marginaali

Hullu hirvi

#26134. Lauantai, 23. kesäkuuta 2012 klo 22.57.42, kirjoittanut Jani.

Hirvi lumen keskellä, turpa katsojaan päin Ai niin, näin­pä muu­ten has­sua unta taas täs­sä yks yö. Olin muka van­hem­pien luo­na poh­joi­ses­sa. Asut­tiin ter­veys­kes­kuk­sen lie­peil­lä, mut­tei sii­nä talon­mie­hen­ta­los­sa vaan toi­sel­la puo­len tie­tä, ran­nem­pa­na. Asun­non poh­ja­piir­ros oli val­ve­mi­nul­le vie­ras. #

Ikku­nas­ta näkyi taka­pi­hal­la hir­vi, joka oli joten­kin sai­ras tai louk­kaan­tu­nut: se liik­kui vähän huo­nos­ti. Siel­lä oli useam­pia­kin, mut­ta ne muut vai­kut­ti­vat nor­maa­leil­ta. Pait­si että hir­vet oli­vat val­ve­to­del­li­suu­den hir­viin ver­rat­tu­na kol­min­ker­tai­sen kokoi­sia! Mut­ta ne oli­vat siis ihan muka nor­maa­le­ja sii­nä unes­sa. #

Arva­sin, että se sai­ras hir­vi saat­tai­si ruve­ta käyt­täy­ty­mään arve­lut­ta­vas­ti, jos näki­si mei­dät siel­lä ikku­nas­sa, ja yri­tin patis­tel­la van­hem­pia sisem­mäk­si huo­neis­toon, pois ikku­nois­ta sen hir­ven näky­vil­tä. Sii­tä ei tul­lut mitään, ja niin­hän se hir­vi sit­ten mei­dät hok­sit­tu­aan läh­ti tule­maan päin. Ei var­si­nai­ses­ti ryn­nä­ten, mut­ta sel­väs­ti päät­tä­nee­nä tul­la sisäl­le. Valo sitä ilmei­ses­ti hou­kut­te­li, ulko­na oli pime­ää ja meil­lä kirk­kaan­val­koi­set lois­te­put­ket pääl­lä. #

Yri­tin nyt jo kah­ta kovem­min hou­ka­ta van­huk­sia pois sii­tä ikku­nan ääres­tä, ennen kuin hir­vi rysäh­täi­si sisään. Äiti oli­kin jo val­mis pake­ne­maan, mut­ta isä ei pelän­nyt vie­lä­kään yhtään, vaan otti kivää­rin ja ampua posaut­ti hir­veä. Sil­lä ei ollut kui­ten­kaan pal­joa vai­ku­tus­ta, niin kuin arva­ta saat­taa, jos hir­vet ovat kol­min­ker­tai­sia, mut­ta kivää­rit yksin­ker­tai­sia. #

Vaan eipä isä täs­tä lan­nis­tu­nut, vaan kai­voi jos­tain äkkiä esiin lasi­kui­tui­sen salon, ja virit­ti sen ikku­naan osoit­ta­maan hir­veä. Syök­syin kave­rik­si pite­le­mään sal­koa pai­kal­laan juu­ri kun hir­vi ryn­tä­si sitä päin ja lävis­ti itsen­sä hen­gil­tä. #

The end. #

Tuo itsen­sä sal­koon lävis­tä­mi­nen on jos­tain elo­ku­vas­ta, en muis­ta mis­tä. Ehkä useam­mas­ta­kin. Ehkä sitä jos­sain perä­ti käy­tet­tiin eläin­tä vas­taan niin kuin täs­sä. #

Kyklooppi

#26058. Sunnuntai, 17. kesäkuuta 2012 klo 16.51.18, kirjoittanut Jani.

Näin­pä eep­pis­tä Mar­vel-unta vii­me yönä. #

Israe­lis­sa sijait­se­van aavi­kon kes­kel­le oli raken­net­tu super­vah­va super­van­ki­la pite­le­mään vain yhtä super­voi­ma­kas­ta super­rois­toa. (Pre­mis­si antai­si ymmär­tää, että kyse oli pikem­min­kin jos­tain kos­mi­ses­ta olen­nos­ta kuin tavan­omai­ses­ta super­voi­mil­la varus­te­tus­ta ihmis­rois­tos­ta.) #

