marginaali

Rangaistukset vanhaan hyvään aikaan

#934. Sunnuntai, 30. tammikuuta 2005 klo 11.33.24, kirjoittanut Jani.

“Voi­tiin myös käyt­tää »sym­bo­li­sia« kidu­tuk­sia, jois­sa ran­gais­tuk­sen muo­to viit­ta­si rikok­sen luon­tee­seen: juma­lan­pilk­kaa­jil­ta lei­kat­tiin kie­li, siveet­tö­myy­teen syyl­lis­ty­neet pol­tet­tiin ja tapon suo­rit­ta­neil­ta kat­kais­tiin käsi.” #

Mil­lä taval­la siveet­tö­myy­teen lii­tet­ty polt­to­ran­gais­tus viit­taa rikok­sen luon­tee­seen? Mer­kit­see­kö läm­pöä­kin tar­koit­ta­va sana kii­maa muis­sa­kin kie­lis­sä samal­la taval­la kuin englan­nin “heat” , vai onko englan­nin­kie­li­syys täs­sä läh­tö­koh­tai­nen ole­tus? Vai liit­tyy­kö polt­ta­mi­sen sym­bo­liik­ka hel­ve­tin­tu­leen, ja jos, niin mik­si juu­ri siveet­tö­myy­des­tä ran­gais­tiin siten, eikä vaik­ka­pa juma­lan­pil­kas­ta? Eikö sil­lä logii­kal­la, mil­lä juma­lan­pilk­kaa­jal­ta kat­kais­tiin kie­li ja tap­pa­jal­ta käsi, pitäi­si siveet­tö­mäl­tä sil­poa sukue­li­met? (Ja mik­si sana ‘sym­bo­li­sia’ on lai­naus­mer­keis­sä?) #

Foucault on kyl­lä teks­tis­sään ajoit­tain ärsyt­tä­vän suur­piir­tei­nen, mut­ta näi­tä kuvauk­sia on kyl­lä sil­ti ilo lukea. Ennen van­haan sitä sen­tään osat­tiin ran­kai­se­mi­sen jalo tai­to. #

“Cambrais­sa eräs pal­ve­li­ja­tar oli sur­man­nut emän­tän­sä, ja hänet tuo­mit­tiin kul­je­tet­ta­vak­si kidu­tus­pai­kal­le kär­ryis­sä, »joi­ta käy­tet­tiin jät­tei­den kor­jaa­mi­seen kai­kis­ta tien­ris­teyk­sis­tä«: tuol­la pai­kal­la oli »hir­si­puu, jon­ka juu­rel­le ase­te­taan se noja­tuo­li, jos­sa hänen emän­tän­sä de Laleu oli istu­nut hänen sur­ma­tes­saan tämän; kun hänet on sii­hen sijoi­tet­tu, pyö­ve­li leik­kaa hänen oikean käten­sä ja heit­tää sen hänen sil­mien­sä edes­sä tuleen ja heti tämän jäl­keen iskee tuo­mit­tua nel­jäs­ti samal­la keit­tiö­veit­sel­lä, jol­la tämä oli emän­tän­sä sur­man­nut. Ensim­mäi­nen ja toi­nen näis­tä iskuis­ta osu­vat hänen pää­hän­sä, kol­mas vasem­paan käsi­var­teen ja nel­jäs rin­taan; tämän jäl­keen hän­tä hir­te­tään kau­las­ta, kun­nes hän heit­tää hen­ken­sä, ja kah­den tun­nin pääs­tä sen jäl­keen hänen kuol­lut ruu­miin­sa irro­te­taan ja kau­la kat­kais­taan samai­sen hir­si­puun juu­rel­la samal­la korok­keel­la ja samal­la keit­tiö­veit­sel­lä, jol­la hän emän­tän­sä sur­ma­si, ja sanot­tu pää ase­te­taan näyt­teil­le Cambrain por­tin ulko­puo­lel­le Douai’­hen joh­ta­van tien var­rel­le, ja hänen ruu­miin­sa pan­naan säk­kiin ja hau­da­taan mai­ni­tun sei­pään vie­rel­le kym­me­nen jalan syvyy­teen.” #

