Lyhyt vas­taus: Tri­ni­ty. Hie­man pitem­pi vas­taus: Neon ja Tri­ni­tyn rak­kaus­ta­ri­na. Vie­lä hie­man pitem­pi vas­taus: Neon ja Tri­ni­tyn rak­kaus­ta­ri­na oli täy­sin pääl­le­lii­mat­tu ja tur­ha kuvio jo ykkös­osas­sa, joka sitä lukuu­not­ta­mat­ta oli mai­nio. Jos­tain kes­ki­ver­toa älyk­kääm­män­kin ihmi­sen jär­jel­lä käsit­tä­mät­tö­mäs­tä syys­tä juu­ri täs­tä tur­has­ta sivu­juo­nes­ta pää­tet­tiin teh­dä jat­ko-osien kan­ta­va tee­ma. Kan­ta­va tee­ma, hel­vet­ti! Pas­kas­ta sivujuonesta.
Mitä oli­si voi­tu teh­dä? Kaik­kein paras vaih­toeh­to oli­si tie­tys­ti ollut, että koko puu-ukko-Tri­ni­tyn piu­hat oli­si Cyp­he­rin toi­mes­ta kis­kot­tu irti samal­la kun Switc­hin ja Apocin­kin (jot­ka sivu­men­nen sanot­tu­na molem­mat oli­vat munak­kaam­pia hah­mo­ja kuin Tri­ni­ty ker­taa­kaan koko elo­ku­vas­sa). Sitä myö­ten mitään rak­kaus­ta­ri­naa ei oli­si kos­kaan tullutkaan.
On kui­ten­kin toi­nen­kin vaih­toeh­to. Se, että Tri­ni­tyn ja Neon suh­det­ta oli­si seu­rat­tu rehel­li­ses­ti ja sii­tä oli­si teh­ty rea­lis­ti­nen ja uskot­ta­va. Esi­mer­kik­si tähän tapaan:
Cyp­her, joka täs­sä ver­sios­sa on koko nimel­tään Cymeik­ka-Cyp­her, tulee lai­vaan vas­ta myö­hem­mäs­sä vai­hees­sa, sil­lä välin kun Neo nahis­te­lee agent­ti Smit­hin ja kump­pa­nei­den kans­sa Mat­rixis­sa. Cymeik­ka-Cyp­her vie­koit­te­lee Tri­ni­tyn ja vie tämän omal­le lai­val­leen ja kyt­kee itsen­sä tämän kans­sa Matrixiin.
Neo tulee takai­sin ja huo­mat­tu­aan, että Tri­ni­ty on men­nyt Cymeik­ka-Cyp­he­rin mukaan, läh­tee näi­den perään, usko­mat­ta Mousen ja kump­pa­nei­den vakuut­te­lui­ta, että Tri­ni­ty läh­ti omas­ta tah­dos­taan. Neo tulee Cymeik­ka-Cyp­he­rin lai­val­le ja kyt­key­tyy hän­kin Mat­rixiin. Mat­rixis­sa hän iskee vir­tu­aa­li­sel­la kung-fu-iskul­la Cymeik­ka-Cyp­he­rin pään hal­ki kah­dek­si hoh­ta­van­vih­reäk­si pala­sek­si ja vie Tri­ni­tyn takaisin.
Sit­ten käy ilmi, että Tri­ni­ty odot­taa­kin Cymeik­ka-Cyp­he­rin las­ta. Tämä herät­tää när­käs­tys­tä, kun­nes Neo uskou­tuu Morp­heuk­sel­le, joka muti­see mus­tien aurin­ko­la­sien takaa, että “vaik­ka keho ei voi elää ilman miel­tä, mie­li voi teh­dä mel­koi­sia temp­pu­ja kehol­le ilman sen apua”, joten Neo voi usko­tel­la itsel­leen, että kysees­sä on ns. neit­seel­li­nen ras­kaus (lisää raa­ma­tul­li­sia ainek­sia juoneen).
Mus­ta­suk­kai­set kuvi­tel­mat vie­vät kui­ten­kin Neos­ta voi­ton niin, että lopul­ta hän tiuk­kaa Tri­ni­tyl­tä: “Itse­kö Mat­rixi­hin juok­sit?” eikä pet­tu­ri-Tri­ni­ty voi muu­ta kuin myön­tää. Tämän myö­tä Neo ajau­tuu hen­ki­ses­ti tilaan, jota lää­ke­tie­tees­sä kut­su­taan psy­koo­sik­si, ja syök­syy suin päin Mat­rixiin kai­kis­ta varoi­tuk­sis­ta huo­li­mat­ta, pää­tyen tol­kut­to­man hek­ti­seen ja kat­so­jan syket­tä­nos­ta­vaan jouk­ko­tap­pe­luun val­ta­van agent­ti Smith -kloo­ni­lau­man kans­sa ja kato­aa lopul­ta mie­let­tö­mään, vih­re­ään ja sähi­se­vään Matrixin-reikään.
The End. #