marginaali

Haamu ruumishuoneelta tässä moi!

#1323. Torstai, 30. kesäkuuta 2005 klo 17.48.08, kirjoittanut Jani.

Haamupäivityksistä tuntuu tulleen iso riesa tuon viittaushärpäkkeen lisäämisen jälkeen, joten koetan tehdä sille jotain. Ensi hätään laitoin Blogilistan seuraamaan tiettyä aluetta tästä. Seurattu alue on parin html-tägin välissä, enkä tiedä lukeeko blogilistan kone tuon kohdan osalta sivun koodia vai vain valmiiksirenderöityä sivua, joten se ei välttämättä toimi. Niinpä tilasin itseni sitä seuratakseni. Jos se vaikuttaa törkeältä oman hännän nostamiselta niin ei se mitään, vastavuoroisesti minä luen kaikkia muita RSS:n kautta enkä tilaa niitä ollenkaan, joten sehän… kompensoi… hyvin… #

No joka tapauksessa, jos tuo ei toimi niin otan viittausvekottimen pois siksi kunnes keksin jotain muuta. #

Pahoittelen haamuhäiriöitä, kiitän teitä jälleen kommenteistanne ja lupaan edelleen palata niiden pariin jahka kerkiän. Heitin vain tämän homman prioriteettilistan kärkeen, joten siksi vain tälläkin kertaa tänne hölisen. Tämä tällä erää täältä karhujen maasta. #

Lisäys: No ja ei kun haamuilee. Otin ne viittausvekottimet nyt sitten pois. Rupesivat sitäpaitsi jotkut insestipornoilijatkin niitä hyväksikäyttämään, ruojat. #

Muokkaukset

  1. Lisäys, ei toimi. #

  2. 19:52 Muotoilin WP:lle, päivitin tyyliä ja linkit. #

 

Vielä kerran tapaus Lehtovaara

#1322. Keskiviikko, 29. kesäkuuta 2005 klo 9.47.23, kirjoittanut Jani.

Ajattelin kertoa perillä- ja hengissäolostani ja samalla tarjota hiukan lohdutusta Haamujengille, joka täällä käy, tällaisen päivityksen muodossa. Kiitoksia kommenteistanne! Pyrin ennättämään tuonne kommenttiosastolle itsekin heti kun aikaa liikenee ja korjaan tuota haamuiluakin sitten jossain vaiheessa jos vain suinkin osaan. #

Aiheena nyt kuitenkin siis edelleen tuo jo mainittu tapaus Lehtovaara sen vuoksi, että Kakkumies asettui oppositioon. En valitettavasti ole ehtinyt tässä seuraamaan tuon jälkeen virtuaalisuuteen ilmestyneitä tekstejä enkä edes noita kaikkia jälkimmäistä kirjoitusta seuranneita kommentteja kunnolla, mutta siitäkinpä tässä tekstissä on juuri kysymys. #

Minusta oppositio on hyvä asia ja oppositiota aina tarvitaan, mutta samaan hengenvetoon on myös todettava, ettei mikä tahansa oppositioasema ole kannattajalleen kunniaksi. #

Nimittäin minä en allekirjoita lähdekriittisyyden vaatimusta, mitä tulee blogeihin. On tietysti eri asia, jos joku, lähinnä siis varmaan ne kuuluisat kansalaisjournalistit, niin haluaa tahollaan tehdä, ja sillä varmasti on oma arvonsa ja paikkansa blogien joukossa, mutta tässä juuri on tapahtumassa se, mitä tuossa taannoisessa kirjoituksessani kansalaisjournalismista ajoin takaa: blogit yritetään nyt samaistaa yksinomaan siihen kansalaisjournalismiin vaatimalla blogeille lähdekriittisyyttä. Minun mielestäni se vaatimus tulisi kuitenkin edelleenkin, kuten tähänkin saakka, rajoittaa koskemaan vain niitä kirjoittajia, jotka pyrkivät journalismiin tai sitten kovaan tieteentekoon. Minä en pyri kumpaankaan, enkä siksi halua allekirjoittaa vaatimusta lähdekriittisyydestä. #

