I’ve had altogether (I think) 4 years of actual psychotherapy (3 of which group therapy of $deity-knows-what school, 1 brief intervention-type CBT thingy to cope with a crisis), and in between those something like 10 years of (usually weekly) sessions with psychiatric nurses or a psychologist (not considered actual psychotherapy).
The reason was my (ongoing) depression, and I’ve always brought up the emptiness inside being at the core of my problems, and unfortunately none of the helpers I’ve worked with have had any fixes for it. The biggest focus on it I’ve had was with the (also CBT) psychologist, but even with her in the end we just had to put it (along with the cynical worldview I’ve developed from it) aside, thinking I could perhaps go on with my life despite it being in the background. That’s been the only option available, and it’s not a very good one I’m afraid.
The closest I ever came to an actual fix, I think, was a brief moment (during my time with the psychologist) when I had the idea that I could perhaps turn this emptiness into my source of motivation. Since the emptiness really has felt indestructible, it’d mean I’d have virtually never-ending reason to push forward. But that too just doesn’t work in real life like it does in TV Tropes (http://tvtropes.org/pmwiki/pmwiki.php/Main/PowerOfTheVoid).
He’s done his best to avoid all those perilous hormones.
Agreed. To me unhealthy eating (like someone shoving a McMeal into their face) is way more gross.
Toinen Puska-linkki (1984) on sama kuin ensimmäinen, sen pitäisi kaiketi olla ”Diet and serum sex hormones in healthy men”?
Nuo ”enemmän tyydyttynyttä ravintorasvaa” -> ”pienempi rasvaton kehonmassa” -tulokset ovat ilmeisesti assosiaatioita, onko niissä poissuljettu muut muuttujat? Tuli mieleen, että ehkäpä enemmän tyydyttyneitä rasvoja syövät myös liikkuvat vähemmän, ja siksi lihasta on vähemmän. (En löytänyt tätä tiivistelmistä, eikä ole pääsyä täysiin artikkeleihin.)
Komppaan. Jos tosiaan olet, kuten tuossa sanoit, paahtanut suunnilleen putkeen ties miten kauan, kannattaa ilman muuta antaa kehon välillä levätä kunnolla. Ja antaa piut paut syyllisyydentunteelle joka siitä vääjäämättä herää. Levon jälkeen sitten uudella innolla taas reenien kimppuun.
Kipeytyykö selkäsi joistain tietyistä liikkeistä? Kroppaa pitää kuunnella, eli kipua aiheuttavia liikkeitä ei kannata tehdä. Itelläni esim. juurikin juokseminen on sellainen, että sillä saan selän paskaksi n. viikossa. Sen sijaan mavea suosittelen, jos se vain suinkin on mahdollista ilman kipuja. Sillä saa selän lihaksiin voimaa, joiden ansiosta selkä kestää paremmin muussakin käytössä. (Pitää vain olla huolellinen tekniikan kanssa ja aloittaa riittävän keveillä painoilla, koska liian isoja painoja selkä kaarella kiskoen saa sitten kyllä helposti myös paikat hajalle.)
Hyvinkin voi liikunta korvata syömistä, sen vain pitää olla tarpeeksi raskasta jotta palkkiona on endorfiineja. Lisäksi uskon, että syömisen polku täytyy kulkea loppuun jotta voi nähdä, miten tyhjänpäiväistä sekin on, eli ihminen tarvii omakohtaisen kokemuksen siitä että tämä (syöminen) on loppujen lopuksi ihan paska keino hankkia mielihyvää. Jos on aina yrittänyt jossain määrin kamppailla lohtusyömistään vastaan ja pitää sitä kurissa ennen tuollaisen kokemuksen saamista, se on vaikeaa siksi, että sitä kuitenkin perimmiltään uskoo saavansa siitä enemmän mielihyvää kuin pahaa oloa.
I wonder about the (apparently Wikipedia-derived) ”can endure” part, what does it mean? That be it any worse and you’d lose consciousness? Surely you can’t die from pain alone?
(Ja siis ”ala” tässä oli psykiatria, ei unien tulkinta.)
Luin joskus jostain alan kirjasta, että monet psykoosiin sairastuneet ovat juuri ennen sairastumistaan uneksineet kuolemastaan. Sille ei kylläkään tunnu netistä löytyvän mitään vahvistusta.