Hassua: itse muistan Dourifin tästä X-fileestä, mutten B5:stä lainkaan. Piti ihan guuglata kuvia jälkimmäisestä, eikä niistäkään herännyt mitään muistikuvia.
Tuo kuvan kohtaus oli kyllä tosissaan karmiva, hui sentään.
Itte tykkäsin aina enemmän salaliittojaksoista, Monster of the Weekit olivat laadultaan aina vähän hit and miss. Lisäksi koin niiden ”lopussa kaikki palaa ennalleen niin että seuraavassa jaksossa ei ole enää mitään muistijälkiä tästä jaksosta” -asetelman ärsyttävän lapsellisena, se muistutti Simpsoneita (jolle saman tyylin olin valmis sallimaan, koska se oli piirretty komedia). Joitain pieniä visuaalisia viittauksia Salaiset kansiot toki myös menneitten MotW-jaksojen tapahtumiin silloin tällöin ruudulle heitti, ja tietysti sitten Toomsista tykkäsin juuri siksi, että hahmo teki comebackin myös myöhemmässä jaksossa.
Muistan sarjaa 90-luvulla katsellessani pitäneeni sellaista koko kauden tai jopa sarjan ylitse ulottuvaa juonikaarta jotenkin uutena ja ihmeellisenä ilmiönä, mutta en tiedä oliko se tosiasiassa niinkään radikaalia kuin sittenkin enemmän seurausta siitä, etten juurikaan ollut myöhäisillan tv-sarjoja ennen X-Filesia katsellut. Mutta nykypäivän poliisisarjoista (varsinkin Foxilla) on kyllä helppo nähdä, että niissä on paljon Salaisten kansioiden perintöä.
Se on kesken vieläkin, kirjastojen kuukauden laina-ajassa lukemaan ehtiminen tekee minulle yleensäkin tiukkaa.
Liimatta on tehnyt kovasti töitä meidänikäisiimme vetoavien detaljien keräilyssä. Harmikseni hänen lapsuudenhahmonsa on kuitenkin luonteeltaan niin erilainen kuin minä olin, että alkuviehätyksen jälkeen enin osa kirjasta on tuntunut vieraalta, ja (ehkä sen takia) lisäksi vähän pitkitetyltä (levyjenkopiointilevy erityisesti tuntuu jääneen päälle).
Minullakin on Jeppis juuri meneillään! Olin ajatellut, että jollet sitä kohtapian mainitse, niin on pakko udella oletko jo lukenut.
Minähän en täältä koskaan lähtenytkään.
Tykkään kovasti tuosta projektista, ja oli ilo löytää sinutkin sieltä.
Siiiiistiä. Onneksi olkoon!
Minulle on muuten mysteeri se, etten osannut pitää tuota alkaa tekemääniä vääränä ennen kuin luin siitä jostain blogista, eli tässä ehkä viimeisen kymmenen vuoden aikana. Mysteeri siksi, että olin kyllä aina äidinkielen tunnilla skarppina, ja olenkinhan tunnettu pilkunviilaaja varsinkin juuri kielen suhteen. Vaikutan siltä kuin meille tuota sääntöä ei olisi teroitettu niin kuin nyt olen tämän kalabaliikin myötä kaikkialta lukenut kouluissa perinteisesti teroitetun. Eikä sekään tunnu todennäköiseltä (ei sovi muistikuviini saamastani äidinkielenopetuksesta). Ehkä tekemään alkaminen on vain istunut kotoa saamassani kielitajussa niin syvällä, että koulussa annettu oppi on mennyt sujuvasti toisesta korvasta ulos jälkiä jättämättä.
(Tämä sulkeistus tähän vain, jotta en näyttäisi ihan täysin spämiltä.)
Ihan toista kuin minun unien lomassa suunnittelemat ”loistavat” päivitykset, jotka aamulla haluan vain häpeissäni unohtaa mahdollisimman pian.
Teki silloin tuoreeltaan mieli kommentoida tyyliin ”you’ll be back”, mutten halunnut ainakaan sillä sisuunnuttaa sinua pysymään poissa.
Lopettaminen kannattaa aina silloin tällöin. Sen jälkeen on hyvä jatkaa.