RH #851762 [1] and Gnome #649722 [2] also describe very similar, but not entirely identical issues.

*[1] https://bugzilla.redhat.com/show_bug.cgi?id=851762
*[2] https://bugzilla.gnome.org/show_bug.cgi?id=649722

Steps to reproduce:

1. Start Sound Juicer.
2. Insert a CD, one known not to have MusicBrainz data for it available.
3. Eject CD.
4. Insert same CD, or another CD with no MusicBrainz data for it.

What happens:
A dialog pops up saying ”Cannot access CD: Error while getting peer-to-peer dbus connection: The name :1.395 was not provided by any .service files” (the number varies). Data from CD TOC isn’t filled into Sound Juicer’s main interface.

What I expect to happen:
No dialogs to pop up, data from CD TOC read into Sound Juicer’s main interface just as it was after step #2.

Workaround:
After step #4, shut down Sound Juicer and then start it again. You’ll have one working read, and again failure on successive reads.

Other info:
Bug #977335 is similar, but without the MusicBrainz connection. I’m unable to reproduce #977335 with CDs that do have MusicBrainz data available for them.

And I recommend The Society for the Scientific Study of Psychopathy’s and Robert Hare’s comments on Ronson’s book.

Can’t say what’d be the why for you, just what it is for me. My top three reasons (and the only ones I can think of off the top of my head) not to are:

1) Not wanting to bring the hurt on those who care about me (I know after I’m gone it won’t matter to me, but until then it does)
2) Fear of physical pain in the process and of the possibility of failure in the attempt
3) That I believe life truly is random which, though most of the time painful, also means I can’t know the future. By chance, they might come up with Awesome New Working Happiness Drug/Therapy tomorrow, and had I killed myself today, I’d miss trying it. Or I might save someone’s life; someone who does value theirs. Would’ve made it worth it I struggled until then, and I’m still as free to end it after that.

Only #1 would alone suffice, #2 and #3 I use just to supplement it. If I didn’t have anyone who mattered to me (and vice versa), #2 and #3 even put together probably wouldn’t keep me here.

Tuossa kyllä toisaalta kj:n suulla sanotaan, että ”koneet on suojattu”, mutta salauksen käyttö on ikävä kyllä harvinaista vielä nykyisinkin, joten lausuman merkitys jää vähän hämäräksi etenkin kun jo heti seuraavassa lauseessa puhutaan työpöydällä ilmeisesti kuitenkin avoimesti saatavilla olevista tiedostoista. Yleensä salataan kaikki jos salataan, tuskin työpöydän tiedostot erikseen olisivat salatun levyn ulkopuolella.

Jos sen sijaan ensimmäisellä kommentaattorilla ”Tiedostot työpöydällä hidastavat konetta”, kannattaa kyllä harkita käyttöjärjestelmän vaihtamista…

+1 for the hillbillyness, mentally we’re the backwater country in these parts. Also, especially the men here seem to carry this bizarre idealized nationalist image of their home country, usually tied to our wars with the Soviets (nowadays touted using image macros on the Internet), and this overhyped ”we’re so badass we can take on any foe and come out on top” picture of the Finnish übersoldier of both literal and figurative sense. So you’ll be hard-pressed to find a Finn admitting he can’t take the cold: it’d go twice against his self-image sustaining beliefs (that there’s something bad about his country, and that he can’t cope with it).

Thankfully this isn’t perfectly mirrored in our politics, but even in parliament there are forces with an apparent longing for their idealized simpler post-war times, directly appealing to the nationalist common folk I described.

It’s not all that bad, but I think this is the insider’s view which, while not exactly a secret per se, perhaps isn’t as visible from the outside (and on the inside it’s so ubiquitous it usually goes without mention). Our international politics are perhaps most atypical for the common Finn; I think our international representatives are good in mostly not conveying this inwards-turned, nationalist side of us, and still showing pride in Finnish achievements that matter in the modern world (mentioned by others commenting here).

Oi, aivan liian vaivalloista! Tiedän kyllä mitä tarkoitat, juuri tuo tunne teki aikoinaan esim. Salaisten kansioiden seuraamisesta niin huippua. Mutta nykyisin en enää viitsisi hankkia sitä, tekijöiden täytyisi lusikoida se suuhuni. Samasta syystä en millään jaksa nykyisiä videopelejä, joissa täytyy käydä läpi perehdytysjakso. En jaksa perehtyä voidakseni viihtyä!

Niin kuin hyvissä addiktioissa aina, tärkeää on, että sarjasta saa keskustella kavereiden kanssa.

Olikohan tuo pähkinänkuoressa se, miksen ole kai yli kymmeneen vuoteen enää ollut mihinkään tv-sarjaan koukussa (ainut poikkeus lienee Sherlock Holmesin seikkailut)? Ei (by choice) ole ketään kenen kanssa keskustella. No, väitän kyllä siltikin, että osansa siinä on myös Sturgeonin lailla.

Yritin myös Doctor Whota ihan tässä viime viikolla, ei lykästänyt. Periaatteessa sen kyllä pitäisi olla ihan minun makuuni, brittituotantoa ja scifiä, vaan ei. Pettymyksekseni brittisarjoihinkin tunnutaan nykyisin imevän amerikkalaisvaikutteita niin, että hädin tuskin kieli ja kasvot ovat enää brittiläisen särmikkäitä.

Kivun maku = veren maku? Minulla se liittyi ainakin nuorempana päähän osuneisiin tälleihin. Tartuin tähän, koska sattumalta olen viime aikoina saanut siitä kummallisia takaumia, kuvittelen eri tilanteissa kolhivani pääni (ajavani pyörällä vahingossa ylikulkusillan palkkiin tms.) ja pystyn melkein tavoittamaan sen makumuiston (on kauan siitä kun viimeksi olen lyönyt pääni tarpeeksi lujaa johonkin). Mutta en muista tunteneeni sitä muualla kehossa sattuneiden kipujen yhteydessä (ja esim. varpaani olen potkinut kipeäksi monesti ihan lähiaikoinakin).

”Voin silti kirjoittaa tietokoneen muistilehtiöön ja laittaa sen myöhemmin nettiin. Kumma kyllä se tuntuu jotenkin erilaiselta.”

Olen huomannut saman. Ilman välittömän julkaisun mahdollisuutta kompastun jostain syystä paljon helpommin tekstin kanssa omaan näppäryyteeni, huomaan liikaa epäjohdonmukaisuuksia ja niitä korjatessani silvon tyypillisesti tuotokseni lopulta sellaiseksi, etten enää saakaan siitä ehjää. Useimmiten, kun olen ollut kirjoitusvimman vallassa ilman nettiä, ja sitten myöhemmin alan siirtää tekstiä blogiin, se vaikuttaa vähintäänkin vieraalta ja pahimmillaan aivan kuin huoneenlämmössä pilaantuneelta. Pitäisi vissiin säilyttää jääkaapissa…

Good thing that the beginning was muted, those mighty roars probably would’ve frightened me from watching till the end!