marginaali


 

Byte Me

#25712. Tiistai, 10. huhtikuuta 2012 klo 17.35.51, kirjoittanut Jani. 0 kommenttia.

Oli­pa lie­väs­ti sanot­tu­na mie­li mus­ta­na aamul­la. Ei suo­ra­nai­ses­ti töi­hin­me­non takia, vaan vain tämä ylei­nen vii­kon­lo­pun­jäl­kei­nen masen­nus ker­taa var­hai­nen herä­tys potens­siin unir­ty­mi pit­kän vii­kon­lo­pun jäl­jil­tä. #

Toki­han unien jat­ka­mi­sel­la sitä oli­si voi­nut lykä­tä vie­lä jon­kin ver­ran, mut­ta kun sil­lä ei tosi­aan juu­ri sen enem­pää yhteyt­tä töi­hin ole, ei ole jär­keä sen takia jät­tää mene­mät­tä­kään. Sama­han se on hau­too­ko itse­mur­haa ja maa­il­man polt­ta­mis­ta koto­na vai töis­sä. Pait­si että siel­lä töis­sä saat­taa suu­rem­mal­la toden­nä­köi­syy­del­lä olla sel­lais­ta teke­mis­tä, että sii­hen voi aivon­sa har­haut­taa ja siten pae­ta tus­kaa. #

(Tämä jär­kei­ly on suo­raan peräi­sin kes­kus­te­luis­ta psy­ko­lo­gin kans­sa.) #

Ja oikein hyvin­hän se toi­mi­kin, nyt on päi­vä taka­na ja aivo­rie­pu puh­kuu taas tar­moa ikään kuin kai­ken tur­huus oli­si muka kadon­nut jon­ne­kin sil­lä aikaa, kun pro­ses­so­ri on rous­ku­tel­lut ohjel­moin­ti­päh­ki­nöi­tä. #

…joooos­ta pääs­tään­kin käte­väs­ti takai­sin edel­li­seen aihee­seen: jep, nois­ta nyt tuol­la ole­vis­ta päh­ki­nöis­tä se tämä maha ei nyt tyk­kää. Sumplin täs­sä seu­raa­vaa siir­toa, joka saat­tai­si olla, että paah­taa nuo nykyi­set uunis­sa. Vaik­ka jos niis­sä on vaik­ka jotain tor­jun­ta-ainet­ta, niin en tie­dä onko sii­tä paah­ta­mi­ses­ta­kaan sit­ten mitään hyö­tyä. #

Toi­nen vaih­toeh­to oli­si ostaa joku pie­ni val­mis­pus­sil­li­nen uusia päh­ki­nöi­tä ja kokeil­la nii­tä. Sil­lä sit­ten aina­kin luul­ta­vim­min var­mis­tui­si, että onko kyse yksit­täi­ses­tä tuo­te­vias­ta vai vial­li­ses­ta kulut­ta­jayk­si­kös­tä. #

Avainsanat: masennus, terveys, työ

Iljetys

#25376. Maanantai, 27. helmikuuta 2012 klo 11.03.03, kirjoittanut Jani. 0 kommenttia.

Otin eilen kokeek­si ilta­lääk­keen kah­vin kans­sa jo vii­del­tä. Väsy­mys tuli vii­veel­lä, sopi­vah­kos­ti kah­dek­san mais­sa. Ei huvit­ta­nut kui­ten­kaan men­nä nuk­ku­maan, ja sel­viy­tyäk­se­ni kai­kes­ta syö­mi­ses­tä taas aiheu­tu­nees­ta ähkys­tä läh­din yhdek­sän jäl­keen käve­lyl­le, vaik­ka pää tun­tui ras­kaal­ta. Väsy­mys meni ohi ja tein puo­len­tois­ta tun­nin len­kin. #

Kävelyreittini pisteinä Kirkkonummen kartalla.

Käve­ly­reit­ti­ni pis­tei­nä Kirk­ko­num­men kar­tal­la. Kart­ta: Open­Street­Map, CC-by-sa #

Ilma oli oikein sopi­va, ei tul­lut kuu­ma eikä kyl­mä mis­sään vai­hees­sa. Eto­va olo ei kui­ten­kaan men­nyt ohi, eikä ole men­nyt vie­lä tätä kir­joit­taes­sa­ni­kaan. Yö oli muu­ten­kin levo­ton kuin lis­ko­jen. #

