marginaali

Haamu ruumishuoneelta tässä moi!

#1323. Torstai, 30. kesäkuuta 2005 klo 17.48.08, kirjoittanut Jani.

Haa­mu­päi­vi­tyk­sis­tä tun­tuu tul­leen iso rie­sa tuon viit­taus­här­päk­keen lisää­mi­sen jäl­keen, joten koe­tan teh­dä sil­le jotain. Ensi hätään lai­toin Blo­gi­lis­tan seu­raa­maan tiet­tyä aluet­ta täs­tä. Seu­rat­tu alue on parin html-tägin välis­sä, enkä tie­dä lukee­ko blo­gi­lis­tan kone tuon koh­dan osal­ta sivun koo­dia vai vain val­miik­si­ren­de­röi­tyä sivua, joten se ei vält­tä­mät­tä toi­mi. Niin­pä tila­sin itse­ni sitä seu­ra­tak­se­ni. Jos se vai­kut­taa tör­keäl­tä oman hän­nän nos­ta­mi­sel­ta niin ei se mitään, vas­ta­vuo­roi­ses­ti minä luen kaik­kia mui­ta RSS:n kaut­ta enkä tilaa nii­tä ollen­kaan, joten sehän… kom­pen­soi… hyvin… #

No joka tapauk­ses­sa, jos tuo ei toi­mi niin otan viit­taus­ve­kot­ti­men pois sik­si kun­nes kek­sin jotain muu­ta. #

Pahoit­te­len haa­mu­häi­riöi­tä, kii­tän tei­tä jäl­leen kom­men­teis­tan­ne ja lupaan edel­leen pala­ta nii­den pariin jah­ka ker­kiän. Hei­tin vain tämän hom­man prio­ri­teet­ti­lis­tan kär­keen, joten sik­si vain täl­lä­kin ker­taa tän­ne höli­sen. Tämä täl­lä erää tääl­tä kar­hu­jen maas­ta. #

Lisäys: No ja ei kun haa­mui­lee. Otin ne viit­taus­ve­kot­ti­met nyt sit­ten pois. Rupe­si­vat sitä­pait­si jot­kut inses­ti­por­noi­li­jat­kin nii­tä hyväk­si­käyt­tä­mään, ruo­jat. #

Muokkaukset

  1. Lisäys, ei toi­mi. #

  2. 19:52 Muo­toi­lin WP:lle, päi­vi­tin tyy­liä ja lin­kit. #

 

Vielä kerran tapaus Lehtovaara

#1322. Keskiviikko, 29. kesäkuuta 2005 klo 9.47.23, kirjoittanut Jani.

Ajat­te­lin ker­toa peril­lä- ja hen­gis­sä­olos­ta­ni ja samal­la tar­jo­ta hiu­kan loh­du­tus­ta Haa­mu­jen­gil­le, joka tääl­lä käy, täl­lai­sen päi­vi­tyk­sen muo­dos­sa. Kii­tok­sia kom­men­teis­tan­ne! Pyrin ennät­tä­mään tuon­ne kom­ment­tio­sas­tol­le itse­kin heti kun aikaa lii­ke­nee ja kor­jaan tuo­ta haa­mui­lua­kin sit­ten jos­sain vai­hees­sa jos vain suin­kin osaan. #

Aihee­na nyt kui­ten­kin siis edel­leen tuo jo mai­nit­tu tapaus Leh­to­vaa­ra sen vuok­si, että Kak­ku­mies aset­tui oppo­si­tioon. En vali­tet­ta­vas­ti ole ehti­nyt täs­sä seu­raa­maan tuon jäl­keen vir­tu­aa­li­suu­teen ilmes­ty­nei­tä teks­te­jä enkä edes noi­ta kaik­kia jäl­kim­mäis­tä kir­joi­tus­ta seu­ran­nei­ta kom­ment­te­ja kun­nol­la, mut­ta sii­tä­kin­pä täs­sä teks­tis­sä on juu­ri kysy­mys. #

Minus­ta oppo­si­tio on hyvä asia ja oppo­si­tio­ta aina tar­vi­taan, mut­ta samaan hen­gen­ve­toon on myös todet­ta­va, ettei mikä tahan­sa oppo­si­tio­ase­ma ole kan­nat­ta­jal­leen kun­niak­si. #