Aavik­ko oli koko­nais­hal­kai­si­jal­taan 1000 km, super­van­ki­la 300 km, ja van­ki­la oli sijoi­tet­tu aavi­kon kes­ki­pis­tee­seen. (Käsi­kir­joit­ta­ja-ali­ta­jun­ta­ni sor­tui jo täs­sä vai­hees­sa noloon maan­tie­teel­li­seen vir­hee­seen: Israe­lin val­tio on koko­nai­suu­des­saan­kin vain 424 km pit­kä, ja leveim­mil­lään­kin vain 114 km leveä.) Super­kon­na halut­tiin siis pitää mah­dol­li­sim­man eris­tyk­sis­sä ihmi­sis­tä. #

Sit­ten, kuin­ka olla­kaan, kävi ilmi, että tuo kos­mi­nen pahis on pääs­syt pakoon. Ryhmä-X:n Kykloop­pi sai tie­don tapah­tu­nees­ta ensim­mäi­se­nä, ja kos­ka aikaa ei ollut hukat­ta­vak­si, hän läh­ti välit­tö­mäs­ti yksi­nään suo­rit­ta­maan itse­mur­ha­teh­tä­vää: Kykloop­pi len­si van­ki­lan ylle, ja räjäyt­ti muka­naan tuo­man­sa ydin­pom­min. #

Pom­min aiheut­ta­ma tuho oli var­sin perin­poh­jais­ta, ja vai­kut­ti sil­tä, että Kykloop­pi oli itsen­sä uhra­tes­saan onnis­tu­nut tuhoa­maan myös super­rois­ton. #

Mut­ta san­ka­ri itse oli­kin yllät­täen sel­viy­ty­nyt hen­gis­sä. Tähän joh­ta­neet tapah­tu­mat jäi­vät hämä­rik­si, mut­ta osoit­tau­tui, että Kykloop­pi oli muut­tu­nut erään­lai­sek­si haa­muk­si: hän kyke­ni kyl­lä ais­ti­maan muut ihmi­set, mut­ta ihmi­set eivät näh­neet eivät­kä kuul­leet hän­tä. (Myös jon­kin­lais­ta aika­vää­ris­ty­mää haa­muu­teen liit­tyi: Kykloo­pin puhe kuu­los­ti ihmis­ten taa­ju­del­la nopeu­te­tul­ta, jos­kaan sitä eivät hänen lisäk­seen kuul­leet kuin lukijat/katsojat.) #

⚺ärry♍yrä

#25986. Perjantai, 1. kesäkuuta 2012 klo 21.55.43, kirjoittanut Jani.

Oste­lin­pa taas Huu­to­ne­tis­tä vähän, käy­tet­tyä, hyvää, rau­taa. Kaik­ki toi­mi­vaa ja edu­kas­ta. En saa töis­sä olla tar­peek­si tie­to­ko­nei­den kans­sa, niin pitää sit­ten koto­na viet­tää nii­den kans­sa laa­tuai­kaa. #

Elä­mä­ni on taas yhtä pit­kää déjà vuta. Vie­lä­kin pahem­min nyt töis­sä kuin aiem­min, kun en ollut. Alkaa olla vai­kea erot­taa unia, muis­to­ja, sitä, min­kä olen jo koke­nut, sitä, mitä koen par­hail­laan, ja sitä, mikä on tule­va. Olen näh­nyt kai­ken, maa­il­ma on lopu­ton­ta uusin­to­jen uusin­to­jen uusin­to­jen uusin­toa. #

Ja ihmi­set. Kaik­kien vari­aa­tioi­den kuvaa­mi­seen riit­tää kou­ral­li­nen muut­tu­jia. #

Unis­sa elän aina tal­vea, aina pime­ää, aina yötä kun muut nuk­ku­vat ja minä yksin val­von. Se ei kos­kaan pää­ty. #

Ja minä olen 20 vuot­ta nuo­rem­pi kuin tämä ympä­ril­lä­ni mätä­ne­vä liha. #

The Outway

#25949. Maanantai, 28. toukokuuta 2012 klo 7.07.27, kirjoittanut Jani.