Tie­ten­kin on ihan eri asia se, ansait­si­ko pal­ve­li­ja moi­sen ran­gais­tuk­sen emän­tän­sä sur­mas­ta. Saat­toi­han olla, että emän­tä oli sur­ma­tuk­si­tu­le­mi­sen­sa ansain­nut, mut­ta sitä tari­na ei ker­ro. #

Läh­de: Mic­hel Foucault: Tark­kail­la ja ran­gais­ta, s. 64, 65 #

 
•)) 4 kommenttia postaukselle Rangaistukset vanhaan hyvään aikaan. ↩
  1. #597. Sunnuntai, 30. tammikuuta 2005 klo 15.59.24, kirjoittanut Veloena.
    Veloena

    “Eikö sil­lä logii­kal­la, mil­lä juma­lan­pilk­kaa­jal­ta kat­kais­tiin kie­li ja tap­pa­jal­ta käsi, pitäi­si siveet­tö­mäl­tä sil­poa sukuelimet?”
    Tätä­hän näkee nyky­ään aina välil­lä vaa­dit­ta­van hie­man kan­san­omai­sem­mis­sa puheen­vuo­rois­sa sek­su­aa­li­ri­kok­siin sopi­vis­ta rangaistuksista.
    Vaik­ka noin loo­gi­ses­ti aja­tel­len, jos kat­kai­se­mi­nen on se tapa, jol­la ran­gais­taan, eikö kai­kis­ta rikok­sis­ta oikea ran­gais­tus oli “pää poik­ki”? Oli­vat­ko kädet­tö­mät tap­pa­jat parem­pia muis­tut­ta­jia sii­tä, miten ei kan­na­ta hai­rah­tua oikeil­ta poluil­ta kuin päät­tö­mät tap­pa­jat, jot­ka tyy­pil­li­ses­ti eivät enää lii­ku väki­jou­kois­sa? Onko pää poik­ki lii­an vähän kär­si­mys­tä aiheut­ta­va ratkaisu?
    Itse en usko ran­kai­se­mi­seen, mut­ta toi­saal­ta kärä­jä­oi­keu­des­sa istues­sa alkaa men­nä usko paran­tu­mi­sen mah­dol­li­suuk­siin­kin; vaik­ken kan­na­ta pää poik­ki -tuo­mioi­ta mis­sään tapauk­ses­sa, täy­tyy myön­tää että tuos­sa Ihme­maan Hert­ta­ku­nin­gat­ta­ren suo­si­mas­sa uni­ver­saa­li­rat­kai­sus­sa on tiet­tyä TYYLIÄ.
    *Aivan sai­ras läppä*
    Mut­ta minus­ta tun­tuu että lopul­ta­kin mei­dän yhteis­kun­tam­me ran­gais­tus­käy­tän­nöt eivät oikeas­taan ole pal­jon­kaan kehit­ty­neet nois­ta ajoista.

  2. #598. Sunnuntai, 30. tammikuuta 2005 klo 16.36.58, kirjoittanut Jani.
    Jani

    Veloe­na: “Tätä­hän näkee nyky­ään aina välil­lä vaa­dit­ta­van hie­man kan­san­omai­sem­mis­sa puheen­vuo­rois­sa sek­su­aa­li­ri­kok­siin sopi­vis­ta rangaistuksista.”

    Tot­ta. Minä­kin olen sel­lais­ten kan­nal­la. Olin pet­ty­nyt, kun se nilk­ki, jos­ta ker­roit, sel­vi­si niin vähäl­lä. Parem­pi tie­tys­ti sikä­li, että jos tari­na­si oli­si jat­ku­nut, niin kuin minä haa­vei­len tuol­lais­ten jat­ku­van, oli­sit luul­ta­vas­ti jou­tu­nut itse kal­te­rei­den taak­se sii­tä hyväs­tä ja pit­käk­si aikaa.

    “Oli­vat­ko kädet­tö­mät tap­pa­jat parem­pia muis­tut­ta­jia sii­tä, miten ei kan­na­ta hai­rah­tua oikeil­ta poluil­ta kuin päät­tö­mät tap­pa­jat, jot­ka tyy­pil­li­ses­ti eivät enää lii­ku väki­jou­kois­sa? Onko pää poik­ki lii­an vähän kär­si­mys­tä aiheut­ta­va ratkaisu?”