Nimit­täin minä en alle­kir­joi­ta läh­de­kriit­ti­syy­den vaa­ti­mus­ta, mitä tulee blo­gei­hin. On tie­tys­ti eri asia, jos joku, lähin­nä siis var­maan ne kuu­lui­sat kan­sa­lais­jour­na­lis­tit, niin halu­aa tahol­laan teh­dä, ja sil­lä var­mas­ti on oma arvon­sa ja paik­kan­sa blo­gien jou­kos­sa, mut­ta täs­sä juu­ri on tapah­tu­mas­sa se, mitä tuos­sa taan­noi­ses­sa kir­joi­tuk­ses­sa­ni kan­sa­lais­jour­na­lis­mis­ta ajoin takaa: blo­git yri­te­tään nyt samais­taa yksi­no­maan sii­hen kan­sa­lais­jour­na­lis­miin vaa­ti­mal­la blo­geil­le läh­de­kriit­ti­syyt­tä. Minun mie­les­tä­ni se vaa­ti­mus tuli­si kui­ten­kin edel­leen­kin, kuten tähän­kin saak­ka, rajoit­taa kos­ke­maan vain nii­tä kir­joit­ta­jia, jot­ka pyr­ki­vät jour­na­lis­miin tai sit­ten kovaan tie­teen­te­koon. Minä en pyri kum­paan­kaan, enkä sik­si halua alle­kir­joit­taa vaa­ti­mus­ta läh­de­kriit­ti­syy­des­tä. #

Mikä on oikein, mikä vää­rin #

Inter­ne­tis­sä räjäh­dyk­sen­omai­ses­ti tapah­tu­vas­sa tie­don­vä­li­tyk­ses­sä voi ihan yhtä hyvin olla kyse disin­for­maa­tion kuin infor­maa­tion leviä­mi­ses­tä. Olen­nais­ta on vain leviä­mis­no­peus. Sik­si olen jo kau­an kar­sas­ta­nut joi­den­kin (posi­ti­vis­tien?) har­mit­te­lua sii­tä, miten pal­jon “vää­rää” tie­toa Netis­sä levi­ää. Aja­tus sii­tä, että “vää­rää” tie­toa kar­si­mal­la Inter­ne­tin tie­don­si­säl­lön koko­nais­mää­rän “oikeel­li­suut­ta” voi­tai­siin kas­vat­taa, on kui­ten­kin poh­jim­mil­taan vir­heel­li­nen, kos­ka “oike­aa” ja “vää­rää” tie­toa ei ole. Hit­to soi­koon, eihän ole ole­mas­sa edes oike­aa eikä vää­rää! #

Sik­si nopean tie­don­vä­li­tyk­sen pahek­su­mi­nen on kan­nan­ot­to­na teki­jäl­leen yhtä nolos­tut­ta­va kuin vaik­ka­pa älyk­kään suun­nit­te­lun puo­les­ta­pu­hu­mi­nen on kan­nat­ta­jal­leen. Jopa nopei­den, vah­vo­jen (ja samal­la ehkä tar­kis­ta­mat­to­mien­kin) kan­nan­ot­to­jen vält­te­le­mi­nen blo­gin lin­jauk­se­na (a’la vaik­ka­pa meno­paus­si tai Pää auki) on sekin kun­nioi­tet­ta­vam­paa kuin sel­lais­ten teki­jöi­den tuo­mit­se­mi­nen. #

Onkin ris­ti­rii­tais­ta, että Mer­te­niä pee­lot­taa vas­tuu­not­ta­mi­nen samal­la, kun hän itse samai­sen kom­men­tin ylä­puo­lel­la ole­vas­sa teks­tis­sä tekee lin­jauk­sia, jot­ka nime­no­maan vaa­ti­vat sitä vas­tuun­ot­toa. Oikea tapa väl­tel­lä vas­tuu­ta ei ole vaa­tia kaik­kia tar­kis­ta­maan fak­tat (mikä on mah­do­ton vaa­ti­mus kai­kil­le esi­tet­tä­väk­si) ja tut­ki­maan ennen hut­ki­mis­ta, vaan oikea tapa on tämän vaa­ti­muk­sen hyl­kää­mi­nen ja vas­tuun siir­tä­mi­nen lopul­ta­kin lopul­li­ses­ti, niin sano­tus­ti savo­lai­sit­tain, luki­jal­le. Inter­net on ehkä­pä maa­il­man­his­to­rian tähän asti tehok­kain väli­ne tämän tär­keän ope­tuk­sen tako­mi­sek­si ihmis­ten kal­loon: keneen­kään, mihin­kään ei voi luot­taa. #

