Tähän alapuolelle pitäisi kohtapuoliin ilmestyä muutama väärennetyillä aikaleimoilla varustettu merkintä, joten äläkää ihimetelkö. Ja pahoittelen, jos en vielä kerkiä käymään kommenttejanne läpi (niin kuin näyttää käyvän), käyn ne läpi viimeistään viikonloppuna. #
Kuten mainitsin, näkymä huoneeni ikkunasta on täällä aika karu, ainakin verrattuna Muurolan ikkunastani avautuneeseen talviseen Lapin-maisemaan. Sain eilen urkituksi tietoja: kuulemma tässä sairaalassa ei ole muita psykiatrisia osastoja, ja nuo vastapäisen rakennuksen ylimmäisen kerrroksen kalterit selittyvät sillä, että tämä osasto 7 muuttaa myöhemmin sinne. Tämän paikalle tulee lastenpsykiatrian osasto. #
Tuossa heti tämän osaston yläpuolella on jo ennestään lastentautien osasto. Aina silloin tällöin sieltä kuuluu itkua, joka raastaa sydäntä, jos sen ajattelee johtuvan siitä että lapsi kärsii (voiko se joskus johtua muustakin?). #
Tulohaastattelussa positiivista elämänasennetta täyteen ladattu lääkäri yritti onkia minusta onnellisen elämän toiveita kysymällä mitä vastaisin, jos hyvä haltija pyytäisi minua esittämään kolme toivomusta. Harmitti täällä huoneessa myöhemmin tuon itkun kuultuani, etten ollut tajunnut toivoa lapsille vapautta kaikista vakavista sairauksista. #
”In the moment of madness under your angry skies
You are not what you feel – this is insanity
From the shadows that darken the depths of your angel eyes
No one, nothing is real – this is insanity” #
Hulluus on aina ollut minusta samanaikaisesti pelottavaa ja kiehtovaa. Edellisessä sairaalakeikassani oli se etu tämänkertaiseen verrattuna, että siellä ruokailtiin yhteisissä tiloissa muiden osastojen kanssa, ja pääsin näkemään omiani paljon vaikeampien psyykkisten ongelmien kanssa kamppailevia potilaita, mikä teki hyvää ainakin suhteellisuudentajulleni, jos ei muuta. #
Täällä Keski-Suomen keskussairaalassa avo-osasto 7 on ilmeisesti kaukana muista psykiatrisista osastoista (jos sellaisia on täällä lainkaan). Olen koettanut tarkkailla sillä silmällä huoneeni ikkunasta näkyvän rakennuksen ylimpiä kerroksia, joiden tuuletusikkunoissa on alemmista poiketen kalterit. #
Minä jotenkin yhtä aikaa haluaisin ja en haluaisi olla sillä tavalla hullu, että minutkin pitäisi oman ja muiden turvallisuuden vuoksi lukita sisälle. En haluaisi, koska rationaalinen minä tietää, etteivät sillä tavalla hullut voi hyvin. Haluaisin siksi, että emotionaalinen minä tietää, että sillä tavalla hullussa ihmisessä se saisi olla nykyistä vapaampi, ehkä jopa täysin vapaa rationaalisen minän orjuutuksesta. #
Edellinen osastojaksoni osui yksiin tämän emotionaalisen minäni vapautumiskaipuun riistäytymisen kanssa. Osin se oli ehkä myös seurausta siitä, sillä väkivallalla mässäilevät ajatukset, joita se toi päähäni, saivat minut huolestumaan siitä mitä voisi tapahtua. Tästä syystä kalterit kiehtovat minua: niiden taakse lukitaan se, mitä sisäiset kahleet eivät enää kykene pitelemään. #
Eivät ne väkivaltaiset ajatukset kokonaan vieläkään ole kaikonneet, mutta vähentyneet kyllä, koska niistä tuli hyvin pian arkisia. Lakkasin pelkäämästä väkivaltafantasioitteni todeksielämistä, kun se ei enää tuntunut vääjäämättömältä. Tätä nykyä ne kuvitelmat ovat entistä pienempi, mutta muun minän kanssa paremmin yhteensopiva osa persoonallisuuttani. #
Sadistiset ja itsetuhoiset ajatukseni ovat hyödyllisiä työkaluja, joita ilman en ehkä olisi selviytynyt. Ilman niitä en pysyisi vieläkään kasassa. Tuskin tulen koskaan pysymäänkään, enkä ole varma, että haluaisinko edes. #
Tein nerokkaan keksinnön: hankin tällaisen pienen, muovisen putken, jonka päästä jää paperille väriä (kutsun sitä musteeksi), ja ruutuvihkon, ja nyt minä pystyn blogaamaan ilman tietokonetta! Ennustan tälle keksinnölle suurta menestystä. #
Yksi huono puoli tässä kyllä on: tällä on vähän vaikea linkittää… hetkonen, eihän se ollutkaan tuon vaikeampaa! #
Täällä osastolla enin aika kulu odotellessa. Odotellessa seuraavaa ruokailua, odotellessa sovittuja tapaamisia, odotellessa pissan tuloa valkoiseen mukiin hoitajattaren tarkkaillessa vieressä… paljon odottelua. Huumepissan lisäksi olen tän tänä aamuna ollut verikokeessa. Myöhästyin aamupalalta sen takia, mutta aina ystävällinen laitosapulainen oli jättänyt ruuat minua varten linjalle. #
Täällä ei ilmeisesti nakiteta potilaita mihinkään askareisiin toisin kuin Muurolassa. Sehän sopii minulle, joka lintsasin niistä sielläkin aina kun vain suinkin mahdollista. Onneksi on tuo unirytmikin tällä erää illan torkku, aamun virkku -moodissa, niin ei sen aamuheräämisenkään takia tarvi hoitajien kanssa tapella. #
Onpa tämä teksti niin kuin jonkun vuodehoitopotilaana olevan papan kirjoittama. Mutta niinhän tämä onkin. #
Olin ajatellut, että kun asun näinkin lähellä työkykytutkimuspaikkaa, niin eivät ne minua siellä yöpymään pakota, vaan pakottivatpa kuitenkin. No, pääsen sentään lomille viikonlopuiksi ja näin iltaisinkin käymään täällä kotosalla. Saapipahan kuntoilla, ettei kunto romutu työkykytutkimuksen aikana. Olisihan sekin aika ironista. #
Minä olisin kyllä tarjoutunut yöpymään kotona ja säästämään niiltä näin yhden potilaspaikan, mutta eihän se käynyt laatuun. Ihan liian kustannustehokasta valtion laitokselle sellainen! #
Tutkimukset alkavat huomenna verikokeilla sun muilla. Pään sisustakin kuvataan jossain vaiheessa. #