Short Circuit -elokuva on jo vuosia ollut katselulistallani, juurikin tämän pelin takia. Ei se käsittääkseni häävi raina ole, mutta nämä tolkuttoman epäselvät lisenssipelit jättivät silloin aikanaan kaipaamaan edes jonkinlaista selvyyttä, jota alkuperäisteos ehkä sentään saattaisi tarjota.
Minun käsitykseni on, että genre-elokuvat ovat semmoisia, jotka tehdään tietoisesti ja häpeilemättä ko. genren perinteiden puitteissa, ja nimitystä vain käytetään erityisesti kauhun kohdalla siksi, että tämä on varsinkin siellä puolella viime vuodet ollut muotia. Genre-elokuvissa ei siis pyritä mihinkään taiteellisesti kunnianhimoiseen määrittelyjen pakenemiseen, vaan päin vastoin pysytellään turvallisesti genren (esim. juuri sen kauhun) perinteisissä raameissa, tai ainakin näitä perinteisiä elementtejä korostetaan häpeilemättä.
Draama ja komediakin siis voisivat ihan hyvin olla genre-elokuvia, jos niiden luojat valitsisivat samanlaisen taiteellisen strategian, ja markkinoisivat tuotoksiaan nimenomaan tämä kärki edellä. Se ei vain taida olla muotia (eikä tarpeen) noissa genreissä, mutta löysin pikaisesti ainakin yhden artikkelin, joka listaa kauhun ja trillerin rinnalla actionin, science-fictionin, Aasian-elokuvat, fantasian, kulttielokuvat, ”weirdon”, grindhousen, parapsykologiaelokuvat ja animaation.
Huomattavan monet noista ovat sellaisia, että niihin luettujen teosten taiteellista arvoa on ainakin joskus aiemmin jossain määrin väheksytty, ja genre-sanan käytössä niiden yhteydessä on siis ehkä kyse yrityksestä vähentää noihin luokitteluihin liittyvää stigmaa viestimällä teeskentelemättömyydestä. ”Tämä elokuva on [esim.] kauhua, emmekä häpeä sitä.”
Oh god the auto captions on this are killing me!
Couldn’t care less about those piles and piles of shoot-em-ups, but for some reason most of those MSX cartridges looked very interesting to me! Perhaps I’m just a sucker for old movie title games.
Source Coden nimi on niin… skeneterminologian ”lame” kuvaa sitä parhaiten, etten ole pitänyt mitenkään mahdollisena että se voisi olla hyvä. Nyt täytyy vissiin yrittää nähdä se tilaisuuden tullen, olen itsekin aikamatkustustarinoiden ystävä (silloin, kun ne tehdään oikein). Los Cronocrímenesistä en tätä ennen ollut kuullutkaan, samoten se kiinnostaa nyt.
Oletko nähnyt Gilliamin 12 apinaa? Siitähän minä tykkään hulluna, ensimmäinen koskaan näkemäni uskottava aikasilmukka.
En kässää minäkään verohommaa. Sen nyt vielä, että ”nämä ja nämä tienasivat eniten” (rahanhaalintaa ihannoiva yhteiskunta kaipaa luonnollisesti esikuvia), mutta yksi pikku-uutinen siitä riittäisi minusta kattamaan koko verotietojenjulkaisutapahtuman uutisarvon.
Yhdyn kotimaisen elokuvan inhoosi, mutta sen sijaan mielestäni juuri tällä hetkellä Bondin elokuvateatterikatselussa on enemmän mieltä kuin ennen Craig-reboottia: teeskentelemättömät toimintaelokuvat ovat hyötyneet av-tekniikan viimeaikaisesta kehityksestä eniten, ja Bondin tekijät hyödynsivät rebootin mahdollisuudet muutenkin hyvin.
Eivät niin hyvin, että minua Casino Royalen jälkeen ilmestyneet olisivat kiinnostaneet, mutta kuitenkin tarpeeksi, että ymmärrän itseäni Bond-orientoituneempien kiinnostuksen jatkumisen.
Leike on elokuvasta Manos: The Hands of Fate, jonka tekijänoikeudet ovat rauenneet. Tekijänoikeusvaateen tehnyt ”Dance all Day” vaikuttaa Googlen hakutulosten perusteella väärinkäyttävän vaatimusmenettelyä monien muidenkin kohdalla.
No nyt ei ainakaan jää, lähetin tiedustelua.
Kuulin Docpointissa esitetystä Herzogin Cave of Forgotten Dreams -elokuvasta liian myöhään: sali oli molempina iltoina täpötäyteen buukattu. Onko pienintäkään mahdollisuutta, että Cave of Forgotten Dreams tulisi myöhemmin uudestaan ohjelmistoon? Se hyödyntää käsittääkseni 3D:tä niin tehokkaasti, että olisi sääli, jos sen saisi nähdä vain kotiteatterin kämäiseltä pikkunäytöltä.