Cognitive dissonance?

”Istahdin kävelykadun penkille, silmäilin vaivihkaa, oliko kukaan kiinnittänyt huomiota ähräämiseeni. Ei. Tässä iässä on se hyvä puoli, että on näkymätön.”

Tai sitten olivat niin kuin minä, joka ajattelen, että avun tarjoamista tärkeämpää on antaa avuntarvitsijan pitää kiinni näkymättömyydentunteestaan, koska niin itse pulassa ollessani haluaisin, vaikka ongelma olisi miten ylitsepääsemätön yksin ratkaista. Eli klassinen suomalainen ”oho, liukastuin ja pää halkesi, mutta onneksi sentään kukaan ei huomannut”.

If I caught that correctly, this ”Sam Spade” character referred to the Taco Bell incident occurring ”the day before [Eric’s] death”. Assuming this is true, it would imply that the poster knew the exact day that Eric died, when even the authorities appear to have no such knowledge (due to uncertainty resulting from the state of decomposition). While the poster’s truthfulness in general is questionable, this embedded implication about their knowledge could be a Freudian slip.

Great point about the lack of pride in shunning, it really is quite striking now that you’ve articulated it. It stands in contrast to how they do seem to take pride in, say, the blood policy (from an outsider’s POV at least). Both are destructive, yet one is flaunted, while the other is treated like the shameful half-secret that it is.

There’s a sort of a reverse Thatcher effect also: have your friend lie down, with the lower part of their face (everything below the eyes) obscured with a piece of paper or something. You then make eye contact with them from above their head so that their face is upside down in your field of view. After a while, your brains starts to think you are face to face with someone without a nose or a mouth, but with a bushy beard (assuming they have hair).

(Discovered this with friends back when we were kids, don’t know if has a designated name.)

”Kuvittelin hetken ihan oikeasti, että osaan asioita ja että minua voitaisiin pitää jos ei ehkä viehättävänä, niin jotenkin edes kiinnostavana jollain oudolla tavalla. Ehken enää usko sellaista mahdolliseksikaan.”

Vertaan omaan tilanteeseeni nyt viimeisimmän eron jäljiltä: usko asioiden osaamiseeni kärsi samalla lailla kolauksen, viehättävyyteeni en kai koskaan ole tosissani uskonut, sen sijaan oudolla tavalla kiinnostavuuteeni uskon edelleen (ja vahva painotus oudolla-sanalle), mutta enää en usko että se riittäisi kellekään, tai jos riittäisi, sen toisen pitäisi olla (”mulle kelpaisi lähes kuka tahansa” -merkityksessä) liian epätoivoinen, jotta suhde voisi olla terveellä pohjalla.

FWIW, siteeraamani katkelmasi oli minusta sikäli hassu, että ainakin minä liittäisin sinuun kyllä hyvin vahvasti nuo kaikki kolme listaamaasi attribuuttia.

Wow, that is seriously twisted. Thanks for sharing. I’m glad you see things as you do, about her being the failure that she was; you could have been brainwashed to actually believe how she’d have you believe, that it was somehow your fault and not all hers. Then again you probably wouldn’t have survived, and the fact that you have goes to prove that you really are strong as you say.

I think one explanation for the perceived change in your mother’s behavior might be that children start out quite flexible and unquestioning towards their parents, and only gradually start developing their own will and identity. It could be she never was any good in raising up a real person, so you only came in full contact with her deficiency as a parent once you began to manifest personality. When you are very small, you more readily accept anything a parent may force on you no matter how wrong it actually is. It’s only later that you begin to have a sense of entitlement and are more likely to pursue what you feel is right for you, which sets you on a collision course with the parent that can’t deal with a child that is a real person and not just a dummy.

Haa, kiitos salapoliisintyöstä! Artikkeli on maksullinen, mutta kasvokuvataulukko onneksi sisältyy ilmaiseen esikatseluun. Minusta (näin yksittäisen heteromiehen otantana) taulukon naisten puoleensavetävyyksissä ei ole juurikaan eroja, ja erityisesti vieläpä niin, että jos jotain, niin high -puolen kasvot ovat pikemminkin vähemmän miellyttäviä kuin low’t. (Tosin en kyllä juuri nyt etsikään seksi- tai parisuhdekumppania.) Sen sijaan taulukon miehistä varsinkin psykopatian kohdalla huomaan suosivani high -puolta, jos kasvojen miellyttävyyttä arvioidaan.

Muistelen joskus taannoin täyttäneeni netissä jotain BBC:n sponssaamaa tutkimusta, jossa piti tehdä jotain päätelmiä kasvokuvien pohjalta. Se ei siis ollut sellainen (pelkästään) hupajuttu vaan sillä kerättyä aineistoa käytettiin myös ainakin osana jotain ns. oikeaa tutkimusta. Pahus kun en vain nyt yhtään muista että mitä siinä tutkittiin.

”Ajattelevatko (epäilevätkö heikkoina hetkinään) miehet saavansa työpaikan seksuaalisen vetovoimansa avulla?”

Ainakin he kädellisinä todennäköisesti kuvittelevat saavansa seksuaalista vetovoimaa työpaikan, tarkemmin sanoen hierarkiassa kuin hierarkiassa kohoamisen (jota nykyisin haetaan varmaankin pääasiassa työpaikoilta) avulla.

Minullahan ei ole työpaikoista juurikaan kokemusta, enkä kai muutenkaan ole kovin tyypillinen sukupuoleni edustaja mitä hierarkioihin tulee, mutta ainakin minä attribuoin kaikki toisiin ihmisiin liittyvät saavutukset (kuten vaikka työpaikan saamisen) nimenomaan saajan puoleensavetävyydelle. Taituruus sun muut oikeasti (esim.) työn kannalta merkittävät asiat jäävät siinä kevyesti toiseksi.

Eikä se ole minusta edes sukupuolittunutta, kaikki päätäntävaltaiset vain haluavat ympärilleen tyyppejä joista saavat tyydytystä, joka on aina pohjimmiltaan seksuaalista. (Sen tyydytyksen hankkimisen käytännön muotohan voi sitten olla vaikka mitä, olennaista on että sitä saadaan nimenomaan suhteessa tähän tyyppiin eikä niinkään siihen toiseen, jota ei valita.)

Again, thanks for the effort you put into your answers. After leaving the previous comments I felt slightly worried whether I’m too eager to dish out my kitchen psychology. These are deeply personal issues for you and for me to label you as this or that based on the little I (really) know about you is just my typical self-centeredness: I tend to get too fascinated with my own mental constructs to take into account that people I involve in them might not be as enthusiastic about them.

(Thanks for the video link btw, haven’t had time to properly watch it yet but I will.)