Lyhyt vas­taus: Tri­ni­ty. Hie­man pitem­pi vas­taus: Neon ja Tri­ni­tyn rak­kaus­ta­ri­na. Vie­lä hie­man pitem­pi vas­taus: Neon ja Tri­ni­tyn rak­kaus­ta­ri­na oli täy­sin pääl­le­lii­mat­tu ja tur­ha kuvio jo ykkös­osas­sa, joka sitä lukuu­not­ta­mat­ta oli mai­nio. Jos­tain kes­ki­ver­toa älyk­kääm­män­kin ihmi­sen jär­jel­lä käsit­tä­mät­tö­mäs­tä syys­tä juu­ri täs­tä tur­has­ta sivu­juo­nes­ta pää­tet­tiin teh­dä jat­ko-osien kan­ta­va tee­ma. Kan­ta­va tee­ma, hel­vet­ti! Pas­kas­ta sivu­juo­nes­ta.
Mitä oli­si voi­tu teh­dä? Kaik­kein paras vaih­toeh­to oli­si tie­tys­ti ollut, että koko puu-ukko-Tri­ni­tyn piu­hat oli­si Cyp­he­rin toi­mes­ta kis­kot­tu irti samal­la kun Switc­hin ja Apocin­kin (jot­ka sivu­men­nen sanot­tu­na molem­mat oli­vat munak­kaam­pia hah­mo­ja kuin Tri­ni­ty ker­taa­kaan koko elo­ku­vas­sa). Sitä myö­ten mitään rak­kaus­ta­ri­naa ei oli­si kos­kaan tul­lut­kaan.
On kui­ten­kin toi­nen­kin vaih­toeh­to. Se, että Tri­ni­tyn ja Neon suh­det­ta oli­si seu­rat­tu rehel­li­ses­ti ja sii­tä oli­si teh­ty rea­lis­ti­nen ja uskot­ta­va. Esi­mer­kik­si tähän tapaan:
Cyp­her, joka täs­sä ver­sios­sa on koko nimel­tään Cymeik­ka-Cyp­her, tulee lai­vaan vas­ta myö­hem­mäs­sä vai­hees­sa, sil­lä välin kun Neo nahis­te­lee agent­ti Smit­hin ja kump­pa­nei­den kans­sa Mat­rixis­sa. Cymeik­ka-Cyp­her vie­koit­te­lee Tri­ni­tyn ja vie tämän omal­le lai­val­leen ja kyt­kee itsen­sä tämän kans­sa Mat­rixiin.
Neo tulee takai­sin ja huo­mat­tu­aan, että Tri­ni­ty on men­nyt Cymeik­ka-Cyp­he­rin mukaan, läh­tee näi­den perään, usko­mat­ta Mousen ja kump­pa­nei­den vakuut­te­lui­ta, että Tri­ni­ty läh­ti omas­ta tah­dos­taan. Neo tulee Cymeik­ka-Cyp­he­rin lai­val­le ja kyt­key­tyy hän­kin Mat­rixiin. Mat­rixis­sa hän iskee vir­tu­aa­li­sel­la kung-fu-iskul­la Cymeik­ka-Cyp­he­rin pään hal­ki kah­dek­si hoh­ta­van­vih­reäk­si pala­sek­si ja vie Tri­ni­tyn takai­sin.
Sit­ten käy ilmi, että Tri­ni­ty odot­taa­kin Cymeik­ka-Cyp­he­rin las­ta. Tämä herät­tää när­käs­tys­tä, kun­nes Neo uskou­tuu Morp­heuk­sel­le, joka muti­see mus­tien aurin­ko­la­sien takaa, että “vaik­ka keho ei voi elää ilman miel­tä, mie­li voi teh­dä mel­koi­sia temp­pu­ja kehol­le ilman sen apua”, joten Neo voi usko­tel­la itsel­leen, että kysees­sä on ns. neit­seel­li­nen ras­kaus (lisää raa­ma­tul­li­sia ainek­sia juo­neen).
Mus­ta­suk­kai­set kuvi­tel­mat vie­vät kui­ten­kin Neos­ta voi­ton niin, että lopul­ta hän tiuk­kaa Tri­ni­tyl­tä: “Itse­kö Mat­rixi­hin juok­sit?” eikä pet­tu­ri-Tri­ni­ty voi muu­ta kuin myön­tää. Tämän myö­tä Neo ajau­tuu hen­ki­ses­ti tilaan, jota lää­ke­tie­tees­sä kut­su­taan psy­koo­sik­si, ja syök­syy suin päin Mat­rixiin kai­kis­ta varoi­tuk­sis­ta huo­li­mat­ta, pää­tyen tol­kut­to­man hek­ti­seen ja kat­so­jan syket­tä­nos­ta­vaan jouk­ko­tap­pe­luun val­ta­van agent­ti Smith -kloo­ni­lau­man kans­sa ja kato­aa lopul­ta mie­let­tö­mään, vih­re­ään ja sähi­se­vään Mat­rixin-rei­kään.
The End. #

