”Sen sijaan lihaskasvun aiheuttama painonnousu on hyvin harvinaista.”
Pisti nipon silmään tämä väittämä. Tarkoitit varmaankin sitä, että kun sellainen, joka ei harjoita lihaksiaan, syö enemmän kuin kuluttaa, se painon nousu johtuu kehossa olevan rasvamäärän eikä lihasten kasvusta. Lihaskasvun aiheuttama painonnousuhan on väistämätöntä.
Oletan reaktiostasi, ettei kummitäti kuitenkaan ole niitä (meitä), joille pulskuus on estetiikka-akselilla nollan toisella puolella kuin mitä yleisesti nykyisin? Tosin eihän sellainen varmaankaan reaktioon mitenkään vaikuttaisi, mutta sinut tuntien epäilen, ettet jättäisi tätä aspektia kirjoittamatta näin jälkikäteen, jos uskoisit sen olevan siellä.
Jos minulta kysyttäisiin, vaikkakin absurdia se olisi, niin kierukka ennemmin kuin sukulaisten kohtaaminen, koska tahansa.
Olemmekin näköjään saman sairaalan asiakkaita nykyisin. Siis laitoksen, toki rakennukset ovat erit.
Kiva kun kävit päivittämässä.
Itse aion tässä juuri alkaa hakkeroimaan postauslomaketta osaksi teemaa, jonka olen sovittanut puhelimen näytölle. Ei siis tarvitsisi erillistä backendiä lainkaan, mikäli tämä onnistuu.
Kirjoitatko rivittömään kirjan vapaakätisesti siistejä tasakorkeuksisia rivejä vai täysin mielivaltaisesti, miten kullekin sivulle?
Ikävä kuulla että asiat menevät huonosti. Onhan sinulla ollut tosi paljon elämänmuutoksen aiheuttamia paineita viime aikoina, ettei se mikään ihmekään ole. Vaikka sairaalaan joutuminen ei toisaalta tietenkään ole hyvä juttu, toisaalta olen kyllä iloinen jos pääset sinne, mikäli tosiaan olet sen tarpeessa, ja siltä tämä minusta ainakin kuulostaa. Kävi miten kävi, toivotan tsemppiä ja jaksamista!
Tiesin tuon Euroshopper-vessapaperin laaduttomuuden entuudestaan kokemuksesta, sillä tulin kerran ostaneeksi sitä, kun kaupassa ei mitään muuta ollut jäljellä. Enpä osta toista kertaa, mieluummin vaikka käyn toisessa kaupassa.
Minä olen sitä mieltä, että jos kerta siltä tuntuu, ettet selviä, kannattaa soittaa.
Siitä on kuitenkin toisaalta se etu, että guuglatessa saa paljon paremmin osumia, jos käytössä on englanninkielinen järjestelmä. Minun pitää toisinaan käyttää vippaskonstia saadakseni ohjelma tilapäisesti englanninkieliseksi, jotta saan sopivia hakusanoja.
Tykkäätkö käyttää englanninkielistä systeemiä? Minusta yksi Linuxin kivoimpia puolia on se, ettei käyttäjän tarvitse sitoutua yhteen kielivalintaan niin kuin halvinta Windowsia ostaessaan, vaan käyttiksen saa halutessaan vaikka esperantoksi tuosta vain.
Hei, galluppi! Heti osallistun.
”Ymmärsinkö nyt oikein, että koetat ilmaista, että sinulle sen sulkeistaminen tuntuu hyvin vaikealta ja edellyttää ponnistelua?”
Juuri sitä tarkoitin. Lähinnä se sujuu minulta fiktion parissa, ja silloinkin edellytän tarinankertojalta aika paljon vastaantulemista tai viihdyttävyyttä. Jälkimmäisen takia pidän esimerkiksi Disneyn Liisa Ihmemaassa -piirretystä, eli fantastisuus ei sinänsä tuota minulle ongelmia. Kyse on ehkä siitä, että tarvitsen jonkin yleisesti hyväksytyn syyn epäuskoisuuteni sulkeistamiselle. Ilman sellaista tunnen olevani… lapsellinen? Hullu? Jotain sellaista, jos suljen korvani epäuskoltani. (Tai no, oikein tosi huonon fiktion parissa tunnen sitä batemanmaista nimetöntä kammoa tyhjänpäiväisyydestä.)
Tunnistan silti tuonkin tunteen, että idea täyttää maailman ja vie mukanaan. Paljon on vain vettä Kemijoessa virrannut sen jälkeen, kun sellaista on viimeksi kunnolla tapahtunut. Se kielinee sittemmin rapistuneesta turvallisuudentunteestani. Ajatusteni tavallisilta urilta noille hulluille teille poikkeaminen kun aiheuttaa pelkoa ja edellyttää siksi vankkaa itseluottamusta.