Muistaakseni pelasin Wizballin läpi Nepalla, vähän sen jälkeen kun kaveri kehua retosteli tehneensä saman PC:llään. Tosin sekinhän peli taisi olla näitä että homma vain jatkuu alusta uudestaan vaikeampana, kun viimeinen taso on selvitetty. Sellainen tuntuu köyhältä, olisi minusta aina parempi näyttää vaikka vain joku staattinen Conglaturation !!! -ruutu ja lopettaa siihen.

Tunnistan tuon pakkomielteen pelata ei-toimintapelit ei vain läpi, vaan virheettömästi läpi. (Olisi varmasti koskenut myös toimintapelejä, jos en olisi aina ollut niissä niin saatanan huono.) Nykyisin on onneksi YouTube, jonka kautta voin saada täyttymyksen monien kaihertamaan jääneiden pelien kanssa: psyykelleni onneksi riittää, kun näen, kuinka joku on kerran pelannut pelin läpi täydellisten siirtojen sarjana.

Sinä olet näemmä harrastanut ihan kunnolla noita ulkoaktiviteettejakin. Minulle se oli lähinnä sellaista pakkopullaa, piti käydä edes joskus jotain muka tekemässä, jotteivät vanhemmat passittaisi suorastaan hoitoon sen jatkuvan tietokoneellaolemiseni takia. Mutta kaveripiirissä sen sijaan asiat olivat paremmin, kaikkia tietokoneet (lähinnä tietty ne pelit) kiinnostivat Nepa-aikoina vielä jossain määrin eikä ketään nimitelty sen takia. No sitten 90-luvulla kyllä nörtiksi vähäsen yrittivät, mutta aika kesyä ja leikillistä se vielä sittenkin oli, ja olin jo sitä paitsi niin paatunut siinä vaiheessa, että olin mahdollisesta nörtteydestäkin vain ylpeä.