Neurootikon kirjallisuuspäivitys
#18. Maanantai, 26. huhtikuuta 2004 klo 16.30.58, kirjoittanut Jani. 4
Joo, kuten arvelinkin niin kuukausi sitten lainaamani Lolita jäi muutamaan luettuun sivuun; keskittymiskyky ei yksinkertaisesti enää riitä kokonaisen kertomakirjan lukemiseen. Niinpä palautin sen tuohon lähikirjastoon, ja niiden uutuudet tarkistettuani läksin sitten pääkirjastoon. #
Bussikuski ei avannut pysäkillä ovea joten jouduin korottamaan ääntäni mikä saa aina verenpaineen nousemaan ja sen jälkeen olo on ihan hirveä. Se ilmiselvästi liittyy siihen että kun luonnollisessa tilassani pyrin välttämään huomiota hinnalla millä hyvänsä, niin tuommoisessa tilanteessa joudun toimimaan vastoin kaikkia vaistojani kun nimenomaan pyrin kiinnittämään sen huomion itseeni. Pahinta on se, jos vielä sen jälkeen saa osakseen arvostelua siitä, että se huomionsaantiyritys on ollut liian huomaamaton tyyliin: “sanoisit kuuluvammalla äänellä!“Tässä tapauksessa en sellaista onneksi havainnut. Kaikenlainen huomionkerjuu on minusta törkeää ja täysin tarpeetonta; esimerkiksi bussin merkkinappi voisi pitää ääntä silloinkin, kun se on jo pysähtynyt; joissakin busseissa se niin tekeekin ja sitä toki ensin koetin mutta tässä se ei niin tehnyt. Kyllä, huomionkerjuuta sekin on, mutta stop-napin painaminen pysäkille jäädessä on protokollan mukaista, joten se on kuitenkin sentään siedettävämpi teko kuin improvisoidut konstit. Silti stop-napin painaminen on sekin minusta vastenmielistä, myönnän sen, ja kuulunkin siihen lajiin ihmisiä jotka painavat nappia ihan viime hetkellä ja vain siinä tapauksessa, että kukaan muu ei sitä tee. Harvoin on niin yksinäinen olo kuin silloin, koska ihmisillä jotka niin sanovat, ei ole mitään käsitystä toimintani syistä ja siitä, miksi en mielelläni käytä ääntäni silloinkaan, kun se on tarpeen. Onkohan minullakaan? En tiedä. Ehkä se siksikin tuntuu niin pahalta, tai jopa juuri siksi. #
[#] Niinpä tuskin olikaan sattumaa se, että kun sitten pääsin sinne pääkirjastoon, niin ensimmäisenäNo okei, toisena; ensin silmäilin XML-opasta mutta sujuva juoni vaati tässä vähän todellisen tapahtumien kulun muokkausta eli suomeksi sanottuna valehtelua. hyllystä käteen tarttui Markku Ojasen kirja nimeltään Mikä minä on?, alaotsikoltaan Minän rakenne, kehitys, häiriöt ja eheytyminen. Tuo kirjan otsikon rehellisyys ja suoraviivaisuus oli ehkä ensisijainen syy sille miksi siihen tartuin, ja aika hauskaa että takakannessa tekijä heti ensimmäisenä tunnustaa miettineensä sitä pitkään ja harkinneensa eri vaihtoehtoja.…jotka ovat, herra paratkoon, aivan hirveitä. “Minän arvoitus, Minän uho ja tuho” - ei Jeesus. Huolestuttavaa on se, että tämä jätkä on tehnyt myös kirjan nimeltä Terapia ja sielunhoito, jonka sisällöstä, vaikkakaan en tiedä mitään, voin nimen perusteella päätellä jotakin, ja sitä myöten myös tämän heppulin näkemyksistä. Muutaman luetun kappaleen perusteella tämä ei kuitenkaan aivan hakoteillä ole, mutta siltä osin kuin on, tulee ehkä olemaan mielenkiintoista kritiikkiä ainakin mielessä, ja ehkäpä siitä osan saan jopa purskautettua Nettiin jossain vaiheessa. #
Pääkirjastossa iski Murphy: sain Riittalta viestin, jossa se pyysi minua tuomaan tenttikirjan Keltinmäen kirjastosta. #
[muokkaukset]
[muokkaus][klo]13.10.2004 11:29[/klo] Viilasin nykykäytäntöjeni mukaiseksi teknisesti sekä joitain sanamuotoja, ja korjasin jonkun typonkin. Irrotin kirjan ankkurin näkyväksi.[/muokkaus]
[muokkaus][klo]15.10.2005 17:10[/klo] Muotoilin WP:lle. Nykyaikaistin tyyliä.[/muokkaus]
[muokkaus][klo]25.1.2007 11:04[/klo] Nykyaikaistin tyyliä.[/muokkaus]
[/muokkaukset] #
[…] Markku Ojanen: Mikä minä on? Tämän perusteella olen siis eksistentiaalisen tulkinnan kannattaja. Tuonnempana selviää, miksi Ojasen kieli on mennä solmuun kun hän puhuu tästä asiasta. # On helppo nähdä, että kaikissa tulkinnoissa on omat vaaransa. Marxin kirjoituksiin perustuvia sovelluksia on väitetty humanistisiksi, mutta ne ovat paljastuneet autoritaarisiksi. Jokin pieni vähemmistö tietää, mikä on ihmiselle hyväksi, ja haluaa väkisin toteuttaa tavoitteensa. Fatalistiset opit ruokkivat helposti ihmisen passiivisuutta ja alistumista. Myös niitä voidaan käyttää hyväksi. Mitä merkitsevät hetken vaivat tulevan onnen odotuksessa? Eksistentiaalinen tulkinta voi kääntyä nihilistiseksi tai egoistiseksi nautintojen etsinnäksi. Kun maailmassa ei ole mitään tarkoitusta tai merkitystä, miksi en pitäisi huolta vain itsestäni? Eksistentiaalinen tulkinta voi kääntyä myös tuskan ja ahdistuksen kokemiseksi. Seurauksena voi olla syvä masennus. […]