Huomenna meitzi lähtee pohjoiseen, syömään kuivaalihaa. Hilpeä herätys taas aamulla ennen viittä. Viivyn reilun viikon ja kuten aina ennenkin, päivityksien kanssa on sen ajan vähän niin ja näin. #

Tuosta hammaslääkärireissusta halusin vielä sen verran sanoa, että oikeasti olin siihen ja siellä minua palvelleisiin ammattilaisiin hyvin tyytyväinen. Pelkäsin etukäteen puudutusta aivan helvetisti, koska siitä minulla on traumoja ala-asteaikaisilta hammaslääkärikäynneiltä. Kyllä se vähän nipisti nytkin, mutta vain nipisti eikä tuntunut aivan kammottavalta niin kuin pienenä. En tiedä oliko silloinen hammaslääkäri kovakourainen vai oliko sitä pienenä paljon kipuherkempi. Ja niistä kahdesta silloin tehdystä puudutuksesta toinen tehtiin etuhampaille ja niiden yläpuolella on kai vähän tuntoisempaa rustoa kuin tuolla takana, josta nyt puudutettiin. #

Itse operaatio oli sen puudutuksen jälkeen tietysti ihan kivuton. Toki sitä vähän jännitti, että entä jos joku itsepäinen paksu hermo onkin päättänyt olla nielemättä sitä puudutusainetta ja ilmaisee itsensä sitten siinä vaiheessa kun hammas vihdoin rusahtaa irti, jolloin alan kiljua ja pomppia tuskasta aivan holtittomasti tuolissani. Itse asiassa pientä jomotusta tuntuikin, mutta se ei missään vaiheessa eskaloitunut kunnon kivuksi. #

Isompi riesa oli operaation jälkeen kun piti niiden tuppojen kanssa sählätä turralla turvalla, ja huomasin tuon tuostakin leuan roikkuvan löysänä kun se tuppo pitäisi purra leikkauskohtien väliin tiukasti. Ja kun olin syönyt vain aamulla Frostiesia niin meinasi ruveta vähän huippaamaan iltapäivällä kaiken sen veren rykimisen kanssa. Särkyä ei oikeastaan tuntunut kuin vähän siinä vaiheessa kun puudutuksen vaikutus rupesi loppumaan, mutta särkylääkkeet tappoivat sen sitten täysin eikä sitä sen jälkeen ole kuulunut. #

Enkä minä edes ostanut niitä reseptilääkkeitä. Ostin paketillisen nelisatasta IbumetiniaIbumetinin tuotetiedot löytyvät Leiraksen sivuilta. ja napsin niitä tuplina. Ihan hyvin on piisannut. Ihmettelen vain, että vatsani ei ole vielä reagoinut mitenkään, koska aiemmin se tahtoi ruveta kitisemään jo yhdestä tuommoisesta. #

Ai niin, vielä läksiäiskuva tämän illan Lostista: #

 #

Kun havahduin, huomasin olevani pienessä, valkeassa huoneessa. Löysin itseni jonkinlaisesta tuolista, jonka selkänoja oli käännetty taakse niin että olin pikemminkin makuu- kuin istuma-asennossa. Omat silmälasini olivat poissa ja niiden tilalla oli omituiset, kellertävät lasit. Katosta suoraan silmiini paistoi kirkas lamppu. #

”No niin, eli tarkoitus olisi nyt irroittaa se alavasen sieltä. Katsotaan siinä sitten samalla sitä yläpuolta kun yleensä jos alapuolelta poistetaan niin otetaan saman tien se yläpuolinenkin”, sanoi ääni jostain. #

”Mi-mitä te tarkoitatte? Missä minä oikein olen?”, minä kysyin. #

”Pannaan tuosta ensin vähän tuota puudutusta vaikuttamaan. Avaapa suuta.” #

”Minä..ää aaa” #

Jostain tuli käsi, joka työnsi suuhuni ruiskun ja saman tien neula tunkeutui hampaitteni taakse. Samalla suuhuni lurahti jotain iljettävänmakuista ainetta, jonka täytyi olla myrkkyä. Yläpuolelleni kumartui hahmo, josta kykenin näkemään vain ääriviivat katosta edelleen kirkkaasti paistaneen lampun takia. Hahmo muistutti jonkin verran ihmistä, mutta tiesin, etteivät nämä voineet olla ihmisiä. Eiväthän ihmiset tekisi tällaista toisilleen! #

