Kerronpa teille jotain omasta ajattelustani. Kertomukseni voi paikoin olla hieman raskassoutuinen, sillä sellaista on ajattelunikin. Mutta aihe on kuitenkin aina yhtä ajankohtainen ”Panu Höglund vastaan naissukupuoli”, joten eiköhän mielenkiintonne ole taattu. #

Kuten tunnettua, Maa kiertää Aurinkoa eikä Aurinko Maata, niin kuin vielä ennen kopernikaanista vallankumousta yleisesti uskottiin. Inhimillisen tietoisuuden jatkumossa tämä vallankumous oli vain yksi välietappi matkalla, joka on vähitellen siirtänyt ihmisen yhä kauemmaksi paitsi maailmankaikkeuden, myös koko itsekukaisenkin päänsisäisen maailman keskipisteestä. Viimeisimmät, vastaavalla tavalla dramaattiset, minän sijaintia koskevat vallankumoukset lienevät ihmisen sysääminen pois erityisasemastaan muiden lajien joukossa (Darwin), ja rotujen tai paremminkin sanottuna kulttuurien keskinäisen paremmuusajattelun horjuminen — kulttuurirelativismin kaltainen ajattelu lienyt 1800-luvun ihmisille yhtä vieras kuin aurinkokeskinen ajattelu oli 1400-luvun ihmisille. #

Nämä vallankumoukset ovat yhä vieläkin osittain käynnissä; varsinkin tietysti ihan rehellisesti Raamatusta maailmankuvansa ammentavat, mutta myös tiedostamattaan vuosisatoja vanhojen kirkollisten oppien saastuttamalla tavalla ihmiskeskeisesti ajattelevat massat vierastavat yhä vieläkin suurta osaa darwinismin seurauksista ajattelulle ja omille pinttyneille moraalikäsityksilleen, vaikka nimellisesti tunnustavatkin ”uskovansa evoluutioon”. Rasismi ja sen viimeisimpänä irvokkaana jälkeläisenä kulttuurirasismi eivät tunnetusti ole lähelläkään kuolemaa, vaikka juutalaisten joukkotuhon muistelun yhteydessä kansat aina kovasti keskenään toisiaan selkään taputtelevatkin. #

Vaikka edelliset vallankumouksetkaan eivät vielä ole lähelläkään loppuaan, uudet kolkuttavat jo ovella. Seuraava absoluuttinen näkökulma, jonka tuho on jo alkanut, on sukupuoliabsoluuttinen näkökulma. Tässä vastakkain ovat vanha koulukunta, jonka miespuolista variaatiota Panun mielipiteet edustavat, ja tuoreempaa ilmiötä, naispuolista variaatiota vaikkapa nyt Turistin turina (6.5.2007 17:34: Turisti kirjoittaa nykyisin toisaalla). Vaikka siis myös jälkimmäinen edustaakin yhä vanhaa koulukuntaa, jossa maailmaa katsotaan siten, että oma sukupuoli on sen keskipisteessä ja absoluuttinen koordinaatisto sijoitettu sitä nollapisteenä käyttäen, sen kärjistetyimpien muotojen vähittäinen ilmaantuminen näyttämölle ei kuitenkaan nähdäkseni ole vain sovinistisen tai patriarkaalisen näkökulman, vaan koko sukupuolinäkökulman absoluuttisuuden tuhon airuet. #

Näiden vallankumousten keskinäinen, kronologinen järjestys voi äkkiseltään tuntua yllättävältä, sillä ne tuntuvat tulevan kaukaa ihmisen ulkopuolelta yhä lähemmäksi: ulkoavaruuden ilmiöistä aurinkokunnan ja biosfäärin rakenteen kautta kansojen ja edelleen yksittäisten ihmisten keskinäisiin suhteisiin, kun tekisi varmasti sen sijaan mieli olettaa, että ihmisen pohdiskelu etenisi juuri ilmiön itsensä tavoin oman navan lähimaastoa lähtökohtanaan käyttäen ja vain vähitellen siitä etääntyen. Oma napa on kylläkin syy, mutta se onkin syy päinvastaiselle ilmiölle, sillä itsensä siirtäminen yhä kauemmaksi oman maailman keskipisteestä vaikuttaa olevan ihmiselle äärimmäisen tuskallista. Niinpä etenemissuunta onkin tuskan määrän määräämä: olemme tulleet vähiten omassa kokemuspiirissä olevista ilmiöistä (avaruuden ilmiöt), eli myös vähiten tuskaa aiheuttavista omasta erityisasemasta luopumisista kohti yhä lähempänä omaa itseämme olevia ilmiöitä (omat ihmissuhteemme), eli samalla yhä vaativampia ja kivulloisia erityisasemasta luopumisia. #

