Perinteisesti alla kaikki linkit vievät Room- öh, Wikipediaan, ellei toisin mainita. #

Ei sisällä pahoja spoilereita. #

Fantasia alkoi Fantasia 5:ssä, mutta kaikki fantasiat päättyvät aikanaan, ja niin myös tämäkin. Tällä kertaa tätä kesti 100 minuuttia, mikä ei ollut ollenkaan liian pitkä aika. Siinä ensimmäinen positiiivinen kommenttini tästä elokuvasta. #

Toinen plussapiste1 tulee alku- ja lopputeksteille, jotka olivat omintakeiset ja hyvin tyylikkäät vähän samalla tavalla kuin Seitsemän tekstit olivat aikanaan omintakeiset, mutta nämä eivät kuitenkaan olleet samalla tyylillä omintakeiset, vaan omintakeisesti omintakeiset. Hmm. No joka tapauksessa, niiden, ja koko elokuvan taustalla soineet musiikkivalinnat olivat nekin hyvin omaperäiset ja samalla tavalla tyylikkäät kuin Matrixissa aikoinaan. #

Kaikenkaikkiaan elokuva täytti sille asettamani odotukset, eli oli ihan viihdyttävä kokemus. Uskottavuus, mikäli sellaista sanaa tällaisesta elokuvasta puhuttaessa on soveliasta käyttää, säilyi sekin melkein loppumetreille saakka, koska ihmiset käyttäytyivät ihmismäisesti eli pelkurimaisesti eli viisaasti, eivätkä ryhtyneet mihinkään älyttömiin pelastusoperaatioihin ennen kuin tosiaan juuri sitten siinä vähän ennen loppuhuipennusta. #

Mielenkiintoisena sivuhahmona elokuvassa oli Michael Moorenkin markkinoima visio itseään viimeiseen saakka (aseella) varjelevasta, valkoisesta, dominoivasta pelkurimiehestä (CJ) ja olin näkevinäni myös kohtauksen, jossa yksi päähahmoista asetettiin tilanteeseen jossa hänen piti valita lähteekö samalle, kaikkea vierasta pelkäävän ja vihaavan tielle vai ei. Ja varsin ilahduttavaa oli sekin, että alkuperäinen hahmo ei jäänyt hänkään itsensä stereotyypiksi vaan jopa kehittyi tarinan edetessä. #

Toinen mainstream-elokuvien surullisen tavallisista kuvioista positiivisesti (Matrixin tavoin) poikkeava puoli hahmoissa oli musta mies, joka ei kuollut… Mikä ei tarkalleen ottaen kyllä pidä ihan paikkaansa, mutta tämän enempää en sano. #

Edelleen kiitettävä hahmo oli naispääroolihahmo, joka ei ollut (kuten mainos lupasi) kirkuva idiootti a’la Apinoiden planeetta vaan toimiva ja aktiivinen hahmo. Siihen se kuitenkin valitettavasti myös jäi, eli hänen hahmonsa jäi kuitenkin hyvin etäiseksi. Tämä pätee samalla myös koko porukkaan, eli oikeastaan loppujen lopuksi kenenkään kuolema ei ollut, tai olisi ollut kovinkaan koskettava. #

Ei tämä mikään klassikko mielestäni ollut, mutta ehkä samaa luokkaa kuin Master and Commander: Maailman laidalla: viihdyttävä ja hyvä kokonaisuus. Tätä on myös vaikea verrata alkuperäiseen, muutoin kuin että zombit etäisesti muistuttivat alkuperäisen zombeja, mutta tosiaankin vain etäisesti, ja enemmän ne todellakin muistuttivat 28 päivää myöhemmin zombeja. Ärsyttävänä yksityiskohtana suomentaja käytti zombi-sanaa, vaikka sitä ei kertaakaan mainittu ääniraidalla (elävistä kuolleista käytettiin lähinnä pronominia ”they”). #

Alkuperäiset, hitaasti etenevät zombit ovat minusta edelleenkin niitä pelottavampia. Niissä on jotakin kammottavasti enemmän elävien kaltaista kuin näissä raivohullun tavoin juoksevissa, jotka on paljon helpompi luokitella mielessä joksikin yliluonnolliseksi tai tosiaan raivohulluiksi. Raivohullut puolestaan eivät minusta ajatuksen tasolla2 ole läheskään niin pelottavia kuin hitaasti mutta vääjäämättömästi ja samalla näennäisesti äärimmäisen määrätietoisesti etenevät pelottavat sedät (tai tädit tai lapset). Eli tämän elokuvan aikana koetut pelkotilat ovat jo tähän mennessä autuaasti unohtuneet, eivätkä varmaankaan tule häiritsemään yöunia.Pitäkää silmällä mahdollisia jälkikirjoituksia joiden kellonaika on yökahden ja aamukuuden välillä. Eikä X:kään lähtenyt kesken elokuvan. #

No ja sitten vielä: silmäleikkejä, The Dawn of the Dead Edition: #

 #

 #