Olen taas ajanut itseni piippuun kaiken maailman juttujen kanssa. Vaikka juuri se onkin vastoin sitä pyhää henkeä, josta täyttynyt veli mitvit tänään kirjoitti hyvin, aion tehdä tuosta kirjoituksesta itselleni tekosyyn vetäytyä tällä erää taas tästä ja vähän kaikesta muustakin. Aion kuvitella, että joku seisoo vartiossa, koska itse en taas enää yksinkertaisesti jaksa. Varsinkaan, kun jo tuota seuraavissa kommenteissa jotkut taulapäät onnistuvat todistamaan, etteivät kerta kaikkiaan vaan kykene tajuamaan, mistä sananvapaudessa on kyse. Onneksi päinvastaisiakin esimerkkejä löytyy paitsi sieltä, myös muualta. #

Niinpä voisin kokeilla taas haircutia. Sekin vaan tahtoo olla vähän vaikeaa, jos on mies jolle ei kos-kaaaaan tapahdu mitään. Varsinkaan tänään, kun normaalista rutiinista poiketen ei ollutkaan ryhmää, ja sen tilalla oli vain tyhjyyttä. Huomaa kyllä, että olen järjestänyt elämäni hyvin tiukasti rutiinien ympärille niin, ettei päälleni jää hetkeäkään aikaa kehitellä ansoja itselleen. Heti, kun rutiini särkyy, ajatukset alkavat sikiämään ja jo parin tunnin sisällä olen hyppimässä seinille. Putosin mätkähtäen lattian läpi kun trampoliini oli vedetty altani sillä välin, kun olin ilmassa. #

Niinpä kävin reippaalla iltakävelyllä rapsakassa seitsemäntoista asteen pakkasessa, joka tosin lässähti ihan nössöksi yhdeksitoista asteeksi kaupungilla. Kaupunkiasumisen etuja kävelyretkien kannalta on mahdollisuus päättää kävely muualle kuin lähtöpisteeseen; tulin takaisin linja-autolla. Kuljettaja oli se kaikista lempein, ja oli taivaallista upota syvälle lämpimän auton syliin. Vajosin transsiin tuijottaessani ikkunasta tyhjän kaupungin valoja. #

Samassa autossa tuli vastapäisen asunnon naapuri, joka vaikutti ystävälliseltä. Hän oli hiukan huvittunut siitä, että tulinkin yllättäen perille saakka samaa matkaa. Harmitti jälkikäteen, etten hoksinut sanoa, että olen vain vaanimassa häntä. Mutta toisaalta ei koskaan voi tietää, kuinka ihmiset siihen paljastukseen reagoivat. Heh heh. #

Ikioma kansalaisjournalistinne on jälleen ollut korvat höröllä paikallisbussissa ja sen tuloksena esitelläänkin täällä marginaalissa nyt tämän hetken kuumimmat koululaisvitsit. Aihepiirit ovat samat vanhat, tutut, kuin silloin journalistin ominakin kouluaikoina eli hölmöläiset, japanilaiset, ruotsalaiset, homoseksuaalisuus sekä miehet ja naiset. #

Hölmöläiset hyppelivät uima-altaaseen ja niillä oli hurjan hauskaa. Noo, paikalle tuli Matti ja katseli sitä touhua.
– Onpa teillä hauskaa. Mitä jos minäkin tulisin huomenna mukaan, mutta olisihan se hyvä jos saataisiin vielä vettäkin tuohon altaaseen. #

Joku mies kuoli ja joutui taivaaseen. Taivaassa oli kaikkien maiden liput ja niiden alla kello. Mies kysyi enkeliltä että missä on Ruotsin lippu… mutta ensin mies kysyi, että mitä nuo kellot on. Enkeli sanoi että aina kun jossain maassa kuolee homo niin kellon viisarit siirtyy.
Sitten mies kysyi, että missä on Ruotsin lippu. Enkeli sanoi: ”Ai se? No seeeehän on viety jo aikaa sitten tuonne…” [tässä vaiheessa kertojan ääni peittyi valitettavasti muun hälyn alle]. #

Japanilainen tuli Suomeen ja sitten se nousi yöllä taksiin. Kun oli vähän matkaa ajettu, japanilainen sanoi: ”Toyota. Japanilainen. Erittäin nopea.” Kun oli ajettu taas vähän matkaa, japanilainen sanoi: ”Mitsubishi. Japanilainen. Erittäin nopea.” Kun oli vielä ajaettu jonkin matkaa, japanilainen sanoi: ”Honda. Japanilainen. Todella nopea.”
Sitten kun tultiin perille kotipihaan, japanilainen ihmetteli, että miksi tämä näin paljon maksoi. Kuski sanoi: ”Japanilainen. Todella nopea.”  #

Nainen sanoi miehelle, että minä haluan, että huomenna kun minä menen tuonne autotalliin, niin siellä on jotain sellaista, joka kiihtyy nollasta sataan sekunnissa. Sitten seuraavana aamuna nainen meni autotalliin ja siellä oli vaaka. #

Mainittakoon vielä lopuksi, että näiden vitsien kertomisen lisäksi havaintomateriaalina olleet nuorukaiset heittelivät ranskanperunoita ja matkivat Crazy Frogia. #

Olen ihan kohtuullisen tyytyväinen yläkropan kehitykseen. #

 #

Vuoden takainen outokumpu ei kyllä ole hävinnyt, joskin on kyllä pienentynyt hyvin merkittävästi. Tuon lopun poistamiseen tarvittaisiin kai veistä. Mieluiten ammattitaitoisen kirurgin sellaista, vaikka haaveilen kyllä toisinaan myös vatsani aukileikkaamisesta omin käsin. #

Vielä on matkaa Lobon mittoihin, mutta en minä niihin tähtääkään, varsinkaan tukassa. Kunhan on vähemmän Kurt Anglea ja enemmän Johnny Weismulleriä. #

Tällä hetkellä ei niinkään harmita muoto kuin päällyste. Keskelle rintaa on syntynyt minimaalinen pakanamaan kartta. Ja miehekkäiden rintakarvojen sijasta minulla on miehekkäitä nännikarvoja. Ei tosin enää tällä hetkellä, kun nyhdin ne taas äsken pois. Pihdeillä. #

Jos ei se niin jo ole, niin minusta sosiaalitoimisto saisi kyllä auttaa ihan mukisematta lemmikkieläimen terveydenhoidosta koituvista kuluista selviämisessä, ainakin siinä tapauksessa, että sen eläimen omistaja on mielenterveys- tai jokin muu toipilas. Lemmikkieläimen pidon terapeuttiset vaikutukset on todettu tutkimuksissa riittävän monta kertaa, jotta tämä on perusteltua. #

Lisäksi sen lemmikin kuolema on aina kova paikka, mutta varsinkin se on kova paikka silloin, jos se olisi ollut estettävissä, jos vain rahat olisivat riittäneet. Eihän mikään tue masentuneen käsitystä maailman epäoikeudenmukaisuudesta ja kurjuudesta niin kuin rakkaan ystävän kuoleminen ihan turhan tähden. #

kuva: ”Very friendly cat”, (CC) Leo Reynolds #