Hyvinkin voi liikunta korvata syömistä, sen vain pitää olla tarpeeksi raskasta jotta palkkiona on endorfiineja. Lisäksi uskon, että syömisen polku täytyy kulkea loppuun jotta voi nähdä, miten tyhjänpäiväistä sekin on, eli ihminen tarvii omakohtaisen kokemuksen siitä että tämä (syöminen) on loppujen lopuksi ihan paska keino hankkia mielihyvää. Jos on aina yrittänyt jossain määrin kamppailla lohtusyömistään vastaan ja pitää sitä kurissa ennen tuollaisen kokemuksen saamista, se on vaikeaa siksi, että sitä kuitenkin perimmiltään uskoo saavansa siitä enemmän mielihyvää kuin pahaa oloa.

I wonder about the (apparently Wikipedia-derived) ”can endure” part, what does it mean? That be it any worse and you’d lose consciousness? Surely you can’t die from pain alone?

(Ja siis ”ala” tässä oli psykiatria, ei unien tulkinta.)

Luin joskus jostain alan kirjasta, että monet psykoosiin sairastuneet ovat juuri ennen sairastumistaan uneksineet kuolemastaan. Sille ei kylläkään tunnu netistä löytyvän mitään vahvistusta.

Note: This is not to brag or to belittle your experience, it probably depends very much on the individual.

I went cold turkey from 150 mg (after years of use) and honestly, even a mild flu would have been worse. The ringing and the zaps were just a minor (and expected) annoyance, and a small dose of pain killer took care of the headache. The only surprise was completely losing my patience for a couple of weeks, I was raging and bashing things (not people, thankfully) for being a trivial hindrance.

No voe helvata. Ihan omia aikojaan, ilman esim. minkäänlaista osumaa? Nuo on niin pelottavia.

Kiroilututtaa. Perkele.

Jos olisin taikauskoinen, vetoaisin ehkä kommenttiisi tuossa ylempänä (04.06.12 19:07) todisteena oikeasta vastauksesta otsikon kysymykseen: koska sinä olet tarpeeksi vahva selviytyäksesi.

Did you find out the exact PD they suspected, or is that what you’re now trying to uncover from the files?

Diagnoosin tarkoitus ei ole hoitaa, diagnoosi on väline jonka avulla hoidetaan. Hoito voi olla tehotonta tai jopa vaarallista jos ei tiedetä mitä hoidetaan. Esimerkiksi juuri bipolaarin mielialan hoito pelkillä masennuslääkkeillä voi olla potilaalle haitallista.

Lisäksi sillä, että saisit diagnoosin (olitpa sitten bipo tai et), pääsisit siitä että joudut vatuloimaan sitä itseksesi, jos se kerta tuntuu rasittavalta. Voisit sitten nojata siihen mitä tutkimuksista selviää, olipa se mitä tahansa.

Minä panen toivoni lääketieteen kehitykseen: jonain päivänä, ihan lähivuosikymmeninä keksitään läskinsulatuslääke joka oikeasti toimii suht’ riskittömästi. Samoin kuin keksitään masennuslääkkeet jotka toimii oikeasti. Eläkeikäisenä voin syödä mielin määrin, vaikkei mieleni lohdun takia enää edes tekisi, kun en ole enää masentunut. Ja pääsen eroon tuosta navanympärysläskistä, joka ei näköjään tällä tehokuurillakaan lähtenyt, Saatana.