Muu­ten­kin ilje­tän taas itseä­ni. Minul­la on ongel­mia ruu­miin­ku­va­ni kans­sa. Tai ruu­miin­ku­vien, muut­kin ihmi­set iljet­tä­vät. On kuin oli­sin siir­ty­nyt ajas­sa vuo­sia eteen­päin, kaik­ki ovat yhtäk­kiä van­hen­tu­neet vas­ten­mie­li­sik­si aikui­sik­si (minä­kin). Pää­ni sisäl­lä on siel­lä mis­tä öisin näen kuvia, mut­ta liha ydin­mi­nun ympä­ril­lä on mädän­ty­nyt, eikä enää kos­kaan palau­du hyväk­si. #

Lihan van­he­ne­mis­ta­kin surul­li­sem­paa on hen­ki­nen kulu­nei­suus, jos­ta sii­tä­kin olen het­kit­täin ollut tie­toi­nen vii­me päi­vi­nä. Eten­kin kai­ken koe­tun syr­jään pane­mi­nen vain jot­ta pysyi­si liik­kees­sä. En kos­kaan halun­nut tul­la sel­lai­sek­si mil­tä aikui­set vai­kut­ti­vat, pal­jon elä­mää näh­neek­si. Tulin kui­ten­kin, vää­jää­mät­tä ajan myö­tä, joten nyt en aina­kaan halua jat­kaa elä­mää sii­tä huo­li­mat­ta. #

Vain uusi, puh­das ja tyh­jä on hyvää, kaik­ki kulu­nut elää lai­na-ajal­la. #

Avainsanat: aikuinen, lapsi, masennus, terveys

Kuudes kuminänni

#25120. Perjantai, 10. helmikuuta 2012 klo 21.25.01, kirjoittanut Jani. 1 kommentti.

Näin vii­me yönä unta, että olin (joi­den­kin tut­tu­jen kans­sa) len­to­ko­nees­sa mat­kal­la jol­le­kin Islan­tiin kuu­lu­val­le saa­rel­le. Kun lähes­tyim­me saar­ta, näin sen ikku­nas­ta ja säi­käh­din sen pie­nuut­ta. Tar­kem­min sanot­tu­na pel­kä­sin sitä miten len­to­ko­ne pys­tyi­si las­keu­tu­maan niin pie­nel­le saa­rel­le: se ei ollut edes taval­li­sen kii­to­ra­dan mit­tai­nen mis­sään suun­nas­sa. #

Ajat­te­lin, että voim­me sen­tään len­tää vie­lä Islan­tiin ja las­keu­tua siel­lä kun­non len­to­ken­täl­le. Sit­ten minul­le ker­rot­tiin, ettei tämä ikku­nas­ta näky­vä maa-alue ollut itse asias­sa edes se koh­de­saa­ri, vaan Islan­ti. Sil­loin minä vas­ta huo­les­tuin­kin. (Val­ve­tie­tääk­se­ni Euroo­pas­ta Islan­tiin mat­kaa­van len­to­ko­neen tan­kil­li­sel­la pää­si­si hyvin­kin vie­lä uudes­taan man­te­reel­le las­keu­tu­mat­ta, mut­ta tätä mah­dol­li­suut­ta unes­sa en joko tien­nyt tai sit­ten se tun­tui epä­var­mal­ta.) #

Len­to­ko­ne las­keu­tui “Islan­tiin” niin pysäh­tyen juu­ri ja juu­ri ennen kuin maa lop­pui pyö­rien alta, jon­kin talon pihal­la ole­vaan puu­hun. Mitään var­si­nais­ta kii­to­ra­taa ei edes ollut, vaan saa­ri­pie­no­kai­nen oli vain tasais­ta, vetis­tä ruo­ho­maa­ta. Maa oli vetis­tä, kos­ka saa­ri oli vain hädin tus­kin meren­pin­nan ylä­puo­lel­la. #

Jos­sain vai­hees­sa jou­duin sit­ten kui­ten­kin veden varaan ja olin vie­lä­pä ihan avo­me­rel­lä, kau­ka­na “Islan­nis­ta­kin”. Olin panii­kis­sa, joka ei joh­tu­nut pel­käs­tään huk­ku­mi­ses­ta­ni, vaan sii­tä miten ympä­ril­lä ei ollut mitään muu­ta kuin vet­tä. Noin sanot­tu­na sii­nä ei ehkä ole mitään jär­keä, mut­ta seli­tän sitä hie­man lisää. #

Saman­lai­nen pako­kau­hun tun­ne on minul­la aiem­min ollut unis­sa, jois­sa olen ava­ruu­des­sa ilman ava­ruusa­lus­ta tai mitään muu­ta­kaan kei­noa pääs­tä takai­sin maa­han. Se on suo­raan peräi­sin Clar­ken 2001 Ava­ruus­seik­kai­lun koh­tauk­ses­ta, jos­sa Frank Poo­le jou­tuu tuol­lai­seen tilan­tee­seen (yri­tin pyör­tää tätä ilmaus­ta niin etten tuli­si pal­jas­ta­neek­si tari­nas­ta lii­kaa, jos nyt joku vaik­ka ei oli­si sat­tu­nut sitä vie­lä lukemaan/näkemään). #

