biology
2019-09-03 @ 15.52.43 ∈ Suomeksi
2019-08-31 @ 13.00.32 ∈ Suomeksi

Punajalkahaukat lensivät Suomeen – kauniita "punahousuja" näkyy nyt harvinaisen paljon
Niitä nähdään meillä yleensä muutama yksilö joka vuosi, mutta torstaina lintuja laskettiin olevan Suomessa ainakin 50. […] Pohjoisin havainto on Oulun seudulta, mutta muuten lintuja on nähty enimmäkseen eteläisessä Suomessa.
2019-08-30 @ 12.19.07 ∈ Suomeksi

Ruukissa syntyi sunnuntai-iltana kaksipäinen sonnivasikka
Eläimellä oli normaalin vasikan tapaan neljä jalkaa ja yksi kaula, joka jakautui niskan kohdalla kahdeksi pääksi. Molemmat päät olivat oikeinmuodostuneita, niissä oli suut, silmät ja korvat paikallaan. Hieho lopetettiin ennen hätäsektiota, mutta vasikka syntyi elävänä. Se kuitenkin kuoli ennen kuin eläinlääkäri ehti sen lopettamaan.
2019-08-24 @ 13.28.10 ∈ Suomeksi
2019-07-25 @ 18.01.34 ∈ Suomeksi
2019-06-20 @ 21.27.18 ∈ Suomeksi
2019-04-04 @ 20.22.57 ∈ Suomeksi

Tutkijat löysivät 42,6 miljoonaa vuotta sitten eläneen neliraajaisen valaan, joka pystyi kävelemään myös maalla - Tekniikan Maailma
Tutkijat ovat löytäneet 42,6 miljoonaa vuotta vanhan valaan jäänteet Perun rannikolta Etelä-Amerikasta. Sen sormissa ja varpaissa olevien pienten sorkkien sekä eläimen lonkan ja raajojen muodoista tutkijat ovat päätelleet, että eläin on pystynyt liikkumaan veden lisäksi myös maalla. Eläin oli jopa n…
2019-03-22 @ 8.42.07 ∈ In English
A new treasure trove of Cambrian secrets unearthed
Researchers have discovered an early Cambrian fossil assemblage located along the bank of the Danshui River in China. t contains more than 50 previously undescribed animal species, they say. According to the results, this new fossil assemblage has the potential to rival important, previously described Cambrian sites, such as the Burgess Shale.