Mitä siis on vielä edessä? Mitä näkökulmia on vielä jäljellä tuhottaviksi sukupuolinäkökulman jälkeen? Edellinen hypoteesi voi antaa vihjeitä; tuhottavia absoluutteja täytyy etsiä yhä lähempää ihmisen omaa kokemusta, yhä lähempää sitä, mitä ihminen itse on, ja jonka hän kokee tietysti yhä vieläkin olevan kaiken keskipisteessä, ja jota hän ei siitä erityisasemastaan missään tapauksessa haluaisi syrjäyttää. Ehkä seuraavan vallankumouksen tuloksena on aito suhteellisuuden- ja tasaveroisuudentaju suhteessa kanssaihmisiin, jotka koetaan jo nyt mahdollisimman paljon itsen kaltaisiksi? #

Itse kuitenkin pidän koko tämän ilmiön viimeisimpänä huipentumana koko oman ajattelun absoluuttisuuden hajoamista, kaikkien oman pään sisäisten ajatusten keskinäistä suhteellistumista; eräänlaista ihmisen kokemuksellista postmodernismia, ja siihen sisältyvää tietoisuutta kokemuksen samanlaisuudesta myös toisen ihmisen mielessä (koska suhde kanssaihmisiin lienee jo siihen mennessä muuttunut sekin absoluuttisesta relatiiviseksi, sillä se lienee pelkästään oman pään sisäisiä suhteita etäämpänä ihmisen kokemuksessa omasta ”keskipisteestä”). #

Seuraavaksi väitän, että minä ajattelen jo nyt tällä tavalla. #

Perustelen tätä sillä, että koko tämä kohkaus, mikä joka kerta syntyy, kun Panu aloittaa naisvihamielisen matransa, jaksaa hämmästyttää minua joka kerta. Minusta Panu on yksinkertaisesti väärässä (ihan siinä missä Turistikin omassa vihamerkinnässään), ja vieläpä niin perinpohjaisella ja ilmeisellä tavalla, että en itse näe mitään syytä vetää herneitä nenään hänen sanoistaan. Kuitenkin monet muut tuntuvat niin tekevän, eikä minulla ole tälle mitään muuta selitystä kuin se, että he ahdistuvat siitä, että nämä yksisilmäiset vihamerkinnät sijoittuvat sulavasti Panun muutoin niin terävien ja selvästi paljon pohdittujen analyyttisten ajatusten joukkoon. #

Toisin sanoen, tämä lienee nyt sitä kuuluisaa ja paljon puhuttua ruumismia. Eli asioita, jotka tulevat Panun suusta tai näppäimistöltä katsotaan vain siltä kannalta, että ne nyt tulevat nimenomaan Panun suusta tai näppäimistöltä. Jos Panu puhuu paljon järkeviä juttuja ja vähän paskaa siellä seassa, lukijat ahdistuvat, kun yhtäkkiä heidän käsityksensä Panusta onkin sisäisessä ristiriidassa. Olisi paljon kivempaa lukea Panun juttuja, jos ne olisivat pelkästään järkeviä, tai jos ne edes olisivat silkkaa paskaa laidasta lukien, ne voisi ainakin jättää omaan arvoonsa. Mutta ei. #

Sama ilmiö on havaittavissa aina, kun kreationistit ja muut Raamattuun kirjaimellisesti tai lähes kirjaimellisesti uskovat avaavat suunsa; jotkut eivät yksinkertaisesti kestä sitä, että muutoin ehkä hyvinkin fiksu ihminen voi olla niin kertakaikkisen ja perinpohjaisen väärässä, mitä tulee joihinkin niin alkeellisiin asioihin kuin maailman rakenne ja synty ja tekstin luotettavuuden arviointi, ja alkavat väittää vastaan, mikä on tietysti täysin hyödytöntä, koska kyseiset ihmiset ovat tuosta ajattelumallistaan löytäneet formaalin muotoilun oman moraalinsa perustana olevalle uskolle ”Jumalaan”, joten heillä on paras mahdollinen syy pitää kiinni näkemyksistään kynsin ja hampain: juuri se oman kokemuksen sisäinen eheys ja absoluuttisuus. #

Jopa Panun vihatekstitkin jakautuvat minun mielessäni palasiksi samalla tavalla kuin mielipiteidensä koko kirjo: näistä naisvihamielisistä tekstisontakasoista, joita pidän suurimmaksi osaksi ihan pelkkinä irrationaalisina tunteenpurkauksina, löytyy sieltäkin toisinaan joku ajatus, jossa on perää, eikä minulla ole mitään ongelmaa sen hyväksymisessä, että näin on. Esimerkkinä vaikkapa viimeisimmästä tämä naisten tapa käyttää naista tarkoittavia sanoja haukkumasanoina. Se on ihan totta, että sillä naiset omalta osaltaan ylläpitävät ajattelua naisten huonommuudesta suhteessa miehiin, kun taas se, että naisilla ei tämän takia olisi ”oikeutta kitistä miesten machoasenteista” on väärin. #

Se hyöty, jos jokin, näistä Panun ja Turistin tekosten kaltaisista teksteistä on, että kaltaiseni sukupuolirelativisti ei ehkä koskaan tietäisi olevansa, mitä on, jos näitä vanhan polven vastakohtia ei lainkaan olisi. #