Ker­ron­pa teil­le jotain omas­ta ajat­te­lus­ta­ni. Ker­to­muk­se­ni voi pai­koin olla hie­man ras­kas­sou­tui­nen, sil­lä sel­lais­ta on ajat­te­lu­ni­kin. Mut­ta aihe on kui­ten­kin aina yhtä ajan­koh­tai­nen “Panu Höglund vas­taan nais­su­ku­puo­li”, joten eikö­hän mie­len­kiin­ton­ne ole taat­tu. #

Kuten tun­net­tua, Maa kier­tää Aurin­koa eikä Aurin­ko Maa­ta, niin kuin vie­lä ennen koper­ni­kaa­nis­ta val­lan­ku­mous­ta ylei­ses­ti uskot­tiin. Inhi­mil­li­sen tie­toi­suu­den jat­ku­mos­sa tämä val­lan­ku­mous oli vain yksi välie­tap­pi mat­kal­la, joka on vähi­tel­len siir­tä­nyt ihmi­sen yhä kau­em­mak­si pait­si maa­il­man­kaik­keu­den, myös koko itse­ku­kai­sen­kin pään­si­säi­sen maa­il­man kes­ki­pis­tees­tä. Vii­mei­sim­mät, vas­taa­val­la taval­la dra­maat­ti­set, minän sijain­tia kos­ke­vat val­lan­ku­mouk­set lie­ne­vät ihmi­sen sysää­mi­nen pois eri­tyis­a­se­mas­taan mui­den lajien jou­kos­sa (Darwin), ja rotu­jen tai parem­min­kin sanot­tu­na kult­tuu­rien kes­ki­näi­sen parem­muusa­jat­te­lun hor­ju­mi­nen — kult­tuu­ri­re­la­ti­vis­min kal­tai­nen ajat­te­lu lie­nyt 1800-luvun ihmi­sil­le yhtä vie­ras kuin aurin­ko­kes­ki­nen ajat­te­lu oli 1400-luvun ihmi­sil­le. #

Nämä val­lan­ku­mouk­set ovat yhä vie­lä­kin osit­tain käyn­nis­sä; var­sin­kin tie­tys­ti ihan rehel­li­ses­ti Raa­ma­tus­ta maa­il­man­ku­van­sa ammen­ta­vat, mut­ta myös tie­dos­ta­mat­taan vuo­si­sa­to­ja van­ho­jen kir­kol­lis­ten oppien saas­tut­ta­mal­la taval­la ihmis­kes­kei­ses­ti ajat­te­le­vat mas­sat vie­ras­ta­vat yhä vie­lä­kin suur­ta osaa darwi­nis­min seu­rauk­sis­ta ajat­te­lul­le ja omil­le pint­ty­neil­le moraa­li­kä­si­tyk­sil­leen, vaik­ka nimel­li­ses­ti tun­nus­ta­vat­kin “usko­van­sa evo­luu­tioon”. Rasis­mi ja sen vii­mei­sim­pä­nä irvok­kaa­na jäl­ke­läi­se­nä kult­tuu­ri­ra­sis­mi eivät tun­ne­tus­ti ole lähel­lä­kään kuo­le­maa, vaik­ka juu­ta­lais­ten jouk­ko­tu­hon muis­te­lun yhtey­des­sä kan­sat aina kovas­ti kes­ke­nään toi­si­aan sel­kään taput­te­le­vat­kin. #

Vaik­ka edel­li­set val­lan­ku­mouk­set­kaan eivät vie­lä ole lähel­lä­kään lop­pu­aan, uudet kol­kut­ta­vat jo ovel­la. Seu­raa­va abso­luut­ti­nen näkö­kul­ma, jon­ka tuho on jo alka­nut, on suku­puo­liab­so­luut­ti­nen näkö­kul­ma. Täs­sä vas­tak­kain ovat van­ha kou­lu­kun­ta, jon­ka mies­puo­lis­ta vari­aa­tio­ta Panun mie­li­pi­teet edus­ta­vat, ja tuo­reem­paa ilmiö­tä, nais­puo­lis­ta vari­aa­tio­ta vaik­ka­pa nyt Turis­tin turi­na (6.5.2007 17:34: Turis­ti kir­joit­taa nykyi­sin toi­saal­la). Vaik­ka siis myös jäl­kim­mäi­nen edus­taa­kin yhä van­haa kou­lu­kun­taa, jos­sa maa­il­maa kat­so­taan siten, että oma suku­puo­li on sen kes­ki­pis­tees­sä ja abso­luut­ti­nen koor­di­naa­tis­to sijoi­tet­tu sitä nol­la­pis­tee­nä käyt­täen, sen kär­jis­te­tyim­pien muo­to­jen vähit­täi­nen ilmaan­tu­mi­nen näyt­tä­möl­le ei kui­ten­kaan näh­däk­se­ni ole vain sovi­nis­ti­sen tai pat­riar­kaa­li­sen näkö­kul­man, vaan koko suku­puo­li­nä­kö­kul­man abso­luut­ti­suu­den tuhon airuet. #