Silloin minä sen käsitin: näiden täytyi olla avaruusolentoja. Minut oli ilmiselvästi kaapattu heidän alukselleen ja nyt minulle tehtäisiin hirvittäviä kokeita! Kuin tämän vahvistukseksi yläpuolellani häärivä olento sanoi: #

”Ja pannaanpa vähän vielä tuonne ylöskin… pikkaisen saattaa nipistää.” #

Koko ruumiini jännittyi kauhusta ja pidätin hengitystäni. #

”Voit rentouttaa hartiat ihan taakse ja hengittele vaan ihan rauhassa.” #

Yritin totella tätä olentoa, joka näytti johtavan minulle tehtäviä toimenpiteitä. Yritin keskittyä hengitykseeni ja lihasteni rentouttamiseen, sillä en missään nimessä halunnut suututtaa kaappaajiani. Sanoin mielessäni itselleni: #

”No niin. Ota aivan rauhallisesti, Jani. Olet joutunut avaruusolentojen kaappaamaksi, ja sinulle aletaan kohta suorittaa hirvittäviä kokeita, mutta hei! Asiat voisivat olla paljon pahemminkin. Voisit esimerkiksi olla Krapulablogin Vt, jonka tavallisesti niin ihana fantasia pekoniudesta on juuri loppunut karmaisevalla tavalla! Tai sitten voisit olla Sellisti, jonka äiti on juuri kuollut! Taas! Tai sitten voisit olla Sedis! Jumalauta, mies, sinä voisit olla maalainen!” #

Näin itsekseni puheltuani kykenin vähitellen rauhoittumaan. Sitten kuulin jälleen johtaja-avaruusolennon äänen. Tällä kertaa hän tuntui puhuvan toiselle huoneessa olleista olennoista: #

”Kokeillaanpa ensin irtoaisiko tuo ihan suoraan. Sitten jos näyttää siltä ettei lähde niin täytyy avata.” #

Vaikka en ymmärtänytkään, mistä avaruusolennot keskenään puhuivat, jostain syystä nämä virkkeet aiheuttivat minussa levottomuutta. Varsinkin sanat ”irtoaisiko” ja ”avataan” saivat hikipisarat kihoamaan otsalleni. Pian huomasin, etten suinkaan ollut huolestunut suotta: avaruusolento työnsi kätensä suuhuni, ja alkoi ronkkia sen sisällä jonkinlaista työkalua apunaan käyttäen. Samalla hän kysyi minulta: #

”Tuntuuko kipua?” #

”Grlglrglrlrlrl”, vastasin. #

Vasta silloin tajusin, etten kyennyt saamaan yhtään selvää sanaa ulos suustani! Tuo aine, jota avaruusolennot olivat suuhuni aluksi ruiskuttaneet, oli tehnyt minut täysin puhekyvyttömäksi! #

Nyt pelästyin oikein toden teolla, ja kauhuissani rupesin tutkimaan, oliko aine aiheuttanut muita muutoksia. Epäilin halvaantuneeni, joten kokeilin liikuttaa sormiani. Ne liikkuivat. Varmuuden vuoksi kokeilin liikuttaa myös korvalehtiäni, enkä kyennyt liikuttamaan niitä! Minä arvasin sen, minä olin täysin halvaantunut! #

Niinpä en kyennyt tekemään mitään, kun olento alkoi yhä vimmatummin ronkkia ja rusikoida suutani, vaihtaen välillä työkalua. Suustani kuului kammottavaa rutinaa, mutta siitä huolimatta olento alkoi vähitellen vaikuttaa tuskastuneelta, ja sanoi lopulta: #

”Joo, kyllä se täytyy avata, ei muuten lähde.” #

Sen jälkeen ympärilläni alkoi melkoinen hälinä, enkä kykene enää täysin muistamaan kaikkea, mitä tapahtui. Lopulta kuitenkin huomasin makaavani edelleen penkillä. Ylläni oli nyt jonkinlainen liina, ja vain nenäni ja suuni olivat paljaina. Ajattelin, että avaruusolentojen mielestä meidän Maan asukkien täytyy varmaankin olla erityisen vastenmielisen näköisiä, joten heidän täytyy tällä tavalla piilottaa keskittymiskykyään niin pahasti häiritsevät piirteemme. #

