The intro links to the article on bee stings, but bee venom is apitoxin, and the apitoxin article makes no mention of formic acid. I suppose formic acid is more likely to be found in wasp stings, wasps and ants being closely related. But ”wasp sting” currently redirects to the bee sting article, which to me seems questionable despite claims there that some erroneously refer to wasp stings as ”bee stings”. This is such a complicated mess outside my expertise that I don’t dare touch it, but I wish someone more knowledgeable would rectify or clarify the relationships between these topics (articles).

Ka, oletkin jatkanut pelaajana huomattavasti pidempään kuin mitä minä tein, olisit vaikka tämä olisi jo tähän päättynytkin. Minä pyrin kehittelemään muita tietokoneharrasteita, koska pelien pelaamista varjosti jatkuva syyllistäminen vanhempien taholta (”leikkisit ulkona muiden kanssa”). Tulinpa sitten vielä jossain vaiheessa (joskus ’95-’97 välillä) tietokonelehtien saarnauksen myötä hetkeksi ”piratismi tuhoaa peliteollisuuden” -uskoonkin ja formatoin kaikki pelidisketit. Oikeasti niiden keräily olikin kyllä ollut minulle jo pitkään vähintään yhtä hauskaa kuin varsinainen pelaaminen; oli huippua yrittää pitää kokoelma mahdollisimman hyvässä järjestyksessä ja piirrellä 3M:n lappuihin nimekkeet mahdollisimman kuvaavilla kirjasimilla ja koristekuvilla. Enkä koskaan sen jälkeen ostanut ainuttakaan peliä, että se niistä peliteollisuuden kuvitteellisista tappioistakin.

Tässä mainitsemistasi nimekkeistä useimmat ovat minulle enää lähinnä nimiltään tuttuja; Wolfensteinia ja Alonea näin muiden pelaavan koulun ATK-luokassa, ja Wolfensteinia itse kokeilin sen verran, että totesin sen ihan hauskaksi, mutten niin -, että olisin sitä erityisemmin himoinnut itselleni. Doomia kokeilin joskus hyvin myöhään Amigallani, silloinkin lähinnä vain siitä huvista, että näkisin sen toimivan, ja kun olin nähnyt, en enää koskenut.

Civilizationin ja Mystin maineet ovat legendaariset, kumpaakaan en ole koskaan nähnyt. Ne silti käsittääkseni voisivat olla sellaisia, joista olisin aikoinani pitänyt. Alkuperäistä SimCityä tuli kyllä Amigalla pelattua paljon, tällaiset ei-toiminnalliset pelit vetosivat minuun yleisesti toimintapelejä enemmän. Indiana Jones -pelit tietty tästä hyvä esimerkki: toiminta-Indyt eivät napanneet yhtään, Lucasgamesin seikkailu-Indyt taas olivat unelmien täyttymys.

Myöskään yhtään aitoa Boulder Dashia en ole pelannut, vain erilaisia klooneja.

What, no bats in the game? You gotta have bats!

I love the comedy effect jump cuts!

Aika hyvän sisäänheittotarjouksen ovat tehneet, selvästikin liian hyvän kyetäkseen toimittamaan. Eivätkä edes saaneet sinua sillä sisään heitetyksi, joten aika #fail kaiken kaikkiaan. Itse olen tehnyt periaatepäätöksen, etten enää tilaa verkkokaupoista sellaista mitä ei ole varastossa, juurikin tässä kuvatun ilmiön takia: luvatut odotusajat tuppaavat venymään, ja vieläpä vakiokertoimella, eli mitä pitempi se odotus on jo luvattaessa, sitä enemmän se voi venyä.

Oh noes, stuck in an infinite loop.

Hyvinkin voi liikunta korvata syömistä, sen vain pitää olla tarpeeksi raskasta jotta palkkiona on endorfiineja. Lisäksi uskon, että syömisen polku täytyy kulkea loppuun jotta voi nähdä, miten tyhjänpäiväistä sekin on, eli ihminen tarvii omakohtaisen kokemuksen siitä että tämä (syöminen) on loppujen lopuksi ihan paska keino hankkia mielihyvää. Jos on aina yrittänyt jossain määrin kamppailla lohtusyömistään vastaan ja pitää sitä kurissa ennen tuollaisen kokemuksen saamista, se on vaikeaa siksi, että sitä kuitenkin perimmiltään uskoo saavansa siitä enemmän mielihyvää kuin pahaa oloa.

Oho, noinko päin se Turrican menikin? Ihan olin jo unohtanut. Muistivirheeni varmaankin heijasteli tuota eri versioiden kokemusjärjestystäni. No, loistopelihän se kasibittiseksi oli joka tapauksessa. Sen muistin sentään, että Trenz väänsi ensimmäisen pelin käytännössä yksin alusta loppuun. Käsittämätön mies.

Ah, Piltin käytännön pilat. F.U.C.K.:ta en muista (jos olenkin siitä lukenut, luultavasti en olisi vitsiä siinäkään huomannut), mutta Illuminatusta sen sijaan odottelin itse pitkäänkin.

Inability to control her emotions? I feel like we’ve watched different shows. She was overly defensive, yes at times overly aggressive, but obviously kept holding back tears, and certainly wasn’t unbalanced by her emotions at any point, unless you count the overall picture being so horribly misbalanced.

That to me was precisely so weird about it: until almost the end she seemed able to brush off Ramsay’s attacks as unwarranted, whereas what I’d perceive as a normal person would have had their armor pierced long ago in face of all the evidence, leading perhaps to actual momentary loss of self control (crying, shouting, leaving or smth) and possibly even towards accepting some of Ramsay’s advice. But for her, to me it seemed, protecting her absurdly flawless self-image was quite enough to keep her emotions mostly under check, hence the bizarre effect.

Luin Mikrobitistä ja sen Pelit-vuosijulkaisuista SEUCKista ja Ultimasta ja haaveilin niistä, mutta koskaan en päässyt kokemaan. Turricanin sentään sain lopulta Nepalle, ja tolkuttoman hyvä porttaus se olikin, kun upposi ihan täysillä vaikka olin kavereiden Amigoilla siihen jo 16-bittisenä tutustunut. Rick Dangerous oli ensimmäisiä Amigalla koskaan näkemiäni pelejä, enkä luultavasti koskaan nähnyt sitä Nepalle myytävänä missään, koska varmaankin olisin myös sen pyrkinyt omalleni hankkimaan.

Demoja ja mageja Nepalle sen sijaan ei Pelkosenniemi-scenessä tunnettu lainkaan. Ne ilmestyivät tietääkseni kuvioihin vasta Amigan myötä, ja sittenkin vain murto-osa (lisäkseni ehkä yksi-kaksi tyyppiä) sikäläisistä harrastajista oli niistä ylipäänsä lainkaan kiinnostunut. Muutenkin tyyppejä siellä kiinnostivat enimmäkseen muut kuin tietokoneharrasteet. Kaikenlaiset minusta raastavan tylsät ulkona harjoitettavat aktiviteetit.