Näi­den val­lan­ku­mous­ten kes­ki­näi­nen, kro­no­lo­gi­nen jär­jes­tys voi äkki­sel­tään tun­tua yllät­tä­väl­tä, sil­lä ne tun­tu­vat tule­van kau­kaa ihmi­sen ulko­puo­lel­ta yhä lähem­mäk­si: ulkoa­va­ruu­den ilmiöis­tä aurin­ko­kun­nan ja biosfää­rin raken­teen kaut­ta kan­so­jen ja edel­leen yksit­täis­ten ihmis­ten kes­ki­näi­siin suh­tei­siin, kun teki­si var­mas­ti sen sijaan mie­li olet­taa, että ihmi­sen poh­dis­ke­lu ete­ni­si juu­ri ilmiön itsen­sä tavoin oman navan lähi­maas­toa läh­tö­koh­ta­naan käyt­täen ja vain vähi­tel­len sii­tä etään­tyen. Oma napa on kyl­lä­kin syy, mut­ta se onkin syy päin­vas­tai­sel­le ilmiöl­le, sil­lä itsen­sä siir­tä­mi­nen yhä kau­em­mak­si oman maa­il­man kes­ki­pis­tees­tä vai­kut­taa ole­van ihmi­sel­le äärim­mäi­sen tus­kal­lis­ta. Niin­pä ete­ne­mis­suun­ta onkin tus­kan mää­rän mää­rää­mä: olem­me tul­leet vähi­ten omas­sa koke­mus­pii­ris­sä ole­vis­ta ilmiöis­tä (ava­ruu­den ilmiöt), eli myös vähi­ten tus­kaa aiheut­ta­vis­ta omas­ta eri­tyis­a­se­mas­ta luo­pu­mi­sis­ta koh­ti yhä lähem­pä­nä omaa itseäm­me ole­via ilmiöi­tä (omat ihmis­suh­teem­me), eli samal­la yhä vaa­ti­vam­pia ja kivul­loi­sia eri­tyis­a­se­mas­ta luo­pu­mi­sia. #

Mitä siis on vie­lä edes­sä? Mitä näkö­kul­mia on vie­lä jäl­jel­lä tuhot­ta­vik­si suku­puo­li­nä­kö­kul­man jäl­keen? Edel­li­nen hypo­tee­si voi antaa vih­jei­tä; tuhot­ta­via abso­luut­te­ja täy­tyy etsiä yhä lähem­pää ihmi­sen omaa koke­mus­ta, yhä lähem­pää sitä, mitä ihmi­nen itse on, ja jon­ka hän kokee tie­tys­ti yhä vie­lä­kin ole­van kai­ken kes­ki­pis­tees­sä, ja jota hän ei sii­tä eri­tyis­a­se­mas­taan mis­sään tapauk­ses­sa haluai­si syr­jäyt­tää. Ehkä seu­raa­van val­lan­ku­mouk­sen tulok­se­na on aito suh­teel­li­suu­den- ja tasa­ve­roi­suu­den­ta­ju suh­tees­sa kans­saih­mi­siin, jot­ka koe­taan jo nyt mah­dol­li­sim­man pal­jon itsen kal­tai­sik­si? #

Itse kui­ten­kin pidän koko tämän ilmiön vii­mei­sim­pä­nä hui­pen­tu­ma­na koko oman ajat­te­lun abso­luut­ti­suu­den hajoa­mis­ta, kaik­kien oman pään sisäis­ten aja­tus­ten kes­ki­näis­tä suh­teel­lis­tu­mis­ta; erään­lais­ta ihmi­sen koke­muk­sel­lis­ta post­mo­der­nis­mia, ja sii­hen sisäl­ty­vää tie­toi­suut­ta koke­muk­sen saman­lai­suu­des­ta myös toi­sen ihmi­sen mie­les­sä (kos­ka suh­de kans­saih­mi­siin lie­nee jo sii­hen men­nes­sä muut­tu­nut sekin abso­luut­ti­ses­ta rela­tii­vi­sek­si, sil­lä se lie­nee pel­käs­tään oman pään sisäi­siä suh­tei­ta etääm­pä­nä ihmi­sen koke­muk­ses­sa omas­ta “kes­ki­pis­tees­tä”). #