Itse asias­sa minä jopa toi­voi­sin, että koko tämä jupak­ka pal­jas­tui­si hui­jauk­sek­si (kuten on näkö­jään epäil­ty), sil­lä pait­si, että se vähen­täi­si tämän myö­tä maa­il­mas­sa taas ker­ran pal­jas­tu­nut­ta idioot­ti­mai­suu­den mää­rää, se myös osoit­tai­si kaa­pin pai­kan vakuut­ta­val­la taval­la näil­le, jot­ka suh­tau­tu­vat Inter­ne­tiin näin vaka­vas­ti: räjäh­dys­mäi­ses­sä, pan­de­mia­mai­ses­sa tie­don leviä­mi­ses­sä ei ole kyse fak­to­jen vaan tari­noi­den, mee­mien leviä­mi­ses­tä, eikä Inter­ne­tis­sä ole­van tie­don varaan sik­si kos­kaan, mis­sään olo­suh­teis­sa pidä las­kea mitään. #

Jos tämä oli­si hui­jaus, jon­ka taka­na oli­si­kin Leh­to­vaa­ra itse, se oli­si kai­ken tämän myö­tä hank­ki­man­sa tun­net­tuu­den ja mah­dol­li­sen asia­kas­mää­rien kas­vun ehdot­to­mas­ti ansain­nut. #

Ja hei Mer­ten, vaik­kei se ole­kaan tär­keäm­pää kuin tupak­ka­lak­ko­si, niin täs­sä näet oikein havain­nol­li­ses­ti, miten tämä Inter­net toi­mii: sanot jotain ja pum! se onkin kaik­kial­la. Älä ota sitä niin vaka­vas­ti. Kenen­kään ei pitäi­si. Ei nyt eikä tule­vai­suu­des­sa. #

 

It was the one-armed man I tell ya!

#1321. Maanantai, 27. kesäkuuta 2005 klo 23.10.55, kirjoittanut Jani.

Huo­men­na menen taas poh­joi­seen. Van­non, etten kan­sa­lais­su­ri­se­maan, vaik­ka siel­lä kar­hut rie­hu­vat­kin val­toi­me­naan, vaan tapaa­maan kah­ta inno­kas­ta Kimblen pelaa­jaa. Alku­jaan oli tar­koi­tuk­se­na­ni men­nä vas­ta kes­ki­viik­ko­na tai tors­tai­na, mut­ta kun tuo huo­mi­nen sää näyt­tää sopi­van koleal­ta kaut­ta maan, pää­tin­kin sit­ten näin. #

Sinä, rakas luki­ja­ni, voi­sit sil­lä välin vaik­ka miet­tiä, min­kä­lai­siin loke­roi­hin juu­ri sinä haluai­sit tämän oman rak­kaan mari­ki­naa­li­si sijoit­taa Blo­gi­lis­tan luo­kit­te­lus­sa. Itse valit­sin alus­ta­vas­ti ja varo­vai­ses­ti luo­kat arki, elä­mä, päi­vä­kir­ja sekä vähän vähem­män varo­vai­ses­ti, jot­ten sanoi­si roh­keas­ti, luo­kan kult­tuu­ri, kun tuon teko­het­kel­lä tajusin, että yhdek­sän kym­me­nes­tä etusi­vul­la ollees­ta mer­kin­näs­tä liit­tyi taval­la tai toi­sel­la juu­ri kult­tuu­riin. Vas­tauk­set vaik­ka tuon­ne kom­ment­tio­sas­tol­le taik­ka sit­ten ravin­to­la Leh­to­vaa­ran palau­te­luuk­kuun, joka sijait­see siel­lä taka­pi­hal­la, ihan heti sii­nä sen bio­jä­teas­tian vie­res­sä. #

