Frankie Knuckles: The Whistle Song. Tästä klassikosta tulee keväinen fiilis vuodenajasta riippumatta, joten tämä sopiikin erityisen hyvin soitettavaksi näin keväällä.
Kapteenintien puoleinen nappi ei toimi: purnukan valo ei syty eikä liikennevalojen vaihtumiseen näin ollen sillä voi vaikuttaa.
Ehdottaisin, että itsepalvelukassan sisäänkäyntiä kavennetaan (esim. samanlaisella yksisuuntaisella esteportilla kuin myymälätilojen sisäänkäynnillä) niin, että siitä selvästi mahtuisi kulkemaan vain korin kanssa. Näin asiakkaat ymmärtäisivät ehkä olla ahtautumatta kärryjen kanssa sinne itsepalvelualueen tukkeeksi.
Ehdottaisin viimeisen pohjoisen suuntaan illalla lähtevän 20B:n aikataulun myöhentämistä 10 minuutilla. Illan viimeinen juna on on yöjuna Helsinkiin, ja se tulee Ouluun aikataulun mukaan klo 23.48. Tuo viimeinen 20B ohittaa viereisen linja-autoaseman pysäkin 23.43, joten siihen ei nyt enää mitenkään ehdi junalta, jollei juna satu olemaan roimasti etuajassa. Kävely asemalta esim. Toppilaan asti kantamuksien kanssa on aika vaivalloista varsinkin näin talvisin, kun on liukasta.
Valittaisin tuosta kaurahiutalepakettien ulkoasu-uudistuksesta. Uudet pakkaukset ovat kyllä tyylikkäämpiä, mutta jostain syystä pikakaurahiutalepaketista tehtiin uudistuksessa samanvärinen (tummansininen) tavallisten hiutaleiden paketin kanssa, ja sen seurauksena olen nyt jo monta kertaa ostanut vahingossa pikakaurahiutaleita tavallisten sijasta, kun niitä on niin vaikea erottaa. Ja kun minulla on suhteellisen normaalisti toimivat hoksottimet, niin voin vain kuvitella miten vaikeaa esimerkiksi dysleksikoilla on näiden kanssa.
Kehottaisin vaihtamaan jomman kumman pakkauksen pääväriä, jotta ne olisivat yhtä selvästi eroteltavissa kuin aiemmin, kun toinen pakkaus oli vaaleansininen ja vain toinen tummansininen.
I just found out that password handling on the Transifex website is broken. After failing to log in with my old password, I requested a password reset, but even after resetting the password back to the old password I still could not log in with it. I then reset it again, and this time used a simplistic password (just fulfilling the silly requirements set by the reset form). This then allowed me to log in.
I then went to my account settings and again set my password back to the old one. I then tried logging in again, and again it failed.
So the password handling is triply broken: it fails to warn me about the requirements for a truly working password, it fails to store a truly strong password, and it fails to prevent the non-working password from being saved, causing a non-working login.
Toppilan voimalaitos täällä Oulussa pitää aina käynnistyksen ja alasajon aikana varsin kovaa ääntä. Oulun Energia pahoittelee sitä meluhaittana, mutta minusta se on aika hieno esitys (ainakin harvoin kuultuna).
Toppilan voimalaitos on poistumassa käytöstä kesäkuussa 2020, ja Laanilaan rakenteilla oleva uusi biovoimalaitos tuskin tuottaa ainakaan täysin samanlaista ääntä, joten ajattelin pyytää tämän toivelomakkeen kautta, että tuo vanhan voimalan ääni tallennettaisiin, jollei sitä jo Yleisradion arkistoista löydy.
Voin sitten 2030-luvulla lähettää siitä Äänien iltaan kuuntelutoiveen!
Tuulenkaatoja kl-välylillä neljässä eri kohteessa.
Kärkikolmion naama osoitti Citymarketin suuntaan, vaikka lienee tarkoitettu Idealinjalta Porttiväylälle tuleville. Vai onko se sittenkin Porttiväylän suunnalta tuleville pyöräilijöille? Sen asento näytti joka tapauksessa kaipaavan vähän kohennusta.
Mannisenojasta oli toukokuussa naarattu polkupyöränraatoja ja muuta romua, mutta ne romut ja jätesäkit roskineen ovat jääneet siihen polun varteen. Kannattaisi varmaan kerätä talteen ennen kuin joku neropatti viskoo ne takaisin ojaan.