Tämä täl­lai­nen “ympä­ril­lä­ni ei ole mitään inhi­mil­lis­tä, ei edes mitään (näky­vää) elol­lis­ta” kuvaa tie­tys­ti var­sin hyvin sitä tyh­jyyt­tä, joka mei­tä todel­li­suu­des­sa ympä­röi. #

(Juo­lah­ti mie­leen, että muut kuin minä tul­kit­se­vat tie­tys­ti tuol­lais­ten unien kuvaa­van sitä mil­lais­ta elä­mä­ni on noin niin kuin puit­teil­taan. Kyl­lä sekin saat­taa aina­kin virit­tää osan näi­hin uniin sisäl­ty­väs­tä tun­ne­la­tauk­ses­ta, mut­ta tosia­sia kui­ten­kin on, että nämä elä­mä­ni kon­kreet­ti­set puit­teet hei­jas­te­le­vat käsi­tys­tä­ni maa­il­man hen­ki­ses­tä todel­li­suu­des­ta, ei toi­sin päin. Tapah­tu­mien jär­jes­tys­hän oli nime­no­maan se, että tuon tyh­jyy­den edes­sä minä masen­nuin ja sik­si supis­tin elä­män­pii­ri­ni, eikä toi­sin päin.) #

Tois­sayö­nä näin taas jotain “mei­dän lap­suusa­jan­per­he autos­sa tal­vi­pi­meäl­lä loput­to­mal­la mat­kal­la” -unta. Sit­ten sii­nä men­tiin kyläs­te­le­mään jon­kin suku­lais­per­heen luo, ja siel­lä lap­set oli­vat jo niin iso­ja, että oli­vat mel­kein läh­te­neet kotoa. Ajat­te­lin sii­nä unes­sa, että no nyt sen­tään olen pääs­syt nyky­ai­kaan näis­sä unis­sa, ettei tart­te lap­suusa­jan tut­tu­jen lap­suus­naa­mo­ja katel­la. #

Sit­ten puo­lit­tain jo herät­tyä­ni tajusin, että nämä unes­sa esiin­ty­neet tut­ta­va­per­heen lap­set ovat todel­li­suu­des­sa hekin jo ajat sit­ten läh­te­neet lap­suu­den­ko­dis­taan, perus­ta­neet per­heet ja saa­neet lap­sia. Sii­tä, kun he ovat olleet sen ikäi­siä kuin unes­sa­ni, on sii­tä­kin jo 15 vuot­ta. Vitut­ti taas niin pal­jon että pomp­pa­sin heti sän­gys­tä, jot­tei enää tar­vit­si­si kat­sel­la unia. #

Avainsanat: 2001 Ava­ruus­seik­kai­lu, masennus, uni

Nollas oivallus

#25040. Keskiviikko, 1. helmikuuta 2012 klo 20.06.13, kirjoittanut Jani. 0 kommenttia.

Kek­sin täs­sä tovi sit­ten, että oikeas­taan maa­il­man­ku­va­ni ei olen­nai­sil­ta osil­taan ole sit­ten­kään muut­tu­nut sit­ten nuo­ruusiän, toi­sin kuin olin sen ja masen­tu­mi­se­ni jäl­keen pit­käl­ti aja­tel­lut. Jos­sain mie­les­sä, ehkä eni­ten arvo­maa­il­mal­ta­ni olen kyl­lä mel­kein kuin nega­tii­vi sil­loi­ses­ta itses­tä­ni. Mut­ta se, mil­lai­se­na koen maa­il­man, elä­män, itse­ni ulko­puo­li­sen todel­li­suu­den ehkä noin lyhyes­ti sanot­tu­na, on aika pit­käl­ti saman­lais­ta kuin miten sen koin aiem­min. #