Mut­ta niin siis tämä sik­si, kun minun on aina ollut kovin vai­kea saa­da min­kään­lais­ta otet­ta itses­tä­ni, ja kun toi­saal­ta tuon luo­kit­te­lun tar­koi­tus on pal­vel­la juu­ri luki­joi­ta (ole­via ja tule­via tai tule­mat­to­mia, mut­tei kui­ten­kaan ole­mat­to­mia), niin ajat­te­lin kysyä sinul­ta, rakas luki­ja. Mut­ta emme­kö sitä ennen naut­ti­si täs­sä kai­kes­sa rau­has­sa lasil­li­sen vii­niä ja hiu­kan romant­tis­ta musiik­kia? Noin, onko sinun nyt hyvä? Sopii­ko, jos suu­te­len sinua, ihan varo­vas­ti vain… no, min­ne­käs sinä nyt, jo…? Kyl­lä­pä läh­ti yllät­täen. #

Enkä minä edes tyk­kää vii­nis­tä. #

 

God damn!

#1320. Maanantai, 27. kesäkuuta 2005 klo 22.46.44, kirjoittanut Jani.

Koin juu­ri jotain täy­sin yllä­tyk­sel­lis­tä ja kamoit­ta­vaa: X soit­ti. Kysees­sä oli klas­si­nen “hup­sis­ta, soi­tin­pa vahin­gos­sa vää­rään nume­roon, eikä juu­ri­kaan oli­si vää­rem­pään voi­nut enää men­nä­kään”. Emme ole vihois­sa tai mitään muu­ta­kaan, vaan ikään kuin yhtei­ses­tä sanat­to­mas­ta sopi­muk­ses­ta kat­kais­seet kai­ken yhtey­den­pi­don (lukuu­not­ta­mat­ta satun­nai­ses­ti toi­mit­ta­maa­ni ela­tus­a­pua eli pah­via elu­koil­le). Tämä sik­si, että yhtey­de­no­tois­ta on aina seu­rauk­se­na se tun­net­su­na­mi, joka tuon seu­rauk­se­na nyt taas­kin mei­naa vyö­räh­tää pääl­le. #

Kuvio menee aina jota­kuin­kin niin, että ensin tun­nen hel­po­tus­ta, kos­ka tajuan, että suu­rin osa kai­kes­ta sii­tä pelos­ta, jon­ka aisois­sa­pi­te­lys­tä päi­vä­ni nykyi­sin jota­kuin­kin täy­del­leen täyt­ty­vät, on epä­to­del­lis­ta, ja että Riit­ta on vain Riit­ta eikä mie­le­ni kehit­te­le­mä mör­kö, jol­la on jokai­sen kipu­her­mo­ni vii­mei­nen pää käsis­sään, ja joka niis­tä vete­lee taval­la joka mak­si­moi minul­le koi­tu­van kivun ja kär­si­myk­sen. #

Sen jäl­keen tajuan, että vaik­ka näin on, ei kipu häviä mihin­kään. Tajuan, että tuo “minua kidut­ta­va mör­kö” -vaih­toeh­to onkin se parem­pi vaih­toeh­to, se on mie­le­ni suo­ja­kei­no huo­nom­mal­ta vaih­toeh­dol­ta: sil­tä, että mis­sään ei ole mitään miel­tä, että kär­si­myk­sel­lä, jota olen tun­te­nut ja tun­nen, ei ole mitään niin yhte­näis­tä ja sel­ke­ää syy­tä, joka sal­li­si minun edes haa­veil­la, että jos ei sitä syy­tä oli­si, en oli­si kär­si­nyt niin pal­jon enkä kär­si­si enää nyt­kään. #

Tuo­hon vai­hee­seen pääs­tyä­ni olen­kin sit­ten yleen­sä jo rau­hoit­ta­vien tar­pees­sa. Nyt en vie­lä, kos­ka tämä tuli tosi­aan täy­sin yllät­täen ja niin pit­käs­tä aikaa, että mie­le­ni on aina­kin täl­lä het­kel­lä tuos­ta niin nyr­jäh­tä­nyt, ettei se edes tajua, kuin­ka nyr­jäh­tä­nyt se oikeas­taan onkaan. #