Minä olin päivää aiemmin samassa kirjastossa tappamassa aikaa. Siellä on yksi hylly josta ruukaan aina löytää jotain mielenkiintoista. Se on siellä aika perällä, nuoriso- ja lastenosastojen välissä. Manga on sen saman hyllyn toisessa päässä. Mutta tuo valikoivuuden ongelma on tuttu, ja luulen, että enemmän kuin kirjastojen valikoimista siinä on kyse siitä, että kun käsitykset rakentuvat ja tarkentuvat, ei mikä tahansa skeida enää uppoakaan yhtä helposti. Joskin tämä on kyllä pitkälti käsienheiluttelua. Minulla on ollut suunnitelmissa testata, vieläkö pystyisin lukemaan nuoruudessa huvittaneita huuhaakirjoja vai olisivatko ne niin tylsiä kuin millaiseksi ne kuvittelen.

Hyvä kun varoitit tuossa lopussa. Ei nyt ehkä niinkään itseni kannalta kuin siltä, että hätäisimmät ventovieraat saattaisivat muuten ruveta nettivinkkaamaan.

Miksi sinun pitäisi olla vastuussa toisen kauhun tasapainosta, jos se on noin huteralla pohjalla? Se kuulostaa minusta niin kestämättömältä, ettei sellaisesta toista voi pelastaa, etenkään yrittämällä varjella sen romuttumiselta.

(Hauskaa tämä hämärien vihjailujen perusteella psykologisointi.)

Tietokonehan ei sitä tiedä tai siitä piittaa, onko lisenssi maksettu vai maksamaton. ;)

Mitä kuvankäsittelyohjelmaa olet Windowsissa käyttänyt? Hyvällä tuurilla se toimii Linuxissa Winen avulla. Jos sinulla esimerkiksi on Photari-lisenssi, sen pitäisi enimmäkseen toimia Winellä. Natiiveja työkaluja en GIMPin lisäksi tiedä, mutten kyllä ole liiemmin sellaisiin perehtynytkään.

Sairaalasta lähtö tuntuu kyllä varmaan aina haikealta. Tai no, ehkei siinä tapauksessa, että on kokenut sen vastenmielisenä, mutta siis jos hoito on ollut hyvää, se on tosiaan turvapaikan taakseen jättämistä.

Yliviivaustagi on s tai del (jälkimmäinen on modernimpi).

Tämä oli mielenkiintoista luettavaa, kuten ounastelinkin. Ja vahvuuden vaikutelma tuli tästäkin, etenkin tuosta ulkopuolelle tieten tahtoen asettumisesta.

”mikä se oli siinä vanhassa mainoksessa, mikä auttaa kun vatsa valittaa?”

Olisiko ollut Alsucral?

Miten on, vaikuttavatko nämä kumppanit luomistyöhösi suuntaan taikka toiseen? Eli löytyykö fiktiostasi niidenkin kertomaa, vai haittaako niiden melu vain keskittymistä?

Jos olitte kahden, niin joko se olit sinä, tai sitten sinulla on miehisen möreä ääni. :)

”Das war nicht so”:n sain selvää, vaikka saksan kuullunymmärtämisistä on jo miljoona vuotta. Olitko se sinä joka sen sanoi?

”silloin kun ihminen hajoaa täysin on yllättävää huomata että häntä auttavat kristinuskon symbolit ja rukoilu, kun on pakko heittää mäkeen kaikki huolensa ja periaatteensa ja vain uskoa johonkin koska ei ole muuta keinoa selvitä pelosta. O.o mä en ymmärrä sitä, mutta se toimii. ainakin osittain.”

Tämä on minusta yksi syy sille miksi uskonnot tuskin tulevat koskaan maailmasta katoamaan, ja miksi niiden ei pidäkään kadota: äärimmäisen epätoivon hetkinä ihminen voi tarttua mielikuvituksensa tuomaan lohtuun. Siinä ei ole mitään väärää eikä pahaa, se on vain luonnollinen selviytymiskeino. Luulen, että kristinuskossa on ainakin meille siihen kasvatetuille juuri se, että meidät on siihen kasvatettu. Se on ikään kuin turvallinen lapsuusmuisto, ja ihminen pyrkii usein palaamaan varhaisempiin kokemuksiinsa, kun nykyiset mekanismit eivät selviytymiseen enää riitäkään. Kokonaan uusien kehittäminen on aikaavievä ja vaikea projekti. Luultavasti buddhalaisuudessa kasvanut palaisi vastaavassa tilanteessa buddhalaisuutensa, muslimi islaminsa pariin jne.