Kemintien alikulussa on ilmeisesti sateiden jäljiltä liukasta raparällikköä, jonka väistäminen pimeässä tunnelissa jalankulkijana kasvattaa riskiä jäädä pyöräilijöiden alle.

Sama vika kuin viime syksynä: valot eivät vaihtuneet jalankulkijoille vihreiksi vaikka tilauspurnukan lamppu syttyikin napista.

Lumen alla vaarallisen sileää jäätä, edes nastakengillä ei meinannut pysyä pystyssä.

Pihapihlajat ja muut pihapuut riippuvat kevyenliikenteenväylän puolelle, paikoin todella pahasti.

Teknologiakylään vievä hiekoittamaton kevyenliikenteen väylä on junaradan alikulun mäessä vaarallisen liukas. Varsinkin välittömästi radan länsipuolella kahden kevyenliikenteen väylän risteyksen kohdalla lumi on tiivistynyt pettävän sileäksi, olen pari kertaa nastat jalassakin meinannut luiskahtaa siinä selälleni.

Terva-Toppilan koulun vieressä Koskelantien yli menevän suojatien valojen tilausbokseista (ainakin) yksi on rikki, eli se ei reagoi painalluksiin. Kyseessä siis koulun puolelta (Ruittukujalta) Koskelantien yli (Tuulentien puolelle) mentäessä vasemmanpuoleinen laatikko.

Never had this happen to me, thank Ukko, but an equal horror is if the door doesn’t work or the driver simply forgets to open it for you while letting new passengers in.

The absolute worst is when the driver forgets and there’s no one getting on at your stop, so the bus just speeds on.

Then you obviously just pretend you weren’t going to get off here anyway and ride along until the next stop, praying that they remember your press then.

Olipa ihan näköisesi juttu! Varasin heti teoksesi kirjastosta, näkyi muutama kappale Helmetistä jo löytyvän (varattuja kaikki).

Ydin-Helsinki ei tosiaan (ehkä Baanan pätkää lukuunottamatta) houkuttele pyöräilyyn, mutta koillisessa, Vanhankaupunginlahden ja Viikin seudulla tykkäsin pyöräillä.

Osuvampi vertailukohta autotien puolelta on se, että pitkiä valoja väläyttämällä viestitetään edellä kulkevalle ohituksesta. Jos ohitettava kulkee jo valmiiksi asiallisesti kaistallaan, eikä ohituksen sujuvuudelle ole muitakaan esteitä, ei ohitettavan tarvitse reagoida signaaliin millään tavalla, ja se on se, mitä odottaisin myös kaltaisiltasi liikennesääntöjä noudattavilta jalankulkijoilta: antaa signaalin mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, jos ei sille kerta ole käyttöä. Ei sellaisiin signaaleihin varautuminen ole minusta liikaa jalankulkijoilta vaadittu, liikenteessä kun pitää joka tapauksessa olla valppaana kaikenlaisien signaalien (ja muidenkin yllätysten) varalta. Asiallisen pyöränkellon ääni kun ei ole läheskään mikään sumusireeni, vaikka sen pitääkin kuulua myös riittävän kaukaa, mahdollisesti muun liikenteen melun ylitse.

Törttöilijöitä liikkuu maantieteellisestä sijainnista riippumatta ja kaikilla liikennevälineillä, ja siten on varmaan myös sellaisia pyöräilijöitä, jotka käyttävät kelloa väärin siinä missä monet autoilijatkin äänimerkkiään, road ragensa välineenä tms., eikä se tietenkään ole puolusteltavissa.

Muistaakseni kommentoin tästä silloin viimeksikin, että toiset jäävät perään puimaan nyrkkiä ja sinun laillasi sadattelemaan, jos ei soiteta (”voisi sitä kelloakin käyttää” yms. paskaa). Eli se on pyöräilijälle sellainen damned if you do, damned if you don’t. Mitä jos vain hyväksyisitte sen, että siellä meidän nyt vaan on molempien kuljettava niin kauan kuin ei erillisiä pyöräteitä ole. Ja voin kuule vannoa, etten lukeudu kumpaankaan meille kellonsoittajille keksimääsi idioottikastiin, se tulosta ilmoittaminen on pelkästään meidän molempien turvallisuutta varten (takaa tullessa ei voi mitenkään ennakoida miten edessä kulkeva jalankulkija tavoitettaessa käyttäytyy, jollei se tiedä että tulen). Voithan panna vaikka ensi kerralla ulos mennessäsi korvatulpat korviisi jos niin kovasti pelottaa se kello.