Tähän ensim­mäi­seen lius­kaan se lop­puu tämä minun sita­lopraa­mi­ko­kei­lu­ni täl­lä ker­taa. Syy­nä eivät ole nämä para­dok­saa­li­reak­tiot (tus­kai­suus, masen­nus, tuhoa­mis­vim­ma), jot­ka saat­tai­si­vat ajan myö­tä hävi­tä, vaan ne e:llä alka­vat hait­ta­vai­ku­tuk­set, jois­ta tie­dän koke­muk­ses­ta, ettei­vät ne niin tee. #

Yksi koo­mi­nen sivu­vai­ku­tus, jon­ka rapor­toi­jia ei ilmei­ses­ti itse­ni lisäk­si ole, on akuut­ti vir­nis­te­ly. Se on sel­lai­nen yhtäk­ki­nen tar­ve vään­tää naa­ma irvok­kaa­seen hymyyn ilman mitään todel­li­sia ilo­nai­hei­ta. Kun sit­ten vir­nis­tää oikein kun­nol­la niin se tar­ve lak­kaa ole­mas­ta. Lihak­siin­han tämä lää­ke kyl­lä vai­kut­taa, ja pikem­min­kin sii­tä täs­sä onkin toden­nä­köi­ses­ti kyse kuin mis­tään kei­no­te­koi­ses­ta ilos­ta. #

Syön taas sita­lopraa­mia. Lää­kä­ri ehdot­ti sitä jän­ni­ty­soi­rei­siin, enkä minä jän­ni­ty­soi­reil­ta­ni saa­nut sanot­tua, että söin­hän minä sitä jo aiem­min vuo­si­kau­det eikä sil­lä ollut nii­hin mitään vai­ku­tus­ta. Mie­lia­laa tasoit­ta­va­na lääk­kee­nä se kyl­lä pela­si ihan sii­nä mis­sä nykyi­nen­kin lää­ki­tyk­se­ni. #

Tie­ten­kään minua ei kukaan oli­si pakot­ta­nut näi­tä nyt syö­mään, mut­ta ajat­te­lin sit­ten kui­ten­kin, että kun en ker­ran juu­ri täl­lais­ta cock­tai­lia vie­lä ole kokeil­lut, niin kokeil­laan tätä­kin. Tuo tuli siis mir­tat­sa­pii­nin ja per­fe­nat­sii­nin lisäk­si eikä tilal­le. #

En jak­sa­nut tänään nos­tel­la pai­no­ja. Tai no vähän muka yri­tin, mut­ta hen­ki­set voi­mat eivät riit­tä­neet. Kävin sen­tään kävel­len mar­ke­teil­la, osta­mas­sa uuniin uuden lam­pun kun enti­nen paloi vii­kon­lop­pu­na. Enpä ole sitä­kään joten­kin aiem­min tul­lut aja­tel­leek­si, että lamp­pu­han se siel­lä uunis­sa­kin on. #