marginaali

Voi Suomi-parkaa

#5817. Perjantai, 30. tammikuuta 2009 klo 12.02.44, kirjoittanut Jani.

On ihan hyvä että Suo­men yhä vain jat­ku­viin ihmi­soi­keus­rik­ko­muk­siin kiin­ni­te­tään van­han­kin median tahol­ta huo­mio­ta. Minua kui­ten­kin rasit­taa se, että Ylen jutus­sa koros­te­taan asian häpeäl­li­syyt­tä lähin­nä Suo­men kan­sain­vä­li­sen mai­neen kan­nal­ta. #

“Pit­kit­ty­neis­tä oikeu­den­käyn­neis­tä on tul­lut häpeä­tah­ra jopa Suo­men kan­sain­vä­li­sel­le mai­neel­le.” #

Yle: “Pit­kit­ty­neet oikeu­den­käyn­nit ryvet­tä­vät Suo­men mai­net­ta” #

Tämä tar­jo­aa var­sin päte­vän käsi­tyk­sen sii­tä mitä käsi­te val­lan vah­ti­koi­ra Suo­mes­sa mer­kit­see: vah­ti­koi­ra tun­tuu pyr­ki­vän pikem­min­kin val­tio­val­lan suo­je­le­mi­seen kuin sen teke­mis­tä vir­heis­tä räk­syt­tä­mi­seen. Täs­sä­kään tapauk­ses­sa se ei näkö­jään osaa tai uskal­la pur­ra siel­tä mis­sä se tun­tuu: traa­gis­ta­han pit­kit­ty­neis­sä oikeu­den­käyn­neis­sä ovat nii­den ham­pai­siin juut­tu­nei­den ihmis­ten koh­ta­lot. #

Ihmis­koh­ta­loi­den takia­han ne pit­kit­ty­neet oikeu­den­käyn­nit ovat ongel­ma, mitä vitun väliä jol­lain val­tion kan­sain­vä­li­sel­lä mai­neel­la ihmis­ten rin­nal­la on? Mel­kein yhtä vas­ten­mie­lis­tä sen koros­ta­mi­nen täl­lai­ses­sa yhtey­des­sä on kuin vaik­ka­pa lain­suo­jat­to­mien van­kien pitä­mi­ses­tä ker­to­mi­sen yhtey­des­sä. Ihmi­set elä­vät, hen­git­tä­vät ja tun­te­vat. Val­tiot, oikeus­lai­tok­set ja val­ta­ko­neis­tot eivät. #

Viisi vuotta sitten: Vainoahdistusta ryhmässä

#5779. Perjantai, 30. tammikuuta 2009 klo 11.11.08, kirjoittanut Jani.

Kos­ka psy­ko­te­ra­pi­aa ja var­sin­kin ryh­mä­te­ra­pi­aaRyh­mä­te­ra­pias­ta ei vie­lä tämän kir­joi­tus­het­kel­lä­kään ole esi­mer­kik­si suo­men­kie­lis­tä Wiki­pe­dia-artik­ke­lia lain­kaan. tun­tui sitä aloi­tel­les­sa­ni ympä­röi­vän sala­pe­räi­syy­den ver­ho, ajat­te­lin käyt­tää saa­maa­ni tilai­suut­ta hyväk­se­ni ja kir­ja­ta tera­pias­ta ylös sel­lai­sia ver­tais­ko­ke­muk­sia, joi­ta oli­sin kovas­ti halun­nut itse­kin lukea ennen sen alka­mis­ta. Sala­pe­räi­syys herät­tää aina­kin minus­sa yleen­sä aina epäi­lyk­siä myös hämä­rä­pe­räi­syy­des­tä, vaik­ka psy­ko­te­ra­pian koh­dal­la ver­tais­ko­ke­muk­sien vähäi­nen tar­jon­ta joh­tuu­kin var­mas­ti tosia­sias­sa pikem­min­kin sii­nä käsi­tel­ty­jen asioi­den arka­luon­toi­suu­des­ta kuin taus­tal­la vai­kut­ta­vas­ta, mani­pu­loi­vas­ta kul­tis­ta, joka pyr­kii visus­ti var­je­le­maan salais­ta psy­ko­te­ra­piak­si nimi­tet­tyä oppi­aan. #