Tämä liit­tyy nime­no­maan sen tyh­jyy­teen. Itse­ni ulko­puo­li­nen todel­li­suus on tyh­jä, vail­la miel­tä, mer­ki­tys­tä ja tar­koi­tus­ta. Kai­ken tuon oli­sin alle­kir­joit­ta­nut jo kau­an ennen 20. ikä­vuot­ta­kin. Sen seu­rauk­set minun… mik­si sitä nimit­täi­si? Moti­vaa­tio­ni? Tule­vai­suu­de­nus­ko­ni? Sel­lai­sen ihmis­tä yleen­sä eteen­päin vie­vän voi­man kan­nal­ta, sen kan­nal­ta tuol­lai­nen maa­il­man­ku­va oli sil­loin vapaut­ta­va ja voi­maan­nut­ta­va: ihmi­sel­lä ihmi­se­läi­me­nä maa­il­mas­sa ei ole mitään ulkoa pako­tet­tua moraa­lia, pää­mää­rää tai tar­koi­tus­ta, ei mitään kah­lei­ta, ja sel­lai­se­na on siis täy­sin vapaa luo­maan oman maa­il­man­sa omien miel­ty­myk­sien­sä, tun­teit­ten­sa ja usko­muk­sien­sa poh­jal­ta, teke­mään mitä tahan­sa. #

En tie­dä onnis­tun­ko kuvaa­maan sen voi­maan­nut­ta­vuu­den suu­ruut­ta tar­peek­si hyvin, mut­ta joka tapauk­ses­sa se on niin val­tai­sa asia, ettei ole ihme­kään, jos sen edes­sä ihmi­nen, lap­si var­sin­kin, hak­sah­taa val­jas­ta­maan kär­ryt hevo­sen eteen. Niin minä tein: uskoin, että tämä käsi­tyk­se­ni todel­li­suu­den luon­tees­ta oli perim­mil­tään se syy, mik­si onnis­tuin kai­kes­sa mis­sä onnis­tuin. Syn­nyn­näi­nen luon­tee­ni, kas­va­tuk­se­ni ja kaik­ki oppi­ma­ni oli ehkä joh­dat­ta­nut minua koh­ti tätä oival­lus­ta, mut­ta oival­luk­sen ker­ran syn­nyt­tyä kaik­ki sitä edel­tä­nyt muut­tui sen rin­nal­la lähes tyys­tin mer­ki­tyk­set­tö­mäk­si: ihmi­nen on ennen muu­ta vapaa. #

Olet­ko syn­ty­nyt arak­si? Ei sen väliä, oival­let­tua­si tämän olet ensi­si­jai­ses­ti vapaa ja voit toi­mia vas­toin arkuu­te­si rajoit­tei­ta. #

Pahoin­pi­del­tiin­kö sinut pie­ne­nä psyyk­ki­ses­ti vam­mai­sek­si? Ei sen väliä, oival­let­tua­si et enää ole vam­ma­si kah­lit­se­ma, vaan ennen muu­ta vapaa teke­mään mitä tahan­sa hala­jat. #

Näin se toi­mii. #

Vir­he on sii­nä, ettei se toi­mi näin. Todel­li­suu­den sään­nöis­sä, jot­ka vapaut­ta­vat ihmi­sen ulko­puo­li­sis­ta kah­leis­ta, ei sinän­sä ole mitään vir­het­tä, mut­ta ne eivät tule ensin, vaan ovat vain kie­lel­lis­tet­ty ver­sio sel­lai­sen ihmi­sen sisäi­ses­tä, eteen­päin vie­väs­tä voi­mas­ta, jol­la sel­lais­ta voi­maa on. Ja tuo voi­ma on peru­ja syn­nyn­näi­ses­tä luon­tees­ta, kas­va­tuk­ses­ta ja opi­tus­ta: voi­ma­kas ihmi­nen on saa­nut hen­gen. Ei oival­luk­ses­ta vaan sat­tu­man oikus­ta, tuu­ril­la, kos­ka kukaan ei ole valin­nut gee­ne­jään saa­ti­ka kas­vat­ta­ji­aan. #

Jos näin on, muut­tuu maa­il­man tyh­jyys sil­män­rä­päyk­ses­sä voi­mis­ta­vas­ta vapaut­ta­jas­ta hir­viö­mäi­sek­si orjuut­ta­jak­si: ihmi­nen on pelk­kä peli­nap­pu­la, joka jou­tuu kamp­pai­le­maan sil­lä mitä on annet­tu, ei pys­ty kohot­ta­maan itse­ään eikä var­sin­kaan aut­ta­maan toi­sia. Ei ole mitään muu­ta jalan­si­jaa kuin se, mitä on sat­tu­nut saa­maan, ja jol­lei se pidä, pelas­tus­ta ei ole. #

Vas­ta sil­loin itse asias­sa syn­tyy tar­ve niil­le ulkoi­sil­le abso­luu­teil­le, joil­ta oival­luk­ses­ta päih­ty­nyt ihmi­nen tie­tää ole­van­sa vapaa. Mut­ta hän ei ole vapaa kos­ka on oival­ta­nut, vaan hän on oival­ta­nut, kos­ka on vapaa. #

Avainsanat: filosofia, masennus, motivaatio, psykologia

Ei mitään syytä

#24901. Keskiviikko, 4. tammikuuta 2012 klo 12.49.29, kirjoittanut Jani. 2 kommenttia.