Mercedes-Benz W191 (tyylitelty mustavalkokuva) Näin unta tun­ne­tus­ta ame­ri­kan­suo­ma­lai­ses­ta seu­ra­pii­ri­nais­toi­mit­ta­jas­ta, joka, uran­sa jo kään­nyt­tyä lie­väs­ti las­kuun ja nai­sen rat­ket­tua hie­man juo­pot­te­luun, kato­si. Tämä tapah­tui vii­me vuo­si­sa­dan alku­puo­lel­la, ja sat­tu­mal­ta katoa­mi­seen liit­tyen oli ole­mas­sa mus­ta­val­koi­nen valo­ku­va­to­dis­te: nai­nen oli ollut teke­mäs­sä jut­tua senaat­to­rin vie­rai­lus­ta, ja johon­kin tuos­ta tilai­suu­des­ta otet­tuun valo­ku­vaan oli hei­jas­tu­ma­na (auton ikku­nas­sa tms.) tal­len­tu­nut se, kuin­ka nai­nen nousee val­koi­seen Merce­des-merk­ki­seen autoon kah­den mie­hen kans­sa. Auto oli kuvas­sa tien lai­taan pysä­köi­ty­nä, keu­la suo­raan kat­so­jaa koh­den. #

Mie­his­tä toi­nen oli nuo­rem­pi, toi­nen van­hem­pi ja muis­tut­ti ulko­näöl­tään Freu­dia. Van­hem­pi mies oli pukeu­tu­nut val­koi­seen pukuun ja pana­ma­hat­tuun, ja oli kuvas­sa auton kul­jet­ta­jan­puo­lei­sen oven koh­dal­la nos­taen vasen­ta käm­men­tään eteen­sä ikään kuin sen mer­kik­si, ettei hän­tä saa kuva­ta, ja näyt­täen muu­ten­kin hie­man her­mos­tu­neel­ta. Samal­la nuo­rem­pi mies aut­toi nais­ta sisäl­le autoon pidel­len toi­sen puo­len takao­vea auki. Mie­hiä ja autoa ei kos­kaan tavoi­tet­tu tai tun­nis­tet­tu, ja tämä oli tiet­tä­väs­ti vii­mei­nen havain­to nai­ses­ta. #

Tapaus tun­tui minus­ta unes­sa kar­mi­val­ta, ja näky oli sen ver­ran terä­vä ja piir­tyi näem­mä sen ver­ran vah­vas­ti muis­tiin, että kyke­ni­sin hel­pos­ti toi­sin­ta­maan valo­ku­van ase­tel­man vie­lä nyt­kin. En tosin tie­dä onko pri­kul­leen kuvas­sa näky­neen auton kal­tais­ta Merce­des-mal­lia kos­kaan oikes­ti ollut ole­mas­sa, mut­ta tun­nen toi­saal­ta auto­ja muu­toin­kin sen ver­ran huo­nos­ti, että esi­mer­kik­si joku W191 ajai­si asian oikein hyvin. #

Nai­nen oli kuvas­sa pukeu­tu­nut mus­taan hamee­seen ja takkiin/mitä ne nai­sil­la nyt sit­ten ovat­kaan ja ajal­le tyy­pil­li­seen nais­ten­hat­tuun. Hän hymyi­li iloi­ses­ti kuin valo­ku­vaa var­ten posee­ra­ten, jos­kin sii­tä hiu­kan sivuun kat­soen (arva­ten­kin, kos­ka tämä hei­jas­tus­ku­va ei ollut sii­tä kame­ras­ta, jol­le hän oli­si posee­ran­nut). #

Nai­sen etu­ni­mi oli Annie, ja myö­hem­min Mic­hael Jack­son teki hänen katoa­mi­ses­taan lau­lun. #

Vindmaskin takana

#25900. Sunnuntai, 20. toukokuuta 2012 klo 17.44.56, kirjoittanut Jani.

Näin kel­tai­sen kupla­volk­ka­rin, ja ensim­mäi­nen aja­tuk­se­ni oli, että kap­pas, Ted Bun­dy on liik­kel­lä. Oikeas­ti­han Bun­dyn volk­ka­ri on bei­gen väri­nen, miel­län sen kel­tai­sek­si vain Ted Bun­dy -elo­ku­van takia, sil­lä sii­nä auto oli syys­tä tai toi­ses­ta kel­tai­nen. (Saman elo­ku­van ansios­ta tulen ilmei­ses­ti aina miel­tä­mään Mic­hael Reil­ly Bur­ken Ted Bun­dyk­si, oli­pa elo­ku­va tai tv-ohjel­ma mikä tahan­sa. Kuten miel­län Jere­my Ren­ne­rin aina Jef­frey Dah­me­rik­si Dah­me­rin ansios­ta.) #

