Suomeksi
2023-11-09 @ 11.55.47 ∈ Suomeksi

Pakkasjäristykset: Uusi maanjäristysvaara pohjoisessa?
Olosuhteet järistykselle ovat otollisia, kun lämpötila laskee yhden asteen tuntivauhdilla noin parikymmentä astetta. Talvikankaan asuinalueen lähellä on paljon soita, missä pakkasjäristysten päälähteet havaittiin. Sodankylässä pakkasjäristykset johtuivat lisäksi Kitisenjoen jään murtumisesta.
2023-11-05 @ 16.25.37 ∈ Suomeksi

Liukurilla lasketaan sähkön hintaa
Liukurilla lasketaan sähkön hintaa Suomessa ja havainnollistetaan kuvaajan avulla siihen vaikuttavia asioita kuten tuulivoima- ja ulkolämpötilaennustetta. Lisäksi sovelluksesta löytyy laskuri, jonka avulla käyttäjä voi verrata todellista sähkökulutustaan kiinteähintaisen ja pörssisähkösopimuksen välillä.
2023-11-04 @ 11.53.02 ∈ Suomeksi
Lukijalta | Sami Hurinki vastaa Morolle: Emme halua kiusata ketään – Olen kokenut kovaa painostusta työssäni
Pysäköinninvalvonta on esimerkiksi tukenut suojattomien tien käyttäjien oikeuksia turvalliseen liikkumiseen. Tämä on edellyttänyt puuttumista esimerkiksi jakeluliikenteen, työmaiden tai ruokalähettien oikeudettomaan pysäköintiin kevyen liikenteen väylillä. […] Entisenä poliisina olen puuttunut myös virkavallan pysäköintiin.
2023-10-31 @ 15.02.00 ∈ Suomeksi

Aikataulu julkaistiin: näin DNA:n ja Telian yhteisesti omistaman Suomen Yhteisverkon 3G-palvelut päättyvät vuoden 2024 aikana
Alasajo alkaa vuoden 2024 aikana ja verkkoa suljetaan vaiheittain. […] Samalla Suomen Yhteisverkko kertoo, että 5G-verkon rakentaminen on edennyt hyvin, ja 5G-verkko valmistuu kokonaisuudessaan vuoden 2024 loppuun mennessä. 2G-verkko puolestaan jatkaa käytössä toistaiseksi.
2023-10-31 @ 14.57.05 ∈ Suomeksi
2023-10-29 @ 20.06.41 ∈ Suomeksi

Näin ritariperhosen toukka vaihtaa talvipukuun – katso hämmästyttävä video!
Luontoiltaan soittanut Erkki Alasaarela seurasi läheltä mooseksenpalavapensaaseen munineen ritariperhosen toukan koteloitumista. Hän halusi nopeutetun videon avulla selvittää, miten perhonen synnyttää vyörihman, jonka varaan se nojaa yli talven ja miten toukka riisuu toukkapukunsa.
2023-10-23 @ 19.06.51 ∈ Suomeksi
(Julkaistu aiemmin Skeptikko-lehdessä 2020-2)
Mystiset kyvyt taottiin tatamiin Kiinassa
Huuhaan monipuolinen maailma tunkeutuu moneen harrastukseen. Yliluonnollisilta väitteiltä ei vältytä kamppailulajien parissa. Ilmiö tuntuu toistuvan samassa muodossa eri kulttuureissa. Muinaisten taistelulajien mestarit tietävät salaisuuksia, joilla he pystyvät kaatamaan hyökkääjiä ilman fyysistä kosketusta.
2023-10-23 @ 18.18.46 ∈ Suomeksi
Kahta miestä epäillään Tampereen ja Lappeenrannan patsasvarkauksista
Rikoksia voi kuvailla tyhmän rikoksen ylistyslauluna. Kulttuurihistoriallisesti korvaamattomia ja jo materiaalisesti satoja tuhansia euroja maksavia patsaita on vahingoitettu leikkaamalla ja siirtämällä vain vähäisen, muutaman sadan keräysmetallista saatavan euron johdosta. Patsaiden siirtämiseen ja pilkkomiseen on mitättömän hyödyn lisäksi käytetty lukemattomien tuntien työmäärä.
2023-10-23 @ 17.37.07 ∈ Suomeksi

Poliisi pyytää havaintoja Oulun keskustasta varastetusta taulusta
Oulun Torikatu 1:stä anastettiin Unstable barns -niminen taulu heinäkuun lopussa tai elokuun alkupuoliskolla. Taulu on 260 senttimetriä leveä ja 150 senttimetriä korkea. Ennen katoamistaan se oli entisen Suomen pankin tiloissa rappukäytävän ylätasanteella. Taulun on maalannut Ville Tanhuala.