Liik­keel­le läh­te­mi­nen on se mikä on vai­ke­aa. Aamul­la kun makaa sän­gys­sä, niin vaik­ka sitä tie­tää ja uskoo, että ylös pääs­ty­ään pysyy (enim­mäk­seen) liik­keel­lä, ja on pal­jon enem­män kei­no­ja tyh­jyy­den kar­kot­ta­mi­seen, ei kui­ten­kaan ole mitään syy­tä nous­ta. Kun istuu koto­na, niin vaik­ka sitä tie­tää ja uskoo, että salil­le men­ty­ään pysyy (enim­mäk­seen) liik­keel­lä, ja että sen jäl­keen saa tyh­jyy­den unoh­ta­mi­sek­si naut­tia vähän endor­fii­ne­jä, ei kui­ten­kaan ole mitään syy­tä läh­teä. #

Ei ole mitään syy­tä, kos­ka tyh­jyys palaa aina uudes­taan. Sitä ei täy­tä mikään kuin vain het­kel­li­ses­ti. Ei ole vir­taa joka kan­nat­te­li­si, vir­ta­läh­de on rik­ki, voi­ma­lin­ja poik­ki, vesi pysäh­ty­nyt, aurin­ko sam­mu­nut. #

Lasi­ni ei ole puo­lik­si tyh­jä vaan sär­ky­nyt. #

Avainsanat: masennus
« Vanhempia postauksia
  • kesäkuu 2012
  • toukokuu 2012
  • huhtikuu 2012
  • maaliskuu 2012
  • helmikuu 2012
  • tammikuu 2012
  • joulukuu 2011
  • marraskuu 2011
  • lokakuu 2011
  • syyskuu 2011
  • elokuu 2011
  • heinäkuu 2011
  • kesäkuu 2011
  • toukokuu 2011
  • huhtikuu 2011
  • maaliskuu 2011
  • helmikuu 2011
  • tammikuu 2011
  • joulukuu 2010
  • marraskuu 2010
  • lokakuu 2010
  • syyskuu 2010
  • elokuu 2010
  • heinäkuu 2010
  • kesäkuu 2010
  • toukokuu 2010
  • huhtikuu 2010
  • maaliskuu 2010
  • helmikuu 2010
  • tammikuu 2010
  • joulukuu 2009
  • marraskuu 2009
  • lokakuu 2009
  • syyskuu 2009
  • elokuu 2009
  • heinäkuu 2009
  • kesäkuu 2009
  • toukokuu 2009
  • huhtikuu 2009
  • maaliskuu 2009
  • helmikuu 2009
  • tammikuu 2009
  • joulukuu 2008
  • marraskuu 2008
  • lokakuu 2008
  • syyskuu 2008
  • elokuu 2008
  • heinäkuu 2008
  • kesäkuu 2008
  • toukokuu 2008
  • huhtikuu 2008
  • maaliskuu 2008
  • helmikuu 2008
  • tammikuu 2008
  • joulukuu 2007
  • marraskuu 2007
  • lokakuu 2007
  • syyskuu 2007
  • elokuu 2007
  • heinäkuu 2007
  • kesäkuu 2007
  • toukokuu 2007
  • huhtikuu 2007
  • maaliskuu 2007
  • helmikuu 2007
  • tammikuu 2007
  • joulukuu 2006
  • marraskuu 2006
  • lokakuu 2006
  • syyskuu 2006
  • elokuu 2006
  • heinäkuu 2006
  • kesäkuu 2006
  • toukokuu 2006
  • huhtikuu 2006
  • maaliskuu 2006
  • helmikuu 2006
  • tammikuu 2006
  • joulukuu 2005
  • marraskuu 2005
  • lokakuu 2005
  • syyskuu 2005
  • elokuu 2005
  • heinäkuu 2005
  • kesäkuu 2005
  • toukokuu 2005
  • huhtikuu 2005
  • maaliskuu 2005
  • helmikuu 2005
  • tammikuu 2005
  • joulukuu 2004
  • marraskuu 2004
  • lokakuu 2004
  • syyskuu 2004
  • elokuu 2004
  • heinäkuu 2004
  • kesäkuu 2004
  • toukokuu 2004
  • huhtikuu 2004
  • maaliskuu 2004
marginaalin HTML5-moottorina
WordPress 6.1.1 ja ubudu.
all rights reversed
tietosuojakäytäntö