Mikä­li edel­li­nen kuu­los­ti koo­mi­sel­ta lii­oit­te­lul­ta, niin seu­raa­va kat­kel­ma voi osoit­taa, että aina­kin minul­le tämä psy­ko­te­ra­pian epäi­lyt­tä­vyys oli tuol­loin var­sin todel­li­sen tun­tui­nen huo­le­nai­he. #

Eilen oli puhet­ta uskon­nois­ta ja sii­nä yhtey­des­sä tera­peut­ti yrit­ti tapan­sa mukaan kään­tää kes­kus­te­lun ylei­sel­tä tasol­ta kos­ke­maan ryh­mää ja aiheen hei­jas­tu­mis­ta sii­hen; pal­jas­tin oman ennak­ko­luu­lo­ni ole­van mel­kein­pä juu­ri täs­mäl­leen sen mitä tera­peut­ti ehdot­ti eli että tera­pian tar­koi­tus on yrit­tää jol­la­kin tapaa saa­da mei­dät “kään­ny­tet­tyä” pois keret­ti­läi­ses­tä pahoin­voin­nis­tam­me. #

31. maa­lis­kuu­ta 2004: “Uskon päi­vän ilta­seu­rat” #

Huo­mat­ta­vaa­han tuos­sa on se, että tera­peut­ti tosi­aan­kin sanal­lis­ti aja­tuk­se­ni puo­les­ta­ni. En näin ollen var­maan­kaan ollut ensim­mäi­nen hänen tera­pias­saan käy­nyt, jon­ka pääs­sä tuon­kal­tai­sia aja­tuk­sia liik­kui. Luu­len, että edel­lä kuvas­tu­va ajat­te­lu­ni on sitä, mis­tä alan ammat­ti­lai­set käyt­täi­si­vät las­tenp­sy­ko­lo­gian pio­nee­rin, Mela­nie Kleinin kehit­tä­mää käsi­tet­tä vai­noah­dis­tus. Jos­tain syys­tä ryh­mäp­sy­ko­te­ra­pias­sa läh­de­tään ole­tuk­ses­ta, että Kleinin alku­jaan var­hais­lap­suu­den psyyk­kis­tä kehi­tys­tä kuvaa­maan tar­koit­ta­ma mal­li on sovel­let­ta­vis­sa ryh­mään, jota pide­tään vuo­roin vau­va­na, vuo­roin äiti­nä tera­peu­tin näy­tel­les­sä isää. #

Vai­noah­dis­tus on kes­kim­mäi­nen osa Kleinin var­si­nais­ta psy­ko­jar­go­nin kruu­nun­ja­lo­ki­veä, skit­so­pa­ra­noi­dis­ta posi­tio­ta (para­noid-schizoid posi­tion). Alun skit­so viit­taa vau­van suh­tees­saan äitiin käyt­tä­mään loh­ko­mi­seen: äidin hel­li­vän rin­nan lisäk­si vau­val­le on ole­mas­sa paha ja vai­noa­va rin­ta, vaik­ka todel­li­suu­des­sa on kyse yhdes­tä ja samas­ta objek­tis­ta. Voin sanoa ihan suo­raan, ettei tämä Kleinin teo­ria eikä var­sin­kaan sen sovel­ta­mi­nen ryh­mään ollut omi­aan häl­ven­tä­mään psy­ko­te­ra­pi­aa koh­taan tun­te­maa­ni hämä­rä­pe­räi­syy­se­päi­lyä. Tosin, mikä­li se oli kuin oli­kin vai­noah­dis­tuk­sen ilmen­ty­mää, niin se ahdis­tus-osa sii­tä alkoi kyl­lä sit­tem­min vähi­tel­len häl­ve­tä ja kor­vau­tua kiusaan­tu­nei­suu­del­la, kun koin minua vai­non­nen rin­nan aseis­tau­tu­neen kovin epä­us­kot­ta­val­ta tun­tu­val­la psy­ko­hömp­pä­teo­rial­la. #