Mikä on oikein, mikä väärin #

Internetissä räjähdyksenomaisesti tapahtuvassa tiedonvälityksessä voi ihan yhtä hyvin olla kyse disinformaation kuin informaation leviämisestä. Olennaista on vain leviämisnopeus. Siksi olen jo kauan karsastanut joidenkin (positivistien?) harmittelua siitä, miten paljon ”väärää” tietoa Netissä leviää. Ajatus siitä, että ”väärää” tietoa karsimalla Internetin tiedonsisällön kokonaismäärän ”oikeellisuutta” voitaisiin kasvattaa, on kuitenkin pohjimmiltaan virheellinen, koska ”oikeaa” ja ”väärää” tietoa ei ole. Hitto soikoon, eihän ole olemassa edes oikeaa eikä väärää! #

Siksi nopean tiedonvälityksen paheksuminen on kannanottona tekijälleen yhtä nolostuttava kuin vaikkapa älykkään suunnittelun puolestapuhuminen on kannattajalleen. Jopa nopeiden, vahvojen (ja samalla ehkä tarkistamattomienkin) kannanottojen vältteleminen blogin linjauksena (a’la vaikkapa menopaussi tai Pää auki) on sekin kunnioitettavampaa kuin sellaisten tekijöiden tuomitseminen. #

Onkin ristiriitaista, että Merteniä peelottaa vastuunottaminen samalla, kun hän itse samaisen kommentin yläpuolella olevassa tekstissä tekee linjauksia, jotka nimenomaan vaativat sitä vastuunottoa. Oikea tapa vältellä vastuuta ei ole vaatia kaikkia tarkistamaan faktat (mikä on mahdoton vaatimus kaikille esitettäväksi) ja tutkimaan ennen hutkimista, vaan oikea tapa on tämän vaatimuksen hylkääminen ja vastuun siirtäminen lopultakin lopullisesti, niin sanotusti savolaisittain, lukijalle. Internet on ehkäpä maailmanhistorian tähän asti tehokkain väline tämän tärkeän opetuksen takomiseksi ihmisten kalloon: keneenkään, mihinkään ei voi luottaa. #

Itse asiassa minä jopa toivoisin, että koko tämä jupakka paljastuisi huijaukseksi (kuten on näköjään epäilty), sillä paitsi, että se vähentäisi tämän myötä maailmassa taas kerran paljastunutta idioottimaisuuden määrää, se myös osoittaisi kaapin paikan vakuuttavalla tavalla näille, jotka suhtautuvat Internetiin näin vakavasti: räjähdysmäisessä, pandemiamaisessa tiedon leviämisessä ei ole kyse faktojen vaan tarinoiden, meemien leviämisestä, eikä Internetissä olevan tiedon varaan siksi koskaan, missään olosuhteissa pidä laskea mitään. #

Jos tämä olisi huijaus, jonka takana olisikin Lehtovaara itse, se olisi kaiken tämän myötä hankkimansa tunnettuuden ja mahdollisen asiakasmäärien kasvun ehdottomasti ansainnut. #

Ja hei Merten, vaikkei se olekaan tärkeämpää kuin tupakkalakkosi, niin tässä näet oikein havainnollisesti, miten tämä Internet toimii: sanot jotain ja pum! se onkin kaikkialla. Älä ota sitä niin vakavasti. Kenenkään ei pitäisi. Ei nyt eikä tulevaisuudessa. #

 

It was the one-armed man I tell ya!

#1321. Maanantai, 27. kesäkuuta 2005 klo 23.10.55, kirjoittanut Jani.

