää halkesi, mutta onneksi sentään kukaan ei huomannut”.