Tai sitten, minun tuurillani, minut on kaapannut avaruusolentojen Taleban, ja minusta tulee nyt jonkun lonkeroleukaisen, turbaanipäisen ja kaikin puolin muutoinkin vastenmielisen avaruusolennon biaatch. #

Olento jatkoi suuni kopeloimista tämän jälkeen vielä puolisen tuntia, kunnes sieltä lopulta kuului jonkinlainen rusahdus, jonka seurauksena kaikki avaruusolennot vaikuttivat hyvin helpottuneilta. Ilmeisesti heidän kokeensa olivat onnistuneet. #

Ehdin jo hetkisen elättää toiveita, että kauhukokemukseni olisi ohi, mutta sitten johtajaolento sanoi: #

”Katsotaanpa sitten vielä pikaisesti se yläpuoli”, ja alkoi saman tien kopeloida suutani uudestaan! Onnekseni tätä kesti vain pari minuuttia, jonka jälkeen suustani kuului rrr-rrruuuutsss-POKS, ja olennot vaikuttivat jälleen hyvin helpottuneilta. #

Sen jälkeen liina poistettiin yltäni, oudot lasit otettiin päästäni ja minut ohjattiin viereiseen, tätäkin pienempään huoneeseen, jonne avaruusolentojen johtaja oli siirtynyt lakeijoiden minua viimeistellessä. Minun käskettiin istua. Sitten olento sanoi: #

”Tämän jälkeen sitten suositellaan että otat loppupäivän ihan rauhallisesti elikkä ei mitään rajuja urheilusuorituksia tai sen sellaisia. Mahdollisesti vielä huomisenkin ja lauantain. Puudutus lakkaa vaikuttamasta tuossa parin tunnin päästä ja silloin saattaa tulla kipua ja turvotusta, joten minä kirjoitan sulle kasisatasta Buranaa ja Panacodia. Otat niitä sitten sillä lailla että ensimmäisen Buranan otat jo tuossa ennen kuin puudutus loppuu, toisen sitten vähän myöhemmin ja kolmannen vielä illalla ennen nukkumaanmenoa. Samoin huomenna, maksimissaan se kolme päivässä… tai voi sen neljännenkin ottaa jos siltä tuntuu. Tällä lailla jatkat…” #

Tässä vaiheessa muistikuvani tapahtumista ovat jostain syystä korvautuneet arkisilla kokemuksilla, linja-automatkoistani kaupunkiin ja takaisin. Linja-auto ohittaa Jyväskylän sosiaali- ja terveysalan oppilaitoksen, ja minä katselen sinne kulkevia tyttösiä. ”Hmm, hoitsuja…”, minä ajattelen. #

Arvatkaapa, onko hidasta kirjoittaa yhdellä kädellä, kun toinen käsi pitelee jääpussia poskella? Ei ole! #

”Toimitusmiehet ovat todenneet, että Kitisen voimalaitosten rakentamisesta ja säännöstelystä on aiheutunut […] vahinkoa ja haittaa, joita lupaa myönnettäessä ei ole osattu ennakoida. Näitä ovat kalataloudelle aiheutuneet vahingot, rantojen syöpymiset, veneilyn vaikeutuminen ja muuttuminen vaaralliseksi patoaltailla, joen virkistyskäytölle aiheutuneet haitat, talvella jääolojen muuttumisen johdosta aiheutuneet seuraamukset, pohjaveden pinnan noususta tai laskusta aiheutuneet seuraamukset sekä kaivojen vedenlaatu- ja vedenriittävyysongelmat.” #

Lapin ympäristökeskus (via Yle): ”Toimitusmiesten lausunto Kitisen voimalaitosten lopputarkastuksesta valmistunut” #

Tulipa sopivasti tämä raportti tähän, kun Vuotoksen allashaamua ollaan taas manaamassa esiin. #

Kyllähän se on nykyisin rannoiltaan paikoin melkoista mangrovehelvettiä tuo Kitisen allasalue. Siis ilman niitä mangroven vedenpäällisiä osia, eivätkä ne vedessä lilluvat risutkaan ole edes eläviä. #

Puhumattakaan siitä, että Suvannon kohdalla, keskellä jokea ollut hiekkasärkkä, jossa pentuna vietettiin liian kuumat kesäpäivät uiden ja simpukoiden juoksukilpailuita järjestäen, katosi altaan myötä. Liekö niitä simpukoitakaan joessa enää ollenkaan? #