(Osaat­te­ko muu­ten kuvi­tel­la jon­kin auto­val­mis­ta­jan mark­ki­noi­van auto­aan Suo­mes­sa nyt, 2010-luvul­la, jol­lain niin kau­niil­la nimel­lä kuin “Kupla”? Tosin en tie­dä möi­kö Volkswa­gen­kaan aina­kaan van­haa Kuplaa kos­kaan sil­lä nimel­lä, vai­ko vain viral­li­sil­la tyyp­pi­ni­mil­lä. Uudel­leen­läm­mit­te­ly­jen yhtey­des­sä iko­ni­sen alku­pe­räis­mal­lin lem­pi­ni­miä on kyl­lä hyö­dyn­net­ty, mikä toki ansait­see tun­nus­tuk­sen, olla­ten­kin puh­taas­ti bis­nes- eikä kie­le­nes­te­tiik­ka­syis­tä teh­ty stra­te­gi­nen valin­ta.) #

(Osaat­te­ko kuvi­tel­la jon­kin auto­val­mis­ta­jan mark­ki­noi­van auto­aan sil­lä, että tun­net­tu sek­su­aa­li­ri­kol­li­nen käyt­ti sitä? “Volkswa­gen Pre­da­tor”. “Ford Nec­ro”. “Chev­ro­let Can­dy­van”. “Dod­ge Ram Rapist”. Minun pitäi­si työs­ken­nel­lä mark­ki­noin­nis­sa!) #

Vain vie­lä vähän aikaa sit­ten näin unia, jois­sa esiin­tyi psy­ko­paat­ti­hah­mo­ja kol­man­si­na per­soo­ni­na. Yleen­sä hah­mot eivät olleet suo­ra­nai­ses­ti minua uhkaa­via, vaan suh­tau­duin nii­hin vain niin kuin nyt psy­ko­paat­tei­hin noin yleen­sä­kin suh­tau­dun: petoe­läi­mi­nä, joil­ta voi peri­aat­tees­sa odot­taa mitä tahan­sa, ja jot­ka ehkä teke­vät mitä petoe­läi­met nyt elääk­seen saat­ta­vat teh­dä (mm. tap­paa), mut­ta joi­den polut eivät yleen­sä ris­teä omie­ni kans­sa, ja joi­den tiel­tä pyrin yleen­sä pysyt­te­le­mään­kin pois­sa. #

Nyt olen alka­nut näh­dä unia, jois­sa olen itse psy­ko­paat­ti. Pat­rick Bate­man olin aina­kin yhte­nä yönä, ja joku genee­ri­nen ano­nyy­mi psy­ko­paat­ti (paa­saa täs­sä nyt sit­ten auto­val­mis­ta­jien suo­men­kie­li­syy­des­tä) olen ollut jokusen muun ker­ran. #

Olen laih­tu­nut ihan vitus­ti. Ei ole ollut tar­koi­tus, tar­koi­tus on kyl­lä ollut kas­vaa. Mut­ta kun vii­kol­la ei jak­sa syö­dä lähes­kään tar­peek­si, niin näin­hän sii­nä käy. Vie­lä vii­me vii­kol­le asti näin sen vain vaa’as­ta, kun luke­mat tip­pui­vat tip­pu­mis­taan. Pei­lis­tä minus­ta näyt­ti päin­vas­tai­sel­ta, ihan kuin oli­sin läs­kis­ty­nyt. Mut­ta nyt huo­maan jo pei­lis­tä­kin, että nava­nym­pä­rys­läs­ki, jota olen kuu­ril­la jos toi­sel­la koet­ta­nut (tähän men­nes­sä aina tulok­set­ta) sulat­taa, on alka­nut huve­ta ihan vahin­gos­sa, työs­sä­käyn­nin sivu­vai­ku­tuk­se­na. #

Mut­ta jos luu­let­te, että aion tänä­kin kesä­nä vain täs­sä koneen ääres­sä hikoil­la, ereh­dyt­te pahas­ti! Kan­noin nimit­täin per­jan­tai­na Clas Ohl­so­nil­ta kotiin tuom­mo­sen saa­ta­nan­moi­sen tuu­let­ti­men! Tai “tuu­li­ko­neen” niin kuin ne itse tätä hal­kai­si­jal­taan puo­li­met­ris­tä, 90-wat­tis­ta ilma­mörs­sä­riä ei lain­kaan osu­mat­to­mas­ti nimit­tä­vät. #

Eligent-tuuletin pöydällä #