”Lyhyesti sanottuna tulen pitämään itseäni täysin oikeutettuna toteamaan, että ryhmä elättelee tiettyä käsitystä, vaikka todellisuudessa kenties vain yksi tai kaksi ihmistä näyttäisi käyttäytymisellään tarjoavan pohjaa tällaiselle väittämälle, jos ryhmä ei kyseisessä tilanteessa osoita mitään ulkoisia merkkejä saamansa johdon vastustamisesta.” #

# W. R. Bion: Kokemuksia ryhmistä: ryhmädynamiikka psykoanalyysin näkökulmasta, s. 46 #

Tuommoiseenko se perustuu?! #

Jo minä olenkin ihmetellyt, että mistä hatusta se terapeutti niitä ”ryhmä sitä”, ”ryhmä tätä” -tulkintojaan vetelee! Elätin toivoa, että siinä taustalla olisi edes joku sellainen sanallisten Rorschachin musteläiskien vastine, mutta ei… #

Eipä ihmekään, että yleensä niitä tulkintoja seuraa yleensä vain syvä hiljaisuus tai sitten viitseliäisimpien kiistämisyritykset (”no itse asiassa minä ainakin sitäsuntätä”). Tai sitten koko tulkinnan sivuuttaminen. #

”Miten näiden kolmen käsitteen — ryhmämentaliteetin, ryhmäkulttuurin ja yksilön — käyttö toisistaan riippuvaisina ilmiöinä sitten toimii käytännössä? Ei kovin hyvin. Havaitsin, että ryhmä reagoi uuvuttavan sattumanvaraisella tavalla. […] Ryhmä muuttui minulle käsittämättömillä tavoilla, enkä osannut soveltaa teorioitani millään itseäni vakuuttavalla tavalla. Joko tunsin niiden olevan soveltumattomia, tai sitten ne tuntuivat valaisevan jotain vähäpätöistä puolta tilanteesta.” #

ed., s. 48 #

Hah! Siinä näet, pöljä Bion! #

”Sanoin, että tulkinnan vaikutus oli sattumanvarainen. jonkin ajan kuluttua olin kuitenkin huomaavinani tiettyjen käyttäytymisrakenteiden toistumista, erityisesti yhden, seuraavanlaisen: kaksi ryhmän jäsentä syventyi keskusteluun; väliin heidän sananvaihtonsa oli miltei olematonta, mutta ilmeistä oli, että he olivat tekemisissä keskenään ja että myös koko ryhmä oli sitä mieltä.” #

ed., s. 49 #

Ja mihin johtopäätökseen psykoanalyytikko hyppää? Mihinpä muuhunkaan kuin… #

”Aina kun kahden ihmisen — olipa kyseessä sitten mies ja nainen, mies ja mies tai nainen ja nainen — kesken alkaa ryhmässä sukeutua tällainen suhde, sekä ryhmä että kyseinen pari näyttävät lähtevän siitä perusolettamuksesta, että suhde on seksuaalinen.” #

ed., s. 49 #

Ta-daa! #

Saatanan seksihullut analyytikot. #

”On ikään kuin kahden ihmisen lähentymiselle ei osattaisi ajatella muita syitä kuin seksi.” #

ed., s. 49 #

Täsmälleen niin! Mutta taisit nyt tässä, Bion, lipsauttaa jotain siitä, miten kaltaistesi putkiaivo-analyytikoiden ajattelu toimii etkä suinkaan siitä, miten ihmisten yleensä, olivatpa sitten ryhmässä tai eivät. #

Ahaa, myöhemmin Bion täsmentää ryhmämentaliteetti-käsitettään koska on havainnut sen tuossa edellä toimimattomaksi: #

”Ryhmämentaliteetti on ryhmän tahdon yksimielinen ilmaus, johon yksilö vaikuttaa tavoilla, joita hän ei tiedosta, ja joka vaikuttaa yksilöön epämiellyttävästi aina kun yksilö ajattelee tai käyttäytyy perusolettamuksista poikkeavalla tavalla. Se on siten keskinäisen vuorovaikutuksen koneisto, jonka tarkoituksena on varmistaa, että ryhmä elää sopusoinnussa perusolettamusten kanssa.” #

ed., s. 52 #

Puhuessaan perusolettamuksista Bion tarkoittaa parien osalta tuota seksuaalisuusoletustaan, ryhmän osalta ryhmän pyrkimystä itsesäilytykseen (”ihmiset kokoontuvat ryhmäksi tarkoituksella säilyttää ryhmä” käyttäen keinoinaan pakenemista ja taistelemista) ja ryhmän ja sen johtajan suhteesta, että ”ryhmä on kokoontunut saadakseen turvaa yhdestä yksilöstä, jota ryhmän jäsenet ovat riippuvaisia”. #

Olen väsynyt, enkä siksi jaksa kirjoittaakaan, mutta se väsymys on kaikenkattavaa eikä siis kirjoitusväsymystä. Vaikka voisihan sitä tietysti väittää, että niitä kahta on minun kohdallani mahdotonta erottaa toisistaan, koska en minä tee mitään muuta kuin tätä. Mutta kyllä minä sen tunnen, etten jaksa mitään enkä innostu mistään. Onneksi ainakin elokuvien tai Holmesin katselu maistuu, vaikka minun täytyykin kerätä kaikki voimani jaksaakseni laittaa jotain pyörimään. #

