…mis­tä joh­tuen päi­vi­tyk­set tois­tai­sek­si vain satun­nai­ses­ti ja har­vak­sel­taan. Tar­kem­pia tie­to­ja ongel­man laa­dus­ta sekä päi­vi­tyk­set Nuu­de­li­so­pas­ta. #

Para­dok­saa­lis­ta kyl­lä - elä­mäs­tään halusi kir­joit­taa sil­loin eni­ten, kun sii­nä oli vähi­ten sisäl­töä. […] Ehkä alan kir­joit­ta­maan taas päi­vä­kir­jaa, jos ja kun elä­mäs­sä koh­taa suu­ri sur­ku, ahdis­tus ja masen­nus. Toi­vot­ta­vas­ti ei aina­kaan lähiai­koi­na. #

Jean9 #

Jos­kus tera­pias­sa kun ker­roin käsi­tyk­siä­ni elä­mäs­tä, se aiheut­ti huvit­tu­nei­suu­den ohel­la jol­ta­kul­ta kom­men­tin, että ne kuu­los­ta­vat suo­ras­taan asen­teel­ta. Näin ilmei­ses­ti ver­rat­tu­na sii­hen, miten masen­tu­nei­den puheet yleen­sä (esi­mer­kik­si tuos­sa­kin ryh­mäs­sä) kie­li­vät ennem­min­kin epä­rea­lis­ti­sen huo­nos­ta minä­ku­vas­ta (“minä olen huo­no”, “ei minul­ta mikään onnis­tu” jne.) kuin tie­dos­te­tum­mal­la tasol­la ole­vis­ta valin­nois­ta. #

Joh­tuen ehkä sii­tä, että minul­la todel­la­kin on se tiet­ty asen­ne (tie­dän sen), tuon tyyp­pi­set kir­joi­tuk­set tun­tu­vat pahal­ta, kos­ka niis­sä puo­les­taan rivien väliin kät­key­tyy se asen­ne, että “sur­ku, ahdis­tus ja masen­nus” ovat jotain yli­mää­räis­tä, jokin oman minän ulko­puo­lel­ta sen nor­maa­lia toi­min­taa häi­rit­se­vä teki­jä, jos­ta eroon pääs­ty­ään ihmi­nen vas­ta voi saa­da ‘Elä­män’, vas­ta­koh­ta­na päi­vä­kir­jan pitä­mi­sel­le ja muul­le mini­maa­li­sel­le toi­min­nal­le joka on mah­dol­lis­ta¹ vain masen­tu­neel­le tai muis­ta syis­tä fyy­sis-sosi­aa­li­sis­ta² kuviois­ta eris­täy­ty­väl­le, ja jota ei mis­sään tapauk­ses­sa pidä kut­sua elä­mäk­si. #

Tämä puo­les­taan on tie­tys­ti huo­no asia sik­si, että tuo elä­mä-käsi­te on ladat­tu ensin täy­teen posi­tii­vis­ta varaus­ta, mikä tekee sii­tä tavoi­tel­ta­van asian, ja taas kun jot­kin asiat jäte­tään sen käsit­teen sateen­var­jon alta pois, ovat sel­lai­sia asioi­ta teke­vät ihmi­set luuse­rei­ta, ‘Elä­män’ pyhäs­tä hyvyy­des­tä vail­le jää­jiä. Ja kuten tämän­kin kap­pa­leen kie­len kan­keu­des­ta voi pää­tel­lä, on kui­ten­kin todel­li­suu­des­sa lähes mah­do­ton­ta vii­ta­ta vail­le jää­jien­kään toi­min­taan käyt­tä­mät­tä täs­mäl­leen samaa elä­mä-sanaa kuin mitä sen oma­hy­väi­ses­ti itsel­leen ja kal­tai­sil­leen omi­vat tah­toi­si­vat vain omas­ta toi­min­nas­taan käy­tet­tä­vän. #

Niin­pä lisään­kin nyt tämän lada­tun ‘Elämä’-käsitteen boi­kot­ti­lis­tal­le­ni. #

Vaik­ka, kuten useim­mil­la, minul­la­kin on tar­ve luo­ki­tel­la ihmi­siä, minul­la ei ole tar­vet­ta teh­dä sitä siten, että käyt­tä­mä­ni nimi­tyk­set aset­tai­si­vat näi­tä luok­kia kes­ki­näi­seen arvo- tai val­ta­suh­tee­seen, puhu­mat­ta­kaan sii­tä, että raken­tai­sin luo­kit­te­lu­ni niin hämä­räl­le ja toi­saal­ta sää­lit­tä­väl­le­kin perus­tal­le kuin viri­li­teet­ti. #

Het­ki­nen, valeh­te­lin. On yksi poik­keus: olen val­mis mani­pu­loi­maan todel­li­suut­ta käsit­tei­den vää­ris­te­lyl­lä sil­tä osin, että ihmi­set, jot­ka teke­vät niin min­kä muun tahan­sa ihmis­ryh­män suh­teen, ansait­se­vat itse jou­tua tasan saman mani­pu­loin­nin koh­teek­si, ja jul­mim­mil­la mah­dol­li­sil­la tavoil­la. #