    Foucault tun­tuu vies­tit­tä­vän, että tuol­loi­nen ran­gais­tus­käy­tän­tö oli erään­lais­ta kau­pan­käyn­tiä. Syyl­li­sen kär­si­mys (joka alkoi kyl­lä jo kuu­lus­te­lu­vai­heen kidu­tuk­sil­la, mut­ta jota ei vie­lä las­ket­tu ran­gais­tuk­seen kuu­lu­vak­si, eikä siten “vähen­nys­kel­poi­sek­si”) oli hänel­le valuut­taa, jol­la hän mak­soi tekon­sa yhteis­kun­nal­le, ja siten pelk­kä pään kat­kai­su ei tosi­aan­kaan oli­si ollut riit­tä­vä ran­gais­tus. Kuo­le­maa ilmei­ses­ti ei las­ket­tu kär­si­myk­sek­si (mik­si­pä oli­si­kaan), vaan sen hin­ta muo­dos­tui pikem­min­kin sii­tä, että syyl­li­nen luo­vut­ti yhteis­kun­nal­le oikeu­ten­sa elämään.

    Tap­pa­jat kai har­vem­min sel­vi­si­vät pel­käl­lä käden kat­kai­sul­la, jos tuli­vat tode­tuk­si syyl­li­sik­si, mut­ta kyl­lä sitä käden irro­tus­ta tie­tys­ti seu­ra­si­vat väki­jou­kot kun koko ran­gais­tus­ta­pah­tu­ma oli jul­ki­nen näytös.

    Niin ja se elä­mäs­sä syyl­li­sek­si totea­mi­sen jäl­keen kär­sit­ty tus­ka oli sit­ten myös vähen­net­tä­vis­sä sii­tä, mitä oli odo­tet­ta­vis­sa kuo­le­man jäl­keen alakerrassa.

    “Itse en usko ran­kai­se­mi­seen, mut­ta toi­saal­ta kärä­jä­oi­keu­des­sa istues­sa alkaa men­nä usko paran­tu­mi­sen mahdollisuuksiinkin;”

    Minä en kai kos­kaan ole usko­nut oikein kum­paan­kaan sii­nä mie­les­sä, että­kö niil­lä rikol­li­suut­ta mer­kit­tä­väs­ti vähen­net­täi­siin muu­toin, kuin sil­tä osin, että olles­saan van­ki­las­sa rikol­li­set eivät tie­ten­kään juu­ri­kaan voi teh­dä ei-rikol­lis­ta yhteis­kun­taa vahin­goit­ta­via rikoksia.

    Rikol­li­seen elä­mään ajau­tu­neen ihmi­sen psyy­ke on luul­ta­vas­ti tyy­pil­li­sim­min läh­te­nyt tiel­leen niin var­hain, että sii­nä vai­hees­sa, kun se puh­ke­aa rikol­li­seen toi­min­taan, sen “kor­jaa­mi­nen” mil­lään sii­hen täh­tää­vil­lä ulko­puo­li­sil­la toi­mil­la tus­kin on mah­dol­lis­ta. Ja jos oli­si­kin, tar­vit­ta­van aivo­pe­sun mää­rä oli­si niin val­ta­va, ettei­vät min­kään val­tion kas­sa­va­rat sii­hen var­maan­kaan riit­täi­si. Van­ki­la ei paran­na rikol­li­sia yksi­löi­tä, mut­ta on pal­jon edul­li­sem­pi suh­tees­sa saa­ta­vaan hyötyyn.

    “vaik­ken kan­na­ta pää poik­ki -tuo­mioi­ta mis­sään tapauk­ses­sa, täy­tyy myön­tää että tuos­sa Ihme­maan Hert­ta­ku­nin­gat­ta­ren suo­si­mas­sa uni­ver­saa­li­rat­kai­sus­sa on tiet­tyä TYYLIÄ.”

