Voi hyvä Jeesus että minä rakastan tietokoneita. Käyn nyt, arvatenkin töitten takia, läpi sellaista vaihetta, että antaudun tälle pakkomielteenomaiselle rakkaudelleni aivan täysillä. Imen itseeni digitaalisuutta enkä enää edes yritä peitellä sitä, että tietokoneet ovat minusta kaikin tavoin parempia ja läheisempiä kuin ihmiset. Sillä, mitä ihmiset siitä ajattelevat, ei ole minulle väliä. Haluan ympäröidä itseni tietokoneilla, nollilla ja ykkösillä, kääriytyä niihin ja uiskennella niissä. #

(Käyn nyt myös läpi jokailtaista kofeiinikrapulaa, jonka takia teen kymmentä asiaa yhtä aikaa, tämä kirjoittaminen mukaanluettuna, ja olen erityisen sentimentaalinen.) #

Olen ottanut tavaksi juoda joka aamu litran pullollisen vettä. (Minähän siis olen yksi pulloveden vakituisista kuluttajista, joskin kulutan tosiasiassa vain niitä pulloja. Niiden peseminen on niin viheliäistä, että mieluummin maksan siitä, että joku muu tekee sen. Jos kierrätysmuovipulloja myytäisiin tyhjinä, ostaisin sellaisia, jos se olisi ekologisempaa kuin veden ostaminen. Tai jos niitä myytäisiin kaupan hanavedellä täytettyinä.) #

Niin, siis olen nyt ruukannut tankata sitä vettä aamuisin. Panen sen pullon illalla jääkaappiin että se vesi on aamulla kylmää. Kun aina työmatkalla sitä huomaa, että tässä on melkoinen jano, ehkä se tulee aamupuuron alettua sulaa, ja yön jäljiltäkin tietysti. Mutta sitä ei huomaa ennen kuin siellä bussissa, ja sitten joutuu vain kiuottamaan kuivana. #

Niin olen siis siksi nyt ruvennut tankkaamaan. Ja kun tuntuu, ettei töissäkään muista juoda tarpeeksi. #

Se on aika rankkaa touhua sen pullon kittaaminen, mutta sen jäljiltä on kyllä oikein mainio olo. Sitä on kuten sanottua yön jäljiltä ihan kuivua kurpsahtanut, mutta tarpeeksi nestettä saatuaan sitä ikään kuin herää henkiin. #

Tosin sitten työpaikalle kerittyäni sitä onkin sitten jo ihan halkeamispisteessä. #

Huomisaamuna taas salille, jee! #