Padottua vihaa ja väkivaltaisia fantasioita hautovana nuorna miesnä minä ainakin kuvittelen ymmärtäväni osittain sitä tuskaa, joka saa aikaan Jokelan ja Kauhajoen kaltaisia ilmiöitä. #

Ensinnäkään minä en näe näitä niinkään joukkomurhina kuin eräänlaisina laajennettuina itsemurhina, vaikkakin sisäiseltä logiikaltaan nämä teot muistuttavat pikemminkin junan eteen hyppäämistä tai vastaantulevaan rekkaan autolla pahki ajamista kuin oman lähipiirin surmaamista, jonka taustalla on käsitys omasta teosta näiden läheisten suojelukeinona. Kouluammuskelussa tarkoituksena on päinvastoin levittää oman tuskan sanomaa, tarkemmin sanottuna ulkoistaa se koskettamaan ympärillä olevia taviksia, jotka omasta mielestä vaikuttavat siitä autuaan tietämättömiltä ja siksi halveksuttavilta. #

Näin ollen myöskään empatian täydellinen puuttuminen ei käy selitysmalliksi. Vajavaisuutta niissä kyvyissä täytyy varmasti olla, koska teon seurauksien täydellinen ymmärtäminen epäilemättä estäisi niitä syntymästä, mutta edes mistään poikkeuksellisesta vajavuudesta ei mielestäni voida puhua. Sen sijaan jonkinasteinen empatiakyky on itse asiassa edellytys tuollaiselle teolle, koska kuten sanoin, sen tarkoituksena on siirtää oma tuska muihin ihmisiin. Väkivaltaan turvautuminen ja jopa hengenriisto on mitä luonnollisin ajatus tällaisesta tunteensiirrosta haaveilevan päähän juolahtavaksi varsinkin, jos ahdistuksen taustalla on kastraatiopelkoa. Väkivaltaratkaisun syntyminen edellyttää kuitenkin kohtalaista empatiakykyä — kykyä käsittää, että juuri tuon lajinen teko on omiaan synnyttämään kanssaihmisissä sitä samaa ahdistusta, joka itseäkin kalvaa. #

Vanhempien ja ympäristön vastuun peräämisessä tunnutaan helposti menevän liiallisuuksiin. Viimeaikaisissa teoissa ei ole ollut kyse mistään avuttomista lapsista, vaan nuorista aikuisista, jotka tekivät itse omat päätöksensä. Päätökset olivat kenties huonoja, mutta ne olivat näiden jätkien omia päätöksiä. Niitä päätöksiä eivät tehneet vanhemmat, koulukaverit, YouTube tai muu seurakunta, vaan tekijät itse. Päätöksiin ajautumiseen (koska loppujen lopuksi kukaan ei ole muuta kuin historiansa summa) nämä muut tekijät tietysti ovat olleet vaikuttamassa, mutta mitään niistä ei voida syytää, vaan vastuu on yksin tekijän. Halu siirtää vastuu muualle johtuu ehkä siitä, että syy halutaan välttämättä nähdä jossain sellaisessa kohteessa, jota voisi teon takia vähän ojentaa, mikä tekijän elottoman ruumiin kanssa ei oikein ole mahdollista. #

Korkeintaan vanhempia voi mielestäni syyttää siinä tapauksessa, että nämä ovat kasvatuksellaan tietoisesti tehneet jälkeläiselleen mahdottomaksi löytää tuskalle mitään muuta purkautumiskanavaa. Vähemmän tuhoisien purkautumiskanavien tarjollaolemisen varmistaminen ja niihin turvautumisen mahdollisimman helpoksi ja kannatettavaksi tekeminen onkin ainut asia, jonka minun mielestäni yhteiskunta voi tehdä tällaisten tapauksien ehkäisemiseksi. Käskyt, kiellot ja rajoitukset eivät auta mitään, pikemminkin päinvastoin. Näiden ihmisten pitäisi kyetä saamaan apua, ei pelkästään sanan siinä merkityksessä, että sitä apua on tarjolla, vaan myös siinä, että sitä kyettäisiin ottamaan vastaan ilman turhia ennakkoluuloja avuntarvitsijan itsensä ja varsinkaan tälle merkityksellisen lähipiirin taholta. #

Ja vielä sittenkin on pakko hyväksyä se tosiasia, että niin tiivistä turvaverkkoa ei voida kutoa, etteikö joku sen silmästä lävitse aina joskus putoaisi. Mutta kaksi tällaista tapausta näin lyhyen ajan sisällä kertoo minusta ihan helvetin selvästi siitä, ettei se turvaverkko ole vielä läheskään niin hyvä kuin se voisi olla ja miten hyvä sen pitäisi olla. #