Metsähallitus
2022-06-26 @ 13.28.38 ∈ Suomeksi
Maailmalla leviävää lintuinfluenssaa on Suomessa jo Lappia myöten – terveysviranomaiset neuvovat välttämään kuolleeseen lintuun koskemista
Parin viime vuoden aikana Suomessa on lintuinfluenssaa todettu hiukan alle sadalla luonnonvaraisella linnulla ja nisäkkäällä. Niistä eteläisin on ollut kyhmyjoutsen Hangossa ja pohjoisin maakotka Lapissa.
2022-06-07 @ 11.46.29 ∈ Suomeksi
Suomesta löytyi ensimmäistä kertaa Pohjois-Euroopan suurin lyhytsiipinen hyönteinen – löydön tehnyt Heli Vainio harkitsee sille nimeä “Pyöveli”
Ensimmäistä kertaa Suomesta [Örön saarelta Saaristomereltä] löytynyttä lajia tavataan ennestään muun muassa Ruotsissa, missä se on luokiteltu uhanalaiseksi. [Yksilö] on voinut saapua Suomeen keväällä ilmavirtojen mukana esimerkiksi Viron tai Ruotsin puolelta.
2022-02-01 @ 18.40.57 ∈ Suomeksi
Palolatikka, mäntyhuppukuoriainen ja muita harvinaisuuksia – Lapista löydetty kaksi Suomelle uutta hyönteislajia | Metsähallitus
Maalle uudet lajit ovat suomenkielisiä nimiä vailla olevia Tachinidae ja Empididae-heimon kärpäsiä. […] Molemmat kärpäset löytyivät samalta joenrantaniityltä Pelkosenniemellä.