Ajankuva helmikuulta 2012

#25359. Keskiviikko, 29. helmikuuta 2012 klo 9.47.36, kirjoittanut Jani. 0 kommenttia.

Tapahtumien tahti vaikuttaa hidastuneen sitten vuodenalun. #

Whitney Houston kuoli 48-vuotiaana. Tiesin kyllä hänen päihdeongelmastaan, mutten olisi arvannut sitä niin rankaksi, että sen terveyshaitat koituisivat hänen kohtalokseen noinkin nuorena. Tähden kuolemasta noussut kohu oli silti mielestäni vähän ylimitoitettua. Ainakaan minä en osaisi I Will Always Love Youn lisäksi nimetä tai edes hyräillä yhtäkään Houstonin kappaletta. Kuten sanoin, tapahtumien tahti vaikuttaa hidastuneen alkuvuodesta, joten ihmisillä ei ehkä Houstonin kuolinhetkellä ollut paljon muitakaan suuria puheenaiheita. #

Ruotsin kruununprinsessa Victoria sai vauvan. Suomi oli siitä pari päivää sekaisin, mikä oli minusta aika huvittavaa. Itse en ole noteerannut tapahtumaa sosiaalisessa mediassa ennen tämän kirjoittamista, mutta se ei johdu siitä että vastustaisin ilmiötä. En vain saanut prinsessahuumatartuntaa, kun en ole sellaiselle altis. Suhtaudun tapaukseen hieman samalla tavalla kuin Frontside Ollieen: asia ei varsinaisesti kosketa minua, ja vaikka kyynikko olenkin, minusta joidenkin tästä ilmiöstä ärsyyntyminen on sikäli turhaa, että kyse on pohjimmiltaan neutraalista tai jopa positiivisesta asiasta. Säästän oman katkeruuteni sellaisille ilmiöille, joihin sisältyy minusta jokin vääryys. En kannata monarkiaa; minusta se on saippuaoopperaa, joka vetää puoleensa huomiota jota tarvittaisiin muualla. Ruotsin kuninkaalliset, Victoria varsinkaan, eivät kuitenkaan ihmisinä ole (ehkä kunkkua lukuunottamatta) epäsympaattisia, ja lapsen syntymä on minusta iloinen asia silloin kun asianosaisissa ei ole mitään isompaa vikaa. #

On hauska nähdä ajan myötä pikku Essi-vauvan kasvavan isoksi. Muitakin kuninkaallisia on minun elinaikanani syntynyt (Walesin prinssi Harry tulee ensimmäisenä mieleen), mutta ne ovat joko tapahtuneet vielä itsenikin ollessa kovin pieni tai sitten niin kaukana kokemuspiiristäni, ettei niistä ole mitään muistikuvia. Estellen varttumisen vaiheita julkisuudessa puitaessa tulen kuitenkin todennäköisesti muistamaan hänen syntymänsä, joka siis tätä kirjoittaessani on tapahtunut vasta kolme päivää sitten. #

Internet-ilmiöistä Mitä ihmiset ajattelevat minun tekevän -meemi roihahti liekkeihin, paloi kirkkaasti muutaman päivän, ja tuntuu tätä kirjoittaessani olevan jo kokonaan sammunut: en ole pariin päivään nähnyt enää yhtään kuvakollaasia. #

Tänään on karkauspäivä. #

Pysyvä minä

#25434. Tiistai, 28. helmikuuta 2012 klo 21.29.17, kirjoittanut Jani. 0 kommenttia.

Väsyttää (lääkkeet), mutta huomenna ei ole osastoa ja tekee mieli kirjoittaa, joten tulin tähän sängylle miniläppäröimään. Tässä kyllä tuntuu perkele soikoon takareisi kramppaavan ihan just (asentoni: o_/\ ja läppäri tuossa sylissä), mutta ehkä se menee ohi. #

Aamulla asemalla seistessä tuli jostain mieleen, että miten sitä kai nykyisin sanotaan, ettei lapsille pitäisi sanoa että olet hyvä taikka olet tuhma taikka olet kiltti, vaan pitäisi sanoa yksittäisistä teoista, että se ja se tekosi oli tuhma, taikka kiltisti tehty. Niin että se on minusta hyvä niin, että käsketään sillä lailla sanomaan. Koska itsekin sitä usein kiinnittää itseensä kaikenlaisia attribuutteja, ikään kuin pysyvinä ominaisuuksina, että minä olen sellainen ja tällainen, vaikka voisi aivan hyvin sanoa että se ja tämä tekoni oli sellainen ja tuollainen. #

Niin kuin vaikka nyt minä, että pidän itseäni kilttinä, vaikka oikeasti teen vain silloin tällöin kilttejä asioita, ja toisinaan taas epäkilttejä asioita. Että jos minusta sanottaisiin, että olen kiltti, ja sillä tarkoitettaisiin menneiden tekemisieni summaa, niin en ole ollenkaan varma että se pitäisi paikkansa. Ja jos sillä taas tarkoitettaisiin tulevaa käyttäytymistäni, niin aivan helposti voisin heti käyttäytymällä epäkiltisti osoittaa, ettei sekään pidä paikkaansa. #

Mutta sitten toisaalta minä kyllä uskonkin sellaisiin pysyviin attribuutteihin. Jos kiltillä tarkoitetaan, että olen keskimääräinen taipuvainen käyttäytymään kiltisti, niin kyllä se varmaankin paikkansa pitää. Ja ikävä kyllä uskon pysyviin attribuutteihin varsinkin, mitä tulee kielteisiin puoliin itsessäni. Uskon olevani arka, heikko, huonolla ajattelurakenteella varustettu, ihmisuros jne. ja uskon lisäksi, etten koskaan tule näiden suhteen muuttumaan. Niin että kuinka voisin suoda itselleni tässä sitä armoa, jollaista haluaisin lapsille suotavan, vaikkakin sitten valehdellen? #

Mun silmissäni maailma näyttää sumuiselta ja kauniilta

#25392. Maanantai, 27. helmikuuta 2012 klo 18.43.53, kirjoittanut Jani. 0 kommenttia.

