Olen taas aja­nut itse­ni piip­puun kai­ken maa­il­man jut­tu­jen kans­sa. Vaik­ka juu­ri se onkin vas­toin sitä pyhää hen­keä, jos­ta täyt­ty­nyt veli mit­vit tänään kir­joit­ti hyvin, aion teh­dä tuos­ta kir­joi­tuk­ses­ta itsel­le­ni teko­syyn vetäy­tyä täl­lä erää taas täs­tä ja vähän kai­kes­ta muus­ta­kin. Aion kuvi­tel­la, että joku sei­soo var­tios­sa, kos­ka itse en taas enää yksin­ker­tai­ses­ti jak­sa. Var­sin­kaan, kun jo tuo­ta seu­raa­vis­sa kom­men­teis­sa jot­kut tau­la­päät onnis­tu­vat todis­ta­maan, ettei­vät ker­ta kaik­ki­aan vaan kyke­ne tajua­maan, mis­tä sanan­va­pau­des­sa on kyse. Onnek­si päin­vas­tai­sia­kin esi­merk­ke­jä löy­tyy pait­si siel­tä, myös muu­al­ta. #

Niin­pä voi­sin kokeil­la taas haircu­tia. Sekin vaan tah­too olla vähän vai­ke­aa, jos on mies jol­le ei kos-kaaaaan tapah­du mitään. Var­sin­kaan tänään, kun nor­maa­lis­ta rutii­nis­ta poi­ke­ten ei ollut­kaan ryh­mää, ja sen tilal­la oli vain tyh­jyyt­tä. Huo­maa kyl­lä, että olen jär­jes­tä­nyt elä­mä­ni hyvin tiu­kas­ti rutii­nien ympä­ril­le niin, ettei pääl­le­ni jää het­keä­kään aikaa kehi­tel­lä anso­ja itsel­leen. Heti, kun rutii­ni sär­kyy, aja­tuk­set alka­vat sikiä­mään ja jo parin tun­nin sisäl­lä olen hyp­pi­mäs­sä sei­nil­le. Puto­sin mät­käh­täen lat­tian läpi kun tram­po­lii­ni oli vedet­ty alta­ni sil­lä välin, kun olin ilmas­sa. #

Niin­pä kävin reip­paal­la ilta­kä­ve­lyl­lä rap­sa­kas­sa seit­se­män­tois­ta asteen pak­ka­ses­sa, joka tosin läs­säh­ti ihan nös­sök­si yhdek­si­tois­ta asteek­si kau­pun­gil­la. Kau­pun­kia­su­mi­sen etu­ja käve­ly­ret­kien kan­nal­ta on mah­dol­li­suus päät­tää käve­ly muu­al­le kuin läh­tö­pis­tee­seen; tulin takai­sin lin­ja-autol­la. Kul­jet­ta­ja oli se kai­kis­ta lem­pein, ja oli tai­vaal­lis­ta upo­ta syväl­le läm­pi­män auton syliin. Vajo­sin trans­siin tui­jot­taes­sa­ni ikku­nas­ta tyh­jän kau­pun­gin valo­ja. #

Samas­sa autos­sa tuli vas­ta­päi­sen asun­non naa­pu­ri, joka vai­kut­ti ystä­väl­li­sel­tä. Hän oli hiu­kan huvit­tu­nut sii­tä, että tulin­kin yllät­täen peril­le saak­ka samaa mat­kaa. Har­mit­ti jäl­ki­kä­teen, etten hok­si­nut sanoa, että olen vain vaa­ni­mas­sa hän­tä. Mut­ta toi­saal­ta ei kos­kaan voi tie­tää, kuin­ka ihmi­set sii­hen pal­jas­tuk­seen rea­goi­vat. Heh heh. #

Ikio­ma kan­sa­lais­jour­na­lis­tin­ne on jäl­leen ollut kor­vat höröl­lä pai­kal­lis­bus­sis­sa ja sen tulok­se­na esi­tel­lään­kin tääl­lä mar­gi­naa­lis­sa nyt tämän het­ken kuu­mim­mat kou­lu­lais­vit­sit. Aihe­pii­rit ovat samat van­hat, tutut, kuin sil­loin jour­na­lis­tin omi­na­kin kou­luai­koi­na eli höl­mö­läi­set, japa­ni­lai­set, ruot­sa­lai­set, homo­sek­su­aa­li­suus sekä mie­het ja nai­set. #

Höl­mö­läi­set hyp­pe­li­vät uima-altaa­seen ja niil­lä oli hur­jan haus­kaa. Noo, pai­kal­le tuli Mat­ti ja kat­se­li sitä tou­hua.
- Onpa teil­lä haus­kaa. Mitä jos minä­kin tuli­sin huo­men­na mukaan, mut­ta oli­si­han se hyvä jos saa­tai­siin vie­lä vet­tä­kin tuo­hon altaa­seen. #