    Minä kan­na­tan kuo­le­man­tuo­mio­ta juu­ri sik­si, kun se on sen rahan­sääs­tön hui­pen­tu­ma. Se, että kuo­le­man­sel­leis­sä vuo­si­kausien vali­tus­pro­ses­sin vuok­si viru­vat van­git kär­si­vät tilan­tees­taan ja mak­sa­vat mah­dol­li­ses­ti jopa taval­li­sia van­ke­ja enem­män (niin kuin olen kuul­lut) on seu­raus­ta sii­tä, että useim­mil­le ihmis­hen­ki on pal­jon arvok­kaam­pi kuin minul­le. Minua eivät ne muu­ta­mat huti­lyön­nit­kään juu­ri­kaan haittaisi.

    “Mut­ta minus­ta tun­tuu että lopul­ta­kin mei­dän yhteis­kun­tam­me ran­gais­tus­käy­tän­nöt eivät oikeas­taan ole pal­jon­kaan kehit­ty­neet nois­ta ajoista.”

    Focault’n tee­si tun­tuu ole­van, että toi­saal­ta ovat, toi­saal­ta eivät. Ran­gais­tus­ten koh­de on muut­tu­nut dra­maat­ti­ses­ti, se on siir­ty­nyt ruu­miis­ta “sie­luun”. Mut­ta vie­lä en ole alkua pitem­mäl­lä tuos­sa kirjassa.

  3. #599. Maanantai, 31. tammikuuta 2005 klo 12.09.05, kirjoittanut Veloena.
    Veloena

    “Focault’n tee­si tun­tuu ole­van, että toi­saal­ta ovat, toi­saal­ta eivät. Ran­gais­tus­ten koh­de on muut­tu­nut dra­maat­ti­ses­ti, se on siir­ty­nyt ruu­miis­ta ‘sie­luun’.”
    Joo, niin var­maan. Sie­lu. Nyt kun fyy­sis­tä ja psyy­keä ei enää ero­te­ta niin tiu­kas­ti, ote­taan sit sie­lu muka­vak­si taka­por­tik­si. Auts. Kuin­ka­han moni uskoo sie­lui­hin? Var­maan iso osa suomalaisistakin.
    Minus­ta pää poik­ki -jutus­sa tyy­lik­kyys ei ole se kus­tan­nus­te­hok­kuu­den puo­li, vaan se, ettei kyse oikeas­taan ole lain­kaan ran­gais­tuk­ses­ta (jol­le ole­te­taan ken­ties moraa­li­sis­ta syis­tä paran­ta­va vai­ku­tus) vaan tule­vien vir­hei­den mah­dol­li­suu­den eli­mi­noin­nis­ta. “Tämä on vir­heel­li­nen, pois tuot­ta­mas­ta lisää häiriöitä!”
    Äh, surullista.

  4. #600. Maanantai, 31. tammikuuta 2005 klo 12.30.21, kirjoittanut Jani.
    Jani

    Veloe­na: “Minus­ta pää poik­ki -jutus­sa tyy­lik­kyys ei ole se kus­tan­nus­te­hok­kuu­den puo­li, vaan se, ettei kyse oikeas­taan ole lain­kaan ran­gais­tuk­ses­ta (jol­le ole­te­taan ken­ties moraa­li­sis­ta syis­tä paran­ta­va vai­ku­tus) vaan tule­vien vir­hei­den mah­dol­li­suu­den eliminoinnista.”

    Täs­mäl­leen niin! En minä­kään ajat­te­le teloi­tus­ta ran­gais­tuk­se­na yksi­löl­le, vaan vain yhteis­kun­nan suo­rit­ta­ma­na ongel­man­rat­kai­su­na. Se, että se on kus­tan­nuk­sil­taan edul­li­nen, liit­tyy tie­tys­ti sen tehok­kuu­teen myös, sil­lä yhteis­kun­nan ongel­man­rat­kai­su­yri­tyk­siä­hän muut­kin ran­gais­tus­muo­dot ovat, mut­ta minus­ta aivan onnet­to­man tehot­to­mia siinä.

    “Pää poik­ki” on ele­gant­ti, nopea, kivu­ton ja tehokas.

Tämän postauksen kommentointi on suljettu.