Minä luin aina pienenä mummilassa Alibia. Siitä ei jäänyt mitään traumoja, mutta sen sijaan pelkäsin muistaakseni siihen aikaan jonkun Hannu Karpon ohjelman osiona ollutta liikenneturvallisuusvalistusta, jossa näytettiin kuvia kuolonkolariautoista ja soitettiin pelkistä pianon alakoskettimien nuoteista koostuvaa tunnelmamusiikkia. Käsittääkseni kuvissa ei edes näytetty mitään ruumiinosia, vaan vain rusentuneita autoja.

Kauhuelokuvat olen Ringin jälkeen kiertänyt kaukaa. Tai no, Blair Witch Projectin kyllä taisin katsoa joskus sen jälkeen. Minulla on sama ongelma, ei siitä niiden herättämästä kauhusta meinaa päästä eroon, ja se on aivan liian helppoa manata esiin yksin yön pimeydessä. Ja haluaisin olla sellainen ihminen, joka pitää kauhuelokuvista, kun sellaiselle ne voivat käsittääkseni tuottaa mielihyvää.

Mutta miten voi olla, käsittääkseni kuitenkin luet kauhukirjallisuutta, Kingiä ainakin? Eikö niiden kauhu jää vaivaamaan? Minä totesin jotain Kingin kirjaa lukiessani, että minulla jää ihan yhtä lailla kuin elokuvien.

Emännälle: Kiitoksia Red Ridingin olemassaolosta muistuttamisesta. Sen olen aikonut katsoa, mutta unohtanut.