Pieni lämpö on kas­va­nut sen ver­ran suu­reksi, että ahdis­tuk­seni on jo huo­man­nut sen uhak­seen ja käy sen kimp­puun täy­sin voi­min. Eili­sil­tana jou­duin taas lopulta tur­vau­tu­maan rau­hoit­ta­viin lääk­kei­siin, kun epä­toivo, tuska, ja halu kadota alkoi­vat käydä yli­voi­mai­siksi. Minä en pidä niistä lääk­keistä. Ne teke­vät kyllä teh­tä­vänsä, joten­kin kai jar­rut­ta­malla aja­tuk­sia jotka puke­vat tun­teita loo­gi­siksi raken­teiksi, ja kun ei ole raken­teita, eivät ne tun­teet­kaan jaksa kauan palaa. Jos­kus jopa hymyi­lyt­tää vähän. #

Pääl­lim­mäi­senä niistä heräävä mie­li­kuva on kui­ten­kin peräi­sin tältä seu­raa­valta aamulta: tun­tuu siltä kuin pää­hän olisi pum­pattu heliu­mia tai jotain muuta kaa­sua, jonka vuoksi se ei oikein tahdo pysyä aloil­laan. Onpa­han silti samalla hyvä syy olla tur­vau­tu­matta nii­hin useam­min, kun riip­pu­vuus­vaara niis­sä­kin kai on. #

Toi­saalta tämä ahdis­tuk­sen nouse­mi­nen pin­taan juuri nyt joh­tuu tie­tysti siitä, että on taas tauko, enkä ole saa­nut pur­kaa sitä tera­piassa. Tosin tun­tuu kyllä sil­tä­kin, että nyt on pin­taan nous­sut niitä asioita, jotka oli­vat huku­tet­tuina, poh­jaan­pai­nu­neina vain vähän aikaa sit­ten niin tehok­kaasti, etten usko­nut nii­den sieltä vielä näin pian nouse­van.
Minun on puhut­tava niistä, puhut­tava elä­mäni vii­mei­sestä kol­mas­osasta siellä tauon jäl­keen. Sitä taval­laan tie­dus­tel­tiin­kin, tai syitä sille, miksi olen sitä, mitä olen, mutta minä aras­te­len Suh­teesta puhu­mista koska tun­tuu, että syi­den pitäisi olla niin pal­jon kau­kai­sem­pia niin kuin muil­la­kin. Minulla kui­ten­kaan ei vain kerta kaik­ki­aan ole muuta. Ahdis­ta­vim­mat muis­tot, joita minulla elä­mäs­täni on, ovat tuo­reita. #

Tämä mer­kintä jul­kais­tiin alun perin Kuol­lee­na­syn­ty­nyt-blo­gissa. Uudel­leen­jul­kaisu mar­gi­naa­lissa tapah­tui 18. kesä­kuuta 2005 klo 15.47. #

Pieni lämpö on kas­va­nut sen ver­ran suu­reksi, että ahdis­tuk­seni on jo huo­man­nut sen uhak­seen ja käy sen kimp­puun täy­sin voi­min. Eili­sil­tana jou­duin taas lopulta tur­vau­tu­maan rau­hoit­ta­viin lääk­kei­siin, kun epä­toivo, tuska,...