Kuten tunnettua, minä liikun täällä yleensä polkupyörällä. Sanotaanpa, että lähtötilanne on tällainen. (Skaalaan nämä kuvat poikkeuksellisesti 1920 pikseliä leveiksi. Hajotkaa kääpiönäyttöjenne resoluutioihin.) #

Nythän ihmisen näkökenttä ei ole valokuvan muotoinen. Rajaan kuvaa niin että se vastaa kuvasuhteiltaan suunnilleen näkymää kalloni sisältä. #

Oikeastihan näkökenttä ei kuitenkaan ole noinkaan hyvä, vaan se muistuttaa pikemminkin lentomatkustajan pimennysnaamaria. #

Ja sitten kun minulla sattuu olemaan melko jylhä kätkätin, se näyttää vieläpä tältä: #

Sittenhän tuo näkyväkin alue tosiasiassa feidautuu niin että vain se, mihin katse on kohdistuneena, on tarkkaa. Oletetaanpa että yritän tässä tiirailla tuota suoraan edessäni olevaa henkilöä. #

Minun silmillänihän ei tiirailla yhtään mitään ilman silmälaseja. Tehdään kuitenkin sellainen opti(misti)nen olettama, että olen pessyt lasini juuri ennen lähtöä. #

Oletetaan nyt sitten lisäksi, ettei sää olisikaan niin harmaa kuin kuvanottohetkellä, vaan olisi kirkas kevätpäivä ja aurinko paistaisi täydeltä terältä, sillä olenhan jättänyt aurinkolasini kotiin. #

Nyt kun sitten minä olen sinisilmäinen, joudun siristämään silmiäni suodattaakseni edes osan niitä ärsyttävän kirkkaan valon hajasäteistä pois. #

Siristäminenkään ei kuitenkaan tehoa sataprosenttisesti, ja valon lisäksi silmiäni ärsyttää tuuli. Niinpä silmät alkavat vuotaa vettä. Vesi aiheuttaa näkökentässä vääristymiä ja kaikenlaista kimalle-efektiä. #

Lopulta silmien ärtymys äityy niin pahaksi, että joudun sulkemaan toisen silmäni sitä helpottaakseni. (Käännän päätäni jotta kohdistus säilyy.) #

Olenko maininnut, että vihaan tuuheita silmäripsiäni? #

Iljetys

#25376. Maanantai, 27. helmikuuta 2012 klo 11.03.03, kirjoittanut Jani. 0 kommenttia.

Otin eilen kokeeksi iltalääkkeen kahvin kanssa jo viideltä. Väsymys tuli viiveellä, sopivahkosti kahdeksan maissa. Ei huvittanut kuitenkaan mennä nukkumaan, ja selviytyäkseni kaikesta syömisestä taas aiheutuneesta ähkystä lähdin yhdeksän jälkeen kävelylle, vaikka pää tuntui raskaalta. Väsymys meni ohi ja tein puolentoista tunnin lenkin. #

Kävelyreittini pisteinä Kirkkonummen kartalla. Kartta: OpenStreetMap, CC-by-sa #

Ilma oli oikein sopiva, ei tullut kuuma eikä kylmä missään vaiheessa. Etova olo ei kuitenkaan mennyt ohi, eikä ole mennyt vielä tätä kirjoittaessanikaan. Yö oli muutenkin levoton kuin liskojen. #

Muutenkin iljetän taas itseäni. Minulla on ongelmia ruumiinkuvani kanssa. Tai ruumiinkuvien, muutkin ihmiset iljettävät. On kuin olisin siirtynyt ajassa vuosia eteenpäin, kaikki ovat yhtäkkiä vanhentuneet vastenmielisiksi aikuisiksi (minäkin). Pääni sisällä on siellä mistä öisin näen kuvia, mutta liha ydinminun ympärillä on mädäntynyt, eikä enää koskaan palaudu hyväksi. #

Lihan vanhenemistakin surullisempaa on henkinen kuluneisuus, josta siitäkin olen hetkittäin ollut tietoinen viime päivinä. Etenkin kaiken koetun syrjään paneminen vain jotta pysyisi liikkeessä. En koskaan halunnut tulla sellaiseksi miltä aikuiset vaikuttivat, paljon elämää nähneeksi. Tulin kuitenkin, vääjäämättä ajan myötä, joten nyt en ainakaan halua jatkaa elämää siitä huolimatta. #

Vain uusi, puhdas ja tyhjä on hyvää, kaikki kulunut elää laina-ajalla. #

Vain lääkkeeksi

#25369. Sunnuntai, 26. helmikuuta 2012 klo 15.49.50, kirjoittanut Jani. 2 kommenttia.

Olen miettinyt, että pitäisi katsoa Faces of Death. En ole goren ystävä enkä ylipäänsä pidä ollenkaan ns. turhasta väkivallasta. Kuolema ja väkivalta, varsinkin turha väkivalta ovat kuitenkin elämän tosiasioita, enkä siksi halua vieraantua niistäkään niin kauas, etten enää ymmärtäisi niiden merkitystä. Ei siis viihteen vuoksi, vaan lääkkeeksi tätä normaalisti väkivallalta hyvin suojatun elämäni puudutusvaikutusta vastaan. #

marginaali