Aww yiss, kiitoksia!

Onko kukaan löytänyt suorien lähetysten RSS-syötettä?

Itte tykkäsin aina enemmän salaliittojaksoista, Monster of the Weekit olivat laadultaan aina vähän hit and miss. Lisäksi koin niiden ”lopussa kaikki palaa ennalleen niin että seuraavassa jaksossa ei ole enää mitään muistijälkiä tästä jaksosta” -asetelman ärsyttävän lapsellisena, se muistutti Simpsoneita (jolle saman tyylin olin valmis sallimaan, koska se oli piirretty komedia). Joitain pieniä visuaalisia viittauksia Salaiset kansiot toki myös menneitten MotW-jaksojen tapahtumiin silloin tällöin ruudulle heitti, ja tietysti sitten Toomsista tykkäsin juuri siksi, että hahmo teki comebackin myös myöhemmässä jaksossa.

Muistan sarjaa 90-luvulla katsellessani pitäneeni sellaista koko kauden tai jopa sarjan ylitse ulottuvaa juonikaarta jotenkin uutena ja ihmeellisenä ilmiönä, mutta en tiedä oliko se tosiasiassa niinkään radikaalia kuin sittenkin enemmän seurausta siitä, etten juurikaan ollut myöhäisillan tv-sarjoja ennen X-Filesia katsellut. Mutta nykypäivän poliisisarjoista (varsinkin Foxilla) on kyllä helppo nähdä, että niissä on paljon Salaisten kansioiden perintöä.

Vielä luetaan, onnea kymmenvuotiaalle!

Se on kesken vieläkin, kirjastojen kuukauden laina-ajassa lukemaan ehtiminen tekee minulle yleensäkin tiukkaa.

Liimatta on tehnyt kovasti töitä meidänikäisiimme vetoavien detaljien keräilyssä. Harmikseni hänen lapsuudenhahmonsa on kuitenkin luonteeltaan niin erilainen kuin minä olin, että alkuviehätyksen jälkeen enin osa kirjasta on tuntunut vieraalta, ja (ehkä sen takia) lisäksi vähän pitkitetyltä (levyjenkopiointilevy erityisesti tuntuu jääneen päälle).

Minullakin on Jeppis juuri meneillään! Olin ajatellut, että jollet sitä kohtapian mainitse, niin on pakko udella oletko jo lukenut.

Minähän en täältä koskaan lähtenytkään.

Tykkään kovasti tuosta projektista, ja oli ilo löytää sinutkin sieltä.

Osuvampi vertailukohta autotien puolelta on se, että pitkiä valoja väläyttämällä viestitetään edellä kulkevalle ohituksesta. Jos ohitettava kulkee jo valmiiksi asiallisesti kaistallaan, eikä ohituksen sujuvuudelle ole muitakaan esteitä, ei ohitettavan tarvitse reagoida signaaliin millään tavalla, ja se on se, mitä odottaisin myös kaltaisiltasi liikennesääntöjä noudattavilta jalankulkijoilta: antaa signaalin mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, jos ei sille kerta ole käyttöä. Ei sellaisiin signaaleihin varautuminen ole minusta liikaa jalankulkijoilta vaadittu, liikenteessä kun pitää joka tapauksessa olla valppaana kaikenlaisien signaalien (ja muidenkin yllätysten) varalta. Asiallisen pyöränkellon ääni kun ei ole läheskään mikään sumusireeni, vaikka sen pitääkin kuulua myös riittävän kaukaa, mahdollisesti muun liikenteen melun ylitse.

Törttöilijöitä liikkuu maantieteellisestä sijainnista riippumatta ja kaikilla liikennevälineillä, ja siten on varmaan myös sellaisia pyöräilijöitä, jotka käyttävät kelloa väärin siinä missä monet autoilijatkin äänimerkkiään, road ragensa välineenä tms., eikä se tietenkään ole puolusteltavissa.

Muistaakseni kommentoin tästä silloin viimeksikin, että toiset jäävät perään puimaan nyrkkiä ja sinun laillasi sadattelemaan, jos ei soiteta (”voisi sitä kelloakin käyttää” yms. paskaa). Eli se on pyöräilijälle sellainen damned if you do, damned if you don’t. Mitä jos vain hyväksyisitte sen, että siellä meidän nyt vaan on molempien kuljettava niin kauan kuin ei erillisiä pyöräteitä ole. Ja voin kuule vannoa, etten lukeudu kumpaankaan meille kellonsoittajille keksimääsi idioottikastiin, se tulosta ilmoittaminen on pelkästään meidän molempien turvallisuutta varten (takaa tullessa ei voi mitenkään ennakoida miten edessä kulkeva jalankulkija tavoitettaessa käyttäytyy, jollei se tiedä että tulen). Voithan panna vaikka ensi kerralla ulos mennessäsi korvatulpat korviisi jos niin kovasti pelottaa se kello.

Uutispäällikön vajaa-aivoitukset sikseen, onko tuo kiintiöksi nimittämisen piikki yleisesti tarkoitettu representaation halveksuntaan? Itse kun olen aina olettanut sen olevan tarkoitettu, ja itse sitä käyttänytkin, halventamaan nimenomaan sitä, miten vähemmistöhahmoja marssitetaan sarjoihin ei suinkaan vähemmistöjen samaistumiskohteiksi, vaan… no, miksi nyt tuodaankaan, sirkuseläimiksi enemmistölle. Se hahmotuksen kaavamaisuus on siis tehnyt niistä minun silmissäni kiintiöilmiön (hahmot ovat täyttämässä viihdeteollisuuden itselleen asettamien vähemmistöstereotyyppihahmojen kiintiötä, eivät täysinä hahmoina muiden joukossa).