Joku mies kuo­li ja jou­tui tai­vaa­seen. Tai­vaas­sa oli kaik­kien mai­den liput ja nii­den alla kel­lo. Mies kysyi enke­lil­tä että mis­sä on Ruot­sin lip­pu… mut­ta ensin mies kysyi, että mitä nuo kel­lot on. Enke­li sanoi että aina kun jos­sain maas­sa kuo­lee homo niin kel­lon vii­sa­rit siir­tyy.
Sit­ten mies kysyi, että mis­sä on Ruot­sin lip­pu. Enke­li sanoi: “Ai se? No seeee­hän on vie­ty jo aikaa sit­ten tuon­ne…” [täs­sä vai­hees­sa ker­to­jan ääni peit­tyi vali­tet­ta­vas­ti muun hälyn alle]. #

Japa­ni­lai­nen tuli Suo­meen ja sit­ten se nousi yöl­lä tak­siin. Kun oli vähän mat­kaa ajet­tu, japa­ni­lai­nen sanoi: “Toy­ota. Japa­ni­lai­nen. Erit­täin nopea.” Kun oli ajet­tu taas vähän mat­kaa, japa­ni­lai­nen sanoi: “Mit­su­bis­hi. Japa­ni­lai­nen. Erit­täin nopea.” Kun oli vie­lä ajaet­tu jon­kin mat­kaa, japa­ni­lai­nen sanoi: “Hon­da. Japa­ni­lai­nen. Todel­la nopea.”
Sit­ten kun tul­tiin peril­le koti­pi­haan, japa­ni­lai­nen ihmet­te­li, että mik­si tämä näin pal­jon mak­soi. Kus­ki sanoi: “Japa­ni­lai­nen. Todel­la nopea.”  #

Nai­nen sanoi mie­hel­le, että minä haluan, että huo­men­na kun minä menen tuon­ne auto­tal­liin, niin siel­lä on jotain sel­lais­ta, joka kiih­tyy nol­las­ta sataan sekun­nis­sa. Sit­ten seu­raa­va­na aamu­na nai­nen meni auto­tal­liin ja siel­lä oli vaa­ka. #

Mai­nit­ta­koon vie­lä lopuk­si, että näi­den vit­sien ker­to­mi­sen lisäk­si havain­to­ma­te­ri­aa­li­na olleet nuo­ru­kai­set heit­te­li­vät rans­kan­pe­ru­noi­ta ja mat­ki­vat Crazy Fro­gia. #

Olen ihan koh­tuul­li­sen tyy­ty­väi­nen yläk­ro­pan kehi­tyk­seen. #

 #

Vuo­den takai­nen outo­kum­pu ei kyl­lä ole hävin­nyt, jos­kin on kyl­lä pie­nen­ty­nyt hyvin mer­kit­tä­väs­ti. Tuon lopun pois­ta­mi­seen tar­vit­tai­siin kai veis­tä. Mie­lui­ten ammat­ti­tai­toi­sen kirur­gin sel­lais­ta, vaik­ka haa­vei­len kyl­lä toi­si­naan myös vat­sa­ni auki­leik­kaa­mi­ses­ta omin käsin. #

Vie­lä on mat­kaa Lobon mit­toi­hin, mut­ta en minä nii­hin täh­tää­kään, var­sin­kaan tukas­sa. Kun­han on vähem­män Kurt Anglea ja enem­män John­ny Weis­mul­le­riä. #

Täl­lä het­kel­lä ei niin­kään har­mi­ta muo­to kuin pääl­lys­te. Kes­kel­le rin­taa on syn­ty­nyt mini­maa­li­nen paka­na­maan kart­ta. Ja mie­hek­käi­den rin­ta­kar­vo­jen sijas­ta minul­la on mie­hek­käi­tä nän­ni­kar­vo­ja. Ei tosin enää täl­lä het­kel­lä, kun nyh­din ne taas äsken pois. Pih­deil­lä. #

Jos ei se niin jo ole, niin minus­ta sosi­aa­li­toi­mis­to sai­si kyl­lä aut­taa ihan muki­se­mat­ta lem­mik­kie­läi­men ter­vey­den­hoi­dos­ta koi­tu­vis­ta kuluis­ta sel­viä­mi­ses­sä, aina­kin sii­nä tapauk­ses­sa, että sen eläi­men omis­ta­ja on mie­len­ter­veys- tai jokin muu toi­pi­las. Lem­mik­kie­läi­men pidon tera­peut­ti­set vai­ku­tuk­set on todet­tu tut­ki­muk­sis­sa riit­tä­vän mon­ta ker­taa, jot­ta tämä on perus­tel­tua. #

Lisäk­si sen lem­mi­kin kuo­le­ma on aina kova paik­ka, mut­ta var­sin­kin se on kova paik­ka sil­loin, jos se oli­si ollut estet­tä­vis­sä, jos vain rahat oli­si­vat riit­tä­neet. Eihän mikään tue masen­tu­neen käsi­tys­tä maa­il­man epä­oi­keu­den­mu­kai­suu­des­ta ja kur­juu­des­ta niin kuin rak­kaan ystä­vän kuo­le­mi­nen ihan tur­han täh­den. #

kuva: “Very friend­ly cat”, (CC) Leo Rey­nolds #