Te, jot­ka menet­te päis­sän­ne sytyt­tä­mään nii­tä raket­te­ja tänä uute­na vuo­te­na: toi­vot­ta­vas­ti olet­te osta­neet mah­dol­li­sim­man ison pom­min, niin että mene­tät­te pait­si näkön­ne ja sor­men­ne, myös muu­ta­man ham­paan ja var­paan­kin sii­nä samal­la. Ampu­kaa joku­nen raket­ti myös nii­tä kave­rei­tan­ne päin, jot­ka nekin ovat umpi­tun­ne­lis­sa kah­teen­tois­ta men­nes­sä. Lähet­tä­kää sit­ten ensi vuon­na aikaan­saan­nok­sis­tan­ne kuvia minul­le, niin jul­kai­sen ne tääl­lä ja voi­daan kaik­ki yhdes­sä nau­raa sil­le, kuin­ka usko­mat­to­man tyh­miä olit­te! Kos­ka eikös se ole­kin se idea sii­nä, että saa olla tyh­mä ja teh­dä tyh­myyk­siä? Eikös se ole se, mikä sii­nä on haus­kaa? No niin, sitä­hän se minä­kin!
Mut­ta vaa­ran­ta­kaa­pa yksi­kään lap­si, juma­lau­ta, niin minä tulen ja ammun rake­til­la tei­tä perä­rei­kään! Ja sii­tä ei tule edes haus­ko­ja kuvia, sano­kaa minun, koke­neen Inter­ne­tin kävi­jän, niin sano­neen. #

Kovan lain etsi­vä Len­ny Briscoen hah­mo­na tut­tu Orbach meneh­tyi etu­rau­has­syö­pään. Tosi paha mene­tys sar­jal­le. Len­nyn aina yhtä pure­vaa sar­kas­mia tulee kyl­lä ikä­vä. Kii­tos tie­dos­ta Chris­ti­nal­le. #

Kau­pun­ki ei kuu­lem­ma ammu tääl­lä­kään, mikä on minus­ta oikein, mut­ta yksi­tyi­set ampu­vat jo nyt. Hätäi­sim­mät ampui­vat jo tiis­tai-ilta­na. Mul­la­pa on juh­lan kun­niak­si pyyk­ki­vuo­ro, niin kuin oli jou­lu­aat­to­na­kin! #

Pie­ni läm­pö on kas­va­nut sen ver­ran suu­rek­si, että ahdis­tuk­se­ni on jo huo­man­nut sen uhak­seen ja käy sen kimp­puun täy­sin voi­min. Eili­sil­ta­na jou­duin taas lopul­ta tur­vau­tu­maan rau­hoit­ta­viin lääk­kei­siin, kun epä­toi­vo, tus­ka, ja halu kado­ta alkoi­vat käy­dä yli­voi­mai­sik­si. Minä en pidä niis­tä lääk­keis­tä. Ne teke­vät kyl­lä teh­tä­vän­sä, joten­kin kai jar­rut­ta­mal­la aja­tuk­sia jot­ka puke­vat tun­tei­ta loo­gi­sik­si raken­teik­si, ja kun ei ole raken­tei­ta, eivät ne tun­teet­kaan jak­sa kau­an palaa. Jos­kus jopa hymyi­lyt­tää vähän. #

Pääl­lim­mäi­se­nä niis­tä herää­vä mie­li­ku­va on kui­ten­kin peräi­sin täl­tä seu­raa­val­ta aamul­ta: tun­tuu sil­tä kuin pää­hän oli­si pum­pat­tu heliu­mia tai jotain muu­ta kaa­sua, jon­ka vuok­si se ei oikein tah­do pysyä aloil­laan. Onpa­han sil­ti samal­la hyvä syy olla tur­vau­tu­mat­ta nii­hin useam­min, kun riip­pu­vuus­vaa­ra niis­sä­kin kai on. #

Toi­saal­ta tämä ahdis­tuk­sen nouse­mi­nen pin­taan juu­ri nyt joh­tuu tie­tys­ti sii­tä, että on taas tau­ko, enkä ole saa­nut pur­kaa sitä tera­pias­sa. Tosin tun­tuu kyl­lä sil­tä­kin, että nyt on pin­taan nous­sut nii­tä asioi­ta, jot­ka oli­vat huku­tet­tui­na, poh­jaan­pai­nu­nei­na vain vähän aikaa sit­ten niin tehok­kaas­ti, etten usko­nut nii­den siel­tä vie­lä näin pian nouse­van.
Minun on puhut­ta­va niis­tä, puhut­ta­va elä­mä­ni vii­mei­ses­tä kol­mas­osas­ta siel­lä tauon jäl­keen. Sitä taval­laan tie­dus­tel­tiin­kin, tai syi­tä sil­le, mik­si olen sitä, mitä olen, mut­ta minä aras­te­len Suh­tees­ta puhu­mis­ta kos­ka tun­tuu, että syi­den pitäi­si olla niin pal­jon kau­kai­sem­pia niin kuin muil­la­kin. Minul­la kui­ten­kaan ei vain ker­ta kaik­ki­aan ole muu­ta. Ahdis­ta­vim­mat muis­tot, joi­ta minul­la elä­mäs­tä­ni on, ovat tuo­rei­ta. #

Tämä mer­kin­tä jul­kais­tiin alun perin Kuol­lee­na­syn­ty­nyt-blo­gis­sa. Uudel­leen­jul­kai­su mar­gi­naa­lis­sa tapah­tui 18. kesä­kuu­ta 2005 klo 15.47. #