Huomenna menen taas pohjoiseen. Vannon, etten kansalaissurisemaan, vaikka siellä karhut riehuvatkin valtoimenaan, vaan tapaamaan kahta innokasta Kimblen pelaajaa. Alkujaan oli tarkoituksenani mennä vasta keskiviikkona tai torstaina, mutta kun tuo huominen sää näyttää sopivan kolealta kautta maan, päätinkin sitten näin. #

Sinä, rakas lukijani, voisit sillä välin vaikka miettiä, minkälaisiin lokeroihin juuri sinä haluaisit tämän oman rakkaan marikinaalisi sijoittaa Blogilistan luokittelussa. Itse valitsin alustavasti ja varovaisesti luokat arki, elämä, päiväkirja sekä vähän vähemmän varovaisesti, jotten sanoisi rohkeasti, luokan kulttuuri, kun tuon tekohetkellä tajusin, että yhdeksän kymmenestä etusivulla olleesta merkinnästä liittyi tavalla tai toisella juuri kulttuuriin. Vastaukset vaikka tuonne kommenttiosastolle taikka sitten ravintola Lehtovaaran palauteluukkuun, joka sijaitsee siellä takapihalla, ihan heti siinä sen biojäteastian vieressä. #

Mutta niin siis tämä siksi, kun minun on aina ollut kovin vaikea saada minkäänlaista otetta itsestäni, ja kun toisaalta tuon luokittelun tarkoitus on palvella juuri lukijoita (olevia ja tulevia tai tulemattomia, muttei kuitenkaan olemattomia), niin ajattelin kysyä sinulta, rakas lukija. Mutta emmekö sitä ennen nauttisi tässä kaikessa rauhassa lasillisen viiniä ja hiukan romanttista musiikkia? Noin, onko sinun nyt hyvä? Sopiiko, jos suutelen sinua, ihan varovasti vain… no, minnekäs sinä nyt, jo…? Kylläpä lähti yllättäen. #

Enkä minä edes tykkää viinistä. #

 

God damn!

#1320. Maanantai, 27. kesäkuuta 2005 klo 22.46.44, kirjoittanut Jani.

Koin juuri jotain täysin yllätyksellistä ja kamoittavaa: X soitti. Kyseessä oli klassinen ”hupsista, soitinpa vahingossa väärään numeroon, eikä juurikaan olisi väärempään voinut enää mennäkään”. Emme ole vihoissa tai mitään muutakaan, vaan ikään kuin yhteisestä sanattomasta sopimuksesta katkaisseet kaiken yhteydenpidon (lukuunottamatta satunnaisesti toimittamaani elatusapua eli pahvia elukoille). Tämä siksi, että yhteydenotoista on aina seurauksena se tunnetsunami, joka tuon seurauksena nyt taaskin meinaa vyörähtää päälle. #

Kuvio menee aina jotakuinkin niin, että ensin tunnen helpotusta, koska tajuan, että suurin osa kaikesta siitä pelosta, jonka aisoissapitelystä päiväni nykyisin jotakuinkin täydelleen täyttyvät, on epätodellista, ja että Riitta on vain Riitta eikä mieleni kehittelemä mörkö, jolla on jokaisen kipuhermoni viimeinen pää käsissään, ja joka niistä vetelee tavalla joka maksimoi minulle koituvan kivun ja kärsimyksen. #

Sen jälkeen tajuan, että vaikka näin on, ei kipu häviä mihinkään. Tajuan, että tuo ”minua kiduttava mörkö” -vaihtoehto onkin se parempi vaihtoehto, se on mieleni suojakeino huonommalta vaihtoehdolta: siltä, että missään ei ole mitään mieltä, että kärsimyksellä, jota olen tuntenut ja tunnen, ei ole mitään niin yhtenäistä ja selkeää syytä, joka sallisi minun edes haaveilla, että jos ei sitä syytä olisi, en olisi kärsinyt niin paljon enkä kärsisi enää nytkään. #

Tuohon vaiheeseen päästyäni olenkin sitten yleensä jo rauhoittavien tarpeessa. Nyt en vielä, koska tämä tuli tosiaan täysin yllättäen ja niin pitkästä aikaa, että mieleni on ainakin tällä hetkellä tuosta niin nyrjähtänyt, ettei se edes tajua, kuinka nyrjähtänyt se oikeastaan onkaan. #