Seu­raa­vak­si väi­tän, että minä ajat­te­len jo nyt täl­lä taval­la. #

Perus­te­len tätä sil­lä, että koko tämä koh­kaus, mikä joka ker­ta syn­tyy, kun Panu aloit­taa nais­vi­ha­mie­li­sen mat­ran­sa, jak­saa häm­mäs­tyt­tää minua joka ker­ta. Minus­ta Panu on yksin­ker­tai­ses­ti vää­räs­sä (ihan sii­nä mis­sä Turis­ti­kin omas­sa viha­mer­kin­näs­sään), ja vie­lä­pä niin perin­poh­jai­sel­la ja ilmei­sel­lä taval­la, että en itse näe mitään syy­tä vetää her­nei­tä nenään hänen sanois­taan. Kui­ten­kin monet muut tun­tu­vat niin teke­vän, eikä minul­la ole täl­le mitään muu­ta seli­tys­tä kuin se, että he ahdis­tu­vat sii­tä, että nämä yksi­sil­mäi­set viha­mer­kin­nät sijoit­tu­vat sula­vas­ti Panun muu­toin niin terä­vien ja sel­väs­ti pal­jon poh­dit­tu­jen ana­lyyt­tis­ten aja­tus­ten jouk­koon. #

Toi­sin sanoen, tämä lie­nee nyt sitä kuu­lui­saa ja pal­jon puhut­tua ruu­mis­mia. Eli asioi­ta, jot­ka tule­vat Panun suus­ta tai näp­päi­mis­töl­tä kat­so­taan vain sil­tä kan­nal­ta, että ne nyt tule­vat nime­no­maan Panun suus­ta tai näp­päi­mis­töl­tä. Jos Panu puhuu pal­jon jär­ke­viä jut­tu­ja ja vähän pas­kaa siel­lä seas­sa, luki­jat ahdis­tu­vat, kun yhtäk­kiä hei­dän käsi­tyk­sen­sä Panus­ta onkin sisäi­ses­sä ris­ti­rii­das­sa. Oli­si pal­jon kivem­paa lukea Panun jut­tu­ja, jos ne oli­si­vat pel­käs­tään jär­ke­viä, tai jos ne edes oli­si­vat silk­kaa pas­kaa lai­das­ta lukien, ne voi­si aina­kin jät­tää omaan arvoon­sa. Mut­ta ei. #

Sama ilmiö on havait­ta­vis­sa aina, kun krea­tio­nis­tit ja muut Raa­mat­tuun kir­jai­mel­li­ses­ti tai lähes kir­jai­mel­li­ses­ti usko­vat avaa­vat suun­sa; jot­kut eivät yksin­ker­tai­ses­ti kes­tä sitä, että muu­toin ehkä hyvin­kin fik­su ihmi­nen voi olla niin ker­ta­kaik­ki­sen ja perin­poh­jai­sen vää­räs­sä, mitä tulee joi­hin­kin niin alkeel­li­siin asioi­hin kuin maa­il­man raken­ne ja syn­ty ja teks­tin luo­tet­ta­vuu­den arvioin­ti, ja alka­vat väit­tää vas­taan, mikä on tie­tys­ti täy­sin hyö­dy­tön­tä, kos­ka kysei­set ihmi­set ovat tuos­ta ajat­te­lu­mal­lis­taan löy­tä­neet for­maa­lin muo­toi­lun oman moraa­lin­sa perus­ta­na ole­val­le uskol­le “Juma­laan”, joten heil­lä on paras mah­dol­li­nen syy pitää kiin­ni näke­myk­sis­tään kyn­sin ja ham­pain: juu­ri se oman koke­muk­sen sisäi­nen eheys ja abso­luut­ti­suus. #

Jopa Panun viha­teks­tit­kin jakau­tu­vat minun mie­les­sä­ni pala­sik­si samal­la taval­la kuin mie­li­pi­tei­den­sä koko kir­jo: näis­tä nais­vi­ha­mie­li­sis­tä teks­ti­son­ta­ka­sois­ta, joi­ta pidän suu­rim­mak­si osak­si ihan pelk­ki­nä irra­tio­naa­li­si­na tun­teen­pur­kauk­si­na, löy­tyy siel­tä­kin toi­si­naan joku aja­tus, jos­sa on perää, eikä minul­la ole mitään ongel­maa sen hyväk­sy­mi­ses­sä, että näin on. Esi­merk­ki­nä vaik­ka­pa vii­mei­sim­mäs­tä tämä nais­ten tapa käyt­tää nais­ta tar­koit­ta­via sano­ja hauk­ku­ma­sa­noi­na. Se on ihan tot­ta, että sil­lä nai­set omal­ta osal­taan yllä­pi­tä­vät ajat­te­lua nais­ten huo­nom­muu­des­ta suh­tees­sa mie­hiin, kun taas se, että nai­sil­la ei tämän takia oli­si “oikeut­ta kitis­tä mies­ten mac­hoa­sen­teis­ta” on vää­rin. #

Se hyö­ty, jos jokin, näis­tä Panun ja Turis­tin tekos­ten kal­tai­sis­ta teks­teis­tä on, että kal­tai­se­ni suku­puo­li­re­la­ti­vis­ti ei ehkä kos­kaan tie­täi­si ole­van­sa, mitä on, jos näi­tä van­han pol­ven vas­ta­koh­tia ei lain­kaan oli­si. #