Minä ainakin koen jo enimmäkseen sanoneeni kuinka asiat ovat. Niinpä nykyisin sillä saralla riittääkin reunahuomautuksien tekeminen jo sanottuun, ja siihen riittää ihan hyvin linkki tai statuspäivitys.

Olenkin blogissa palannut enimmäkseen päiväkirjailuun ja sielunmaisemien maalailuun. Sellainen kerää vähemmän yleisöä kuin Oikeiden Mielipiteiden laukominen, mutta se ei haittaa minua yhtään. Jos haluaa sosiaalistella, voi käyttää näitä reunahuomautusmedioita.

Minä en ole kai koskaan pelännyt kuolemaa. Aiemmin minulla ei ollut siitä minkäänlaista mielipidettä ja nykyisin haluan sitä. Miltä sen pelkääminen tuntuu? Tai että, miksi se pelottaa?

Tunnistan tuon blogien alkuperäisen viehätysvoimatekijän omaksenikin. Olikohan se Sun äitis, joka kanssa joskus kirjoitti siitä miten elämän rosoisuuden näkyminen on se mikä blogeissa viehättää. Harmi vain, että sille on ikään kuin turtunut nyt, kun blogien parissa puuhailee päivittäin. Pitäisi kai olla irti jonkin aikaa, että taas tajuaisi.

Kukaan sarkasmin tähän mennessä maininneista ei tajua sarkasmia. Sarkasmi ei ole sama kuin ironia, eikä varsinkaan trollaus ole sarkasmia (vaikka trolli saattaakin käyttää sarkasmia välineenä). Lrn2 huumorinlajit.

Se on kipeän hyvä kappale, tuo otsikkoon valkkaamasi. Tai siis ainakin remiksaukset siitä, alkuperäistä en ole tainnut koskaan edes kuulla.

Voi olla sama viirus kuin mikä minulla oli, jos siihen kuuluu jälkioireena sinnikäs yskä. Tuntui jo välillä että eikö tämä lopu ikinä, mutta onneksi se yskiminen on kuitenkin koko ajan vähentynyt sentään. Muutenkin tuon hyviä puolia oli että se oli aika vaisu, eli että oireiden sinnikkyydestä huolimatta varsinaisia koko päivä kotona -päiviä tuli aika vähän.

Syömisen suhteen minun reaktioni tuntuu olevan päinvastainen kuin sinulla: söin ihan liian vähän, kun en jaksanut panostaa ruuanlaittoon eikä tehnyt yhtään mieli syödä, kaikkein vähiten mitään herkkuja (jollei hedelmiä lasketa sellaisiksi).

Minä haaveilen nouszobista, mutta ei se vissiin taida allergiaan auttaa puhumattakaan, että niitä edes tehtäisiin jos ei ole toistuvia poskiongeloita. Teininä niitä kyllä oli, muttei onneksi enää, kun ei ole edes flunssiakaan, kun välttelen ihmisiä.

Tuo sitaatti kuulosti hämmentävän tutulta, ihan kuin olisin lukenut sen jostain lastenkirjasta joskus. McEwania en sen sijaan ole koskaan lukenut.

Olen iloinen, että kirjoitit tämän sen sijaan että olisit deletoinut koko blogin.

Minä menisin tulevaisuuteen, sinne kun nykyistä paremmat lääkkeet on jo keksitty.

Jätä imagosyistä synkistely teinigooteille ja nauti hyvästä olosta.