Latausliitin on vanhanmallinen micro-USB, vaikka nykyisin saisi kyllä jo olla kaikki USB-C:tä. Toki micro-USB silti tulppaliitintä kätevämpi sikäli, että muutkin USB-laturit periaatteessa toimivat (joskaan tätä en ole testannut).
Jurnuttaa leikatessa niin kuin vaihtaisi vaihteita, kun ei isommalla veto riitä, niin että kuulostaa Commodore 64:n autopeliltä. On silti leikannut ainakin tähän mennessä sen mitä pitää. Ei toisaalta tunnu pystyvän ihoa rikkomaan niin kuin entinen leikkurini, jos sillä varomattomasti sörkki.
Tärkein valintaperusteeni tälle oli, että valmistaja tarjoaa akunvaihto-ohjeet suoraan ohjekirjasessa (vaikka suositteleekin ammattilaisen tekemää vaihtoa). Entinen kun meni ihan hyödyttömäksi akun loputtua, eikä sen vaihtamiseen löytynyt edes mitään epävirallisia ohjeita mistään.
Kampojen vaihtosysteemi, tai siis itse kampojen kiinnikkeiden (muovin) kestävyys arveluttaa. Toivottavasti valmistaja on testannut niidenkin irrottelua ja kiinnittelyä tuhansia kertoja ennen viisivuotisen takuun myöntämistä.
Some TASsers have beaten (for instance) multiple NES Mega Man games using the same input, see tasvideos 871M. So you could also try the Double Joy with two C64s (or two Ataris) running different titles that are similar enough in mechanics.
Oi että, tämän olin kokonaan unohtanut! Enkä tuota pisteillä pelaamista muista vieläkään, mutta Baby Elephant Walkin ja pöllön reaktion kyllä nyt taas hyvin elävästi.
Monta yritin, mutta yhtään niistä massiivisista naputeltavista en koskaan saanut toimimaan. Se nepan ohjekirjassa ollut C=-kuumailmapallosprite oli suurin saavutukseni, ja sekin vasta vuosien ja lukuisten ragequittien jälkeen.
Elokuvasarjan ”viimeisellä” viittaat ilmeisesti (Connerystä päätellen) Viimeiseen ristiretkeen eikä Kristallikallon valtakuntaan. Jos et tiennyt jälkimmäisestä tätä ennen, suosittelen myös unohtamaan sen saman tien.
Ristiretkestä tehty seikkailupeli oli yksi Amigalla intohimoisimmin pelaamistani (silloin vielä kaverin luona, kun itselläni oli vain Nepa). Sen varustelukin oli hulppea, erityisen huikealta tuntui mukaan sisällytetty Jones seniorin päiväkirja.
Muistaakseni tämä oli minulle niitä pelejä, joita pelasin ennen kuin olin elokuvan nähnyt.
Pelasitko disketti- vai kasettiversiota? Kasettiversion kääntöpuoli ei ikinä suostunut latautumaan, ja sitten lopulta tajusin että siinähän lukee ”audio” (tms.) ja kokeilin sitä kasettisoittimessa. Ja sieltä pläjähti soimaan Resister -nimisen yhtyeen Who’s Crying Now?
No niin, oli pakko kaivaa tuo tunnari Youtubesta soimaan. En olisi osannut hyräillä sitä, mutta sen tunnelman muistin ihan selvästi (ja oikein).
DTD tuli muistaakseni bundlena koneen kanssa ja oli siten ensimmäisiä pelejä joita omalla nepalla tuli pelattua. Ihan ensimmäinen taisi olla (myös bundletettu) Match Point, pelkästään sillä ansiolla että se suostui kasetilta latautumaan (tuon linkkaamani grafiikat näyttävät kyllä jotenkin paremmilta kuin muistikuvieni tennispelissä, joten en ole nimestä ihan varma).
Sitä en kyllä muista olinko ennen oman saamista jo nepalla jossain muualla pelaillut. Todennäköisesti kyllä.
Eivät urheilupelit minullekaan niitä suosikkeja yleensä olleet, mutta aina niiden hakkaaminen sentään oikean urheilun voitti.
No nyt, nyt on kyllä! Ai että.