Niin ja tietystihän sitä aina jaksaa syödä, jos ei muuta. Ruoka maistuu aina, tai vaikkei maistuisikaan, sitä mättää siltikin sisäänsä kuvitellen saavansa siitä lohtua. Ruuallahan se kaikki paraneekin, joo. Vastenmielistä touhua, suruunsa syöminen. Osteleminen on vähemmän vastenmielinen lohduke, mutta se käy lompakon päälle. #

Ja kuinka kieroa sekin on, että kun on joku, jota ikävöi, niin sitä on paljon yksinäisempi kuin silloin kun ei ketään ole? #

Voidakseen todella ymmärtää tämän täytyy ensin ymmärtää, että on eläin. Useimmat meistä ihmisistä teeskentelevät koko elämänsä olevansa jotain muuta ja sen takia ajattelemme, että ”eläinluontomme” on mahdollista jättää huomiotta tai jollain tavalla ylittää – mieluusti niin, että sen voi samalla jättää huomiotta. Syntyy väärä kahtiajako ”ihminen vai eläin”, kun totuus olisi ”ihminen ja eläin”. Emme ole yksin – meitä on kaksi. Lisäksi meistä se, joka kuvittelee johtavansa onkin todellisuudessa vain tuore ohjelmistopäivitys joka pyörii erittäin hienostuneen, miljoonia vuosia hiotun käyttöjärjestelmän alaisuudessa – käyttöjärjestelmän, joka kykenee vallan hyvin pyörimään myös ilman sinua. #

Juuri niin. ”Sinä” olet pelkkä aliohjelma, vieläpä varsin uusi sellainen. Olet kuin käyttäjätilassa pyörivä ajuri joka pääsee käsiksi osaan ytimen datasta, mutta näet ja hallitset vain sen verran kuin ydin sallii. Et pääse suoraan käsiksi ytimen prosessiavaruuteen, mutta voit lähettää sille pyyntöjä ja saada siltä ilmoituksia. Suurin osa ihmisluonnostasi sijaitsee kokonaan prosessiavaruutesi ulkopuolella ja havainto- ja hallintakykysi ulottumattomissa. #

Phillip J. Eby: ”The Multiple Self” (dirtSimple.org, via Pinseri; suomennos omani) #

Valitettavasti tästäkään analogiasta ei ole apua särkyneen mielen, hajonneen systeemin korjaamisessa. Sillä voinee pikemminkin korkeintaan vain viritellä toimivaa järjestelmää. #

Phillipin metafora kuvastaa varsin hyvin omaa ajatteluani ja varsinkin merkintää seuraavat kommentit muistuttavat vierauden tunteesta: miten ihmeessä muut ihmiset oikein itsensä käsittävät, jos eivät kerran tällä tavalla? Miten ihmeessä he voivat selviytyä elämästään, useimmat luultavasti jopa minua paremmin, niin harhaisella tai vähäisellä käsityksellä oman mielen toiminnasta? #

”Hän oli tietoinen — niin kuin sellainen ihminen on, joka kykenee yhdistämään mielikuvituksen tieteen tuntemukseen — siitä että laittomuuden keskellä elävillä nykyajan ihmisillä on taipumus kammottavalla tavalla toistaa alkukantaisilta ja raaoilta esi-isiltä perittyjä pimeimpiä vaistonvaraisia käyttäytymiskaavoja päivittäisessä elämässään ja rituaalimenoissaan; ja koska hän piti ihmisistä, hän oli usein katsellut puistatutsta tuntien sameasilmäisten ja rokonarpisten nuorukaisten hoilaavia ja kiroilevia kulkueita, jotka mutkittelivat pitkin katuja aamun pimeinä tunteina. […] #

He kylmäsivät ja kiehtoivat Malonea enemmän kuin hän rohkeni tunnustaa työtovereilleen poliisivoimissa, sillä hän oli näkevinään heissä jonkin kammottavan salaisuuksien jatkumon; jonkin pirullisen ja arvoituksellisen, ikivanhan kaavan, jolla ei ollut mitään tekemistä niiden surkeiden tietojen kanssa, jotka poliisi oli kerännyt heidän elintavoistaan ja mielipaikoistaan ja kirjannut tunnollisesti ja muodollisen tarkasti arkistoihinsa. Syvällä sisimmässään hän tunsi, että heidän täytyi olla jonkin karmaisevan ja alkukantaisen perinteen jatkajia, osallisia sellaisten kulttien ja rituaalien ala-arvoisiin ja hajanaisiin jäänteisiin, jotka olivat vanhempia kuin koko ihmiskunta. Siihen viittasi heidän yhtenäisyytensä ja tarkkarajaisuutensa, ja se näkyi poikkeuksellisen epäluuloisena suhtautumisena järjestykseen, joka vaani heidän siivottoman epäjärjestyksensä taustalla.” #

H. P. Lovecraft: Red Hookin kauhu (Varjo menneisyydestä -novellikokoelmasta; suomentanut Ilkka Äärelä) #

Myös Lovecraft tuntui tietävän, mikä ihmisiä ohjailee, vaikka tapansa mukaan myös tässä tarinassa liitti siihen sitten lopulta jotain yliluonnollista. #