Helvata soikoon, tekee jostain syystä mieli kiroilla ihan perkeleesti. Ehkä siksi, että tuntuu niin epäreilulta, että sulle tapahtuu tuollaista. Siis ikään kuin sulla ei olisi tarpeeksi kestettävää elämässä muutenkin, niin sitten vielä joku tuollainen pönttöjä puhuva ääni. Pätkisin sitä turpaan jos voisin. Vaikka epäilemättä se hoituisi sinulta itseltäsikin varsin hyvin, jos se olisi ensinkään mahdollista.
Hitaan yhteyden päässä olevalle käyttäjälle Wikimedian wikit ovat erityisen alttiita tälle osoittimen alta pois nytkähtämisen efektille. Tai erityisen ärsyttävällä tavalla, sillä kun se ylälaidan ilmoitus (äänestys siitäsuntästä, gief Jimbo monies plox, tms.) renderöidään kummallisesti viimeisenä, tulee klikanneeksi sitä eikä eikä sen paikalla vielä latauksen aikana ollutta, tarkoittamaansa linkkiä. Ja kun sivun avaa muokattavaksi, sen muokkaimen painikkeet (joita en käytä koskaan) ilmestyvät samalla tavalla jälkikäteen (JavaScript-magialla) siihen varsinaisen muokkausalueen yläpuolelle ja nyrjäyttävät sitä aluetta alaspäin niin, että kun tarkoituksena oli siirtää kursori siihen muokkausalueen alkuun, tuleekin klikanneeksi jotain muokkauskilkettä ja syöttäneeksi artikkeliin tiesminkämuotoilukoodin.
Anteeksi sekava vuodatukseni. Teki hyvää avautua tästä.
Kommenttini venähti pitkäksi, joten blogasin sen.
Voisin lisätä siihen vielä, että joukkueen esiintyminen rapahumalassa voitonjuhlissaan sietäisi minusta aiheuttaa yhtä vahvan kansallisen häpeäntunteen kuin voitto ilon-.
Kiva nähdä edes vähän siitä millainen naama sieltä tännepäin katselee. :)
”koti on tärkeä paikka jossa tunnen olevani turvassa (ainakin suurimmaksi osaksi) ja aina kun tänne tunkee joku vieras, olkoonkin miten tuttu hyvänsä, se tavallaan riistää pois sitä turvallisuudentunnetta.”
Tiedän prikulleen mitä tarkoitat. Tuon takia en ole vuosiin avannut ovea, jollen tiedä etukäteen kuka sieltä on tulossa, ja voin siksi hyvin kuvitella mitä stressiä tuollainen yllätysvierailujen jatkuva riski aiheuttaa.
Minä luin aina pienenä mummilassa Alibia. Siitä ei jäänyt mitään traumoja, mutta sen sijaan pelkäsin muistaakseni siihen aikaan jonkun Hannu Karpon ohjelman osiona ollutta liikenneturvallisuusvalistusta, jossa näytettiin kuvia kuolonkolariautoista ja soitettiin pelkistä pianon alakoskettimien nuoteista koostuvaa tunnelmamusiikkia. Käsittääkseni kuvissa ei edes näytetty mitään ruumiinosia, vaan vain rusentuneita autoja.
Kauhuelokuvat olen Ringin jälkeen kiertänyt kaukaa. Tai no, Blair Witch Projectin kyllä taisin katsoa joskus sen jälkeen. Minulla on sama ongelma, ei siitä niiden herättämästä kauhusta meinaa päästä eroon, ja se on aivan liian helppoa manata esiin yksin yön pimeydessä. Ja haluaisin olla sellainen ihminen, joka pitää kauhuelokuvista, kun sellaiselle ne voivat käsittääkseni tuottaa mielihyvää.
Mutta miten voi olla, käsittääkseni kuitenkin luet kauhukirjallisuutta, Kingiä ainakin? Eikö niiden kauhu jää vaivaamaan? Minä totesin jotain Kingin kirjaa lukiessani, että minulla jää ihan yhtä lailla kuin elokuvien.
Emännälle: Kiitoksia Red Ridingin olemassaolosta muistuttamisesta. Sen olen aikonut katsoa, mutta unohtanut.
”i hate it when my brain is like swizz cheese. xP cause that was ALSO written on the bottle.”
Made me picture in my mind a bottle with this label:
WARNING: Incorrect use may result in your brain turning into swiss cheese.
”mulla on vahvasti se tunne et otan Arin mukaan polille huomenna.”
Nyt kiinnostaa, että otitko, ja kuinka siihen suhtauduttiin, jos otit.
”pelkään sitä naista kuka kävi täällä sillon”
Kuka/millainen se oli?
For me this seems to be tied with using https (and KB SSL Enforcer): with encryption, switching folder views freezes Reader for up to a minute. When I switch to plain http, everything works as fluently as it used to just a week ago. I’m using Chromium 11.0.696.65 (84435) in Ubuntu 10.04.