Tämän (ja tähän perustuvan uutisen) mukaan Android-sovellus edellyttää 2.3:n tai uudemman, Playssa esittelyn mukaan sovellus toimii ”laitteilla, joissa Android 2.2 tai uudempi”, eli jompi kumpi väittämä kaivannee päivitystä.
Onko kanavalähetysten tuki tulossa myöhemmin myös 3.0:aa vanhempiin Anteroihin?
Onko CC0 tuolla sitä varten, että vastikään valmistunut käännös kopioidaan sinne vai mitenkä?
Onnittelut valmistumisen johdosta!
Komppaan. Jos tosiaan olet, kuten tuossa sanoit, paahtanut suunnilleen putkeen ties miten kauan, kannattaa ilman muuta antaa kehon välillä levätä kunnolla. Ja antaa piut paut syyllisyydentunteelle joka siitä vääjäämättä herää. Levon jälkeen sitten uudella innolla taas reenien kimppuun.
Kiitos uudesta sloganista!
Kipeytyykö selkäsi joistain tietyistä liikkeistä? Kroppaa pitää kuunnella, eli kipua aiheuttavia liikkeitä ei kannata tehdä. Itelläni esim. juurikin juokseminen on sellainen, että sillä saan selän paskaksi n. viikossa. Sen sijaan mavea suosittelen, jos se vain suinkin on mahdollista ilman kipuja. Sillä saa selän lihaksiin voimaa, joiden ansiosta selkä kestää paremmin muussakin käytössä. (Pitää vain olla huolellinen tekniikan kanssa ja aloittaa riittävän keveillä painoilla, koska liian isoja painoja selkä kaarella kiskoen saa sitten kyllä helposti myös paikat hajalle.)
Created an attachment (id=259453) [details]
This is in Fedora 19 with current Gthumb 3.2.4. Likewise reproducible in Ubuntu 12.04 with Gthumb 3.1.2 (from a PPA).
Steps to reproduce:
1. Open foo.png
2. Select File > Save As
3. Name the file foo2.png, select Save
4. In the Options dialog, select Cancel
5. Back in the Save As dialog, select Save again
What happens:
The Options dialog now only has Title and the Cancel and Save buttons, no actual options to choose from.
What I expect to happen:
The Options dialog to have options just like at step #4.
More information:
The bug crops up when saving the file as JPEG as well, I just used PNG as an example. It also happens regardless of whether a file is chosen for overwriting or not. After the bug is triggered, subsequent attempts to Cancel and re-enter the Options dialog always bring it up empty, until the Save Dialog is exited (either by Canceling or by going ahead with the Save).
I was hoping for exactly the details he said would take hours to explain. But then again maybe the mathematics of hashing would fit Numberphile better. Here’s to hoping James will tackle this!
Teki silloin tuoreeltaan mieli kommentoida tyyliin ”you’ll be back”, mutten halunnut ainakaan sillä sisuunnuttaa sinua pysymään poissa.
Lopettaminen kannattaa aina silloin tällöin. Sen jälkeen on hyvä jatkaa.
”Mitä mainiouteen tulee, niin saat kernaasti aluksi vaikkapa selittää miksi nimet”
Koska sanon niin.
”Varo tekemästä olettamuksia ihmisten iästä ja siitä miten se vaikuttaa heidän mielipiteisiinsä.”
En varo.