Musta Pörssi lupaa kampanjassaan hyvittää Amiga 500- ja Commodore 64 -koneista 50-150 euroa LG:n uuden, kannettavan tietokoneen ostajalle. Mustan Pörssin aikomus romuttaa kerätyt konevanhukset on kuitenkin saanut näiden koneiden parissa kasvaneiden nörttien karvat pystyyn, ja ensi perjantaina Mustan Pörssin liikkeiden edustalla aiotaankin protestoida.
Syötevirtojen lukeminen Google Readerilla
Erkan yllytyksestä päätin kokeilla Google Readeria, ja varsin mainioltahan tämä näin ensimmäisen päivän perusteella vaikuttaa.
Tilausten siirto tähän saakka käyttämästäni BlogBridgestä kävi näppärästi, sillä Google Reader osasi tuoda ne OPML-muotoisesta tiedostosta, ja BlogBridge puolestaan osaa viedä ne sellaiseen. Ainut matkalle tipahtanut tieto olivat skandit yhden guiden (kuten BlogBridge niitä nimittää) tai hakemiston/tagin (kuten Google Reader samaa asiaa nimittää) nimestä (läjästä
tuli lj
), sekä tieto jo luetuiksi merkityistä teksteistä, mutta muutoin siirto meni mallikkaasti.
Tästä kaiken siirtämisestä selaimeen tulee vain se ongelma, että välilehtiä pitää jatkuvasti olla auki miljoona, ja niiden välillä sompailu alkaa jo käydä työstä. Jo tätä ennen minulla on ollut jatkuvasti auki kahdeksan vakiosivua ja niiden lisäksi erinäinen määrä (yleensä 2-4) sivuja, joille olen aikonut palata joskus lähitulevaisuudessa.
Have Your Lost USB Drive Ask For Help
Royale Noir: secret XP theme uncovered
DisclosurePolicy.org
DisclosurePolicy.org via BlogsNow
PayPerPost Is Now Officially Absurd
at TechCrunch is a critique of DisclosurePolicy.org, which is set up by PayPerPost.
Skinnari: Suomeen oma nettipokeri
Eduskunnan talousvaliokunnan puheenjohtaja Jouko Skinnari ehdottaa, että Suomeen perustettaisiin oma nettipokeria pyörittävä taho, kertoo tiistain Aamulehti.
Image Mosaic Generator
'Tower of Babel' translator made
Notepad++ and System Err
I had this problem pop up recently each time I tried to start Notepad++, my editor of choice. I uninstalled the version I had and installed the latest version, which was 3.9 at the time, which seemed to fix the problem.
Until today, when it would once again just give me the stupid “System Err” popup, and not start. It seems reinstalling over the existing installation doesn’t fix this, you have to uninstall it first and then reinstall to make it work. Which might get pretty annoying, if you have to do this every couple of days.
All Google seems to know about this is in French, but it seems those guys too have just the uninstall/reinstall solution for this. They do seem to recommend even deleting any remaining files after uninstalling and before reinstalling – specifically nppshellext.dll
which for some reason doesn’t get uninstalled propery.
Wait a minute – at Framasoft’s Np++ post, in the first comment thread (what an annoying habit to hide the comments behind clickable JavaScript – breaks permalinks, bad bad…) they’re saying the problem is caused by C:\Documents and Settings \your name\Application Data\Notepad++\nativeLang.xml – removing it should fix the problem. I’ll have to wait until the next time the problem reappears to verify this.
Sampon tietokonejärjestelmässä vikaa sunnuntaina
Sampo-pankin verkkopankin, pankkikorttien ja -automaattien toimintaa haittasi päivityksistä syntynyt vika sunnuntaina. Järjestelmä saatiin korjattua viiden aikoihin iltapäivällä. Vika esti muun muassa on line -varmistusta vaativien pankkikorttien käytön.
HS.fi via Juha