Vau­van loh­kai­se­mis­ta äidin­puo­lis­kois­ta toi­sel­le, eli aja­tuk­sel­le hyväs­tä ja hel­li­väs­tä rin­nas­ta, on kui­ten­kin sil­le­kin halut­taes­sa help­po löy­tää ilmen­ty­mä saman istun­to­ker­ran muis­tiin­pa­nois­ta­ni. Aina­kin jos vähän siris­tää sil­miä. #

Toi­nen mie­len­kiin­toi­nen asia mikä eilen sel­vi­si, on asia, joka minua on kiin­nos­ta­nut jo kau­an ennen kuin oma tera­pia tuli ajan­koh­tai­sek­si: mitä tapah­tuu poti­lail­le, kun tera­peu­til­le sat­tuu jota­kin, joka estää tera­pian jat­ku­mi­sen. Kuu­lem­ma näi­tä tapauk­sia var­ten pitää/pitäisi olla jär­jes­te­lyt ole­mas­sa, ja aina­kin mei­dän ryh­män osal­ta sel­lai­nen on ole­mas­sa. Vaik­ka en aktii­vi­ses­ti tätä asi­aa mie­ti­kään enkä sitä kos­kaan ole mureh­ti­nut (se vain on sil­loin täl­löin käy­nyt mie­les­sä kos­ka kysy­mys on mie­len­kiin­toi­nen), niin tuon kuu­le­mi­nen tun­tui suun­nat­to­man hyväl­tä - sitä tun­si itsen­sä kovin tär­keäk­si; “meis­tä väli­te­tään”. #

ed. #

Viisi vuotta sitten: Lukemista ja kävelyterapiaa

#5600. Torstai, 29. tammikuuta 2009 klo 14.40.23, kirjoittanut Jani.

Blo­gi­ni alku­tai­pa­leel­la heti kun­toi­luai­heen jäl­keen tuli­vat käsit­te­lyyn ensim­mäi­set kir­jat. Minään var­si­nai­se­na luku­touk­ka­na minua tus­kin on kos­kaan voi­nut pitää, mut­ta olen kyl­lä viih­ty­nyt­kin kir­jo­jen paris­sa. Enim­mäk­seen olen tavan­nut lukea fak­taa. Fik­tion puo­lel­la minua ovat tie­teis­ta­ri­noi­den lisäk­si kiin­nos­ta­neet lähin­nä vain klas­si­koi­na pide­tyt kir­jat. Fak­tan ja fik­tion suh­det­ta luke­mis­tos­sa­ni sekä kiin­nos­tuk­se­ni koh­tei­ta fak­tan puo­lel­la kuvas­taa hyvin ensim­mäi­ses­sä kir­jas­to­reis­sus­ta ker­to­vas­sa mer­kin­näs­sä ole­va lai­naa­mie­ni teos­ten luet­te­lo. #

Klas­sik­ko ja nel­jä asia­teos­ta. Mie­len­kiin­tois­ta täs­sä lis­tas­sa minus­ta itses­tä­ni näin jäl­ki­kä­teen on se, että se ei tun­nu ole­van mis­sään jär­jes­tyk­ses­sä. Olen käsit­tääk­se­ni aina tukeu­tu­nut tiu­kas­ti muo­dol­li­suuk­siin, eikä blo­gaa­mi­se­ni ole täs­sä suh­tees­sa ollut poik­keus. #

Hmm. Vie­lä­kään en tie­dä mitä suo­si­tuk­set sanoo lin­ki­tyk­ses­tä ja väli­mer­keis­tä; pitääkö/saako pis­teet ja pil­kut ottaa osak­si link­kiä. #

30. maa­lis­kuu­ta 2004: “Kir­jas­toon” #

Vaik­ka teks­tin tek­ni­set muo­dol­li­suu­det huo­les­tut­ti­vat minua tuol­loin taval­li­seen tapaa­ni, käyt­tä­mä­ni kie­li oli kui­ten­kin sii­tä poi­ke­ten enem­män puhe­kie­li­mäis­tä kuin nykyi­sin (ja sii­hen upot­ta­mie­ni puo­li­pis­tei­den mää­rä aivan nau­ret­ta­va). Sil­ti se, ettei yllä ole­val­la lis­tal­la ole mitään jär­jes­tys­tä, on minus­ta kum­mal­lis­ta. Jol­lei muo­toa mää­rää jokin ulkoi­nen taho eikä mikään käy­tän­nöl­li­nen teki­jä, olen kek­si­nyt sel­lai­sen ja pyr­ki­nyt sit­ten nou­dat­ta­maan sitä. Vähin­tään­kin oli­sin kuvi­tel­lut parem­man puut­tees­sa aak­kos­ta­nee­ni kir­jat nii­tä lis­ta­tes­sa­ni. #

Jo ennen kir­jal­li­suusai­het­ta oli kun­toi­lu­mer­kin­nän yhtey­des­sä viu­hah­ta­nut psy­ko­te­ra­pia-aihe, ja se tois­ti tämän temp­pun­sa myös seu­raa­van sel­lai­sen yhtey­des­sä. En enää muis­ta tar­kal­leen, kos­ka psy­ko­te­ra­pia­ryh­mäs­sä käyn­nit aloi­tin, mut­ta se oli tuol­loin kui­ten­kin vie­lä ihan aluil­laan. #

Ja käve­lin perä­ti eili­sil­ta­na­kin tera­pias­ta kotiin. Välil­lä olin kyl­lä taas var­ma että olen jou­tu­nut ties min­ne mut­ta ihan oikea reit­ti se sit­ten lop­pu­jen lopuk­si oli. #

31. maa­lis­kuu­ta 2004: “Kes­ki-Suo­men kevät” #

Kuin­ka pal­jon tuli­sin­kaan vie­lä noi­ta katu­ja sit­tem­min tal­laa­maan! Nyt osai­sin kul­kea tuon rei­tin vaik­ka sil­mät ummes­sa, ja itse asias­sa niin toi­si­naan teen­kin: kun en jak­sa läh­teä fyy­si­ses­ti käve­lyl­le, käve­len usein­kin illal­la ennen unen tuloa mie­les­sä­ni Kel­tin­mäes­tä kau­pun­kiin. Tera­pi­aa sekin. #

Kynnellekykenemättömyys

#5677. Torstai, 29. tammikuuta 2009 klo 14.35.44, kirjoittanut Jani.

Jotain tämän­het­ki­ses­tä kes­kit­ty­mis­ky­vys­tä kie­li­nee se, että jou­duin taas äsken kah­des­ti paik­kaa­maan kyn­sien­leik­kuu­ta­ni. Ensin huo­ma­sin unoh­ta­nee­ni koko­naan lei­ka­ta kyn­net toi­ses­ta kädes­tä. Kun sit­ten luu­lin lopul­ta­kin saa­nee­ni hom­man val­miik­si, huo­ma­sin unoh­ta­nee­ni vie­lä lei­ka­ta sen oikean käden peu­ka­lon kyn­nen. #

 

It’s A Sign

#5638. Torstai, 29. tammikuuta 2009 klo 11.26.06, kirjoittanut Jani.

“Sign­mark ajaa kaik­kien ryh­mien asi­aa ja todis­taa, että eri­lai­suus ei todel­la­kaan ole rasi­te vaan rik­kaus.” #

Sign­mark Goes To Moscow (via Näky­mä­tön tyt­tö) #

“Not yet sup­por­ted” #

Selai­noh­jel­ma­ni mul­ti­me­dia­laa­jen­nus Sign­mar­kin videos­ta ed. vii­ta­tul­la sivus­tol­la #

Jep­jep. “I am plea­sed to see that we have dif­fe­rences.” #