• Lordin kasvojen paljastuminen. Kukapa olisi osannut ennakoida tämän? Aikaisemmin visusti paljastumisestaan huolissaan olleen Lordin tultua kasvoineen ulos kaapista koko blogiskenen perustukset tuntuivat hetken hyvin huterilta. #

  Hyvin pian pöly kuitenkin laskeutui ja kaikki oli taas aivan niin kuin ennenkin. #

• Vt:n mokkasiinien palo. Tuli&Savu, Juhana Vähänen, liekit, savu, Kohina-klubi, tuli, liekit, pikkulapsia peilitalossa, savu. Mutta mikä vittu täällä oikein palaa? #

• Lintuinfluenssa.com:n tulo blogiskeneen. Hätäisimmät rupesivat hamstraamaan nettivuoroja. Rauhallisimmat naureskelivat näille, sillä onhan näitä ennenkin nähty: tulevat kello kaulassa ja lopulta kuitenkin kaikki onkin ollut vain paljon melua tyhjästä. #

• Schizoblogin katto romahti. Lukuisat läheltä piti -tilanteet eivät siihen riittäneet; vasta tämän myötä blogiskenessä ryhdyttiin kyselemään kauan To do -listan alimmaisena lojuneen varmuuskopioinnin perään. #

  Myöhemmin kuultiin suuria uutisia: Schizoblog asustaa nyt uuden, rajattoman katon alla! Sinun tulisi siirtyä sinne automaattisesti ihan kohta! #

  Eikä se toimi vieläkään. Blogiskenen pimeistä nurkista kuultiin vaivoin tukahdutettua hihitystä. #

• Räjähdys Sellistin työmaalla. Räjähdys kuului laajalle alueelle, ja paineaalto rikkoi ikkunoita parinsadan metrin päässä. Sankka pekonisavu levisi naapurustoon. #

  Räjähdys sattui pekoniauton lastaustilanteessa, kun työmaalla olleen räjähdelaatikon päälle putosi viisisataakiloinen mies. #

Pahoittelen, että olen ollut poikkeuksellisen kauan hiljaa, mutta se johtuu siitä, että olen tullut uskoon. #

Hah, hetken luulitte! Myöntäkää pois! #

Tosiasiassa päiväni kuluvat syöden ja varsinkin niitä syömisiä mittaillen. Ainakaan tähän mennessä mirtastsat… mirtastep… mirstap… uusi lääke ei ole saanut aikaan mitään ahmimishimoa, vaikka lääkäri kyllä sanoikin sen vaikuttava kylläisyydentunteeseen eikä ruokahaluun. Ja kun minä en ole kumpaakaan noudattaen syönyt enää vuosiin vaan aiemmin lohdutuksekseni, nyt kalori-, proteiini- ja rasvamäärät täyttääkseni, niin ei olisi oletettavaakaan että tuo syömiseeni vaikuttaa. #

Kävin eilen kävelyllä. Aika veikeää touhua kun joka toisella askeleella meinaa pyörtyä ja joka toisella tunto häviää kaikista raajoista. Pääsin kuitenkin perille, Kolmisoppiselle. Paluumatkalla kävin kiertelemässä matkan varrella olleella lemmikkieläinten hautausmaalla. #

Vaikka hautausmaat yleensä eivät sitä minusta olekaan, niin eläinten hautausmaat ovat minusta jotenkin karmivaa katseltavaa. Ehkä se johtuu siitä, että haudat ovat niin pieniä ja muistuttavat siksi ihmishautausmaiden pienimpien asukkien hautoja. Lisäksi risteihin ja hautakiviin tuherretuista teksteistä näkee, että tämä paikka on olemassa varsinkin juuri lapsia varten. Tai sitten se johtui siitä, että korvanapeista soi samanaikaisesti päähäni Aphex Twinin Tree (937 kt:n WAV).  #

Yksi kymmenisen vuotta sitten kuolleen otuksen hauta oli kaivettu auki ja sen asukki oli ilmeisesti siirretty siitä jonnekin. Vain hautakivi oli jostain syystä jätetty paikoilleen. #

Pomo-kissa oli elänyt vain kolme kuukautta. #

Kaikkein irvokkainta minusta näissä paikoissa on ajatus eläimiin niiden tahtomatta ja ansaitsematta liitetyistä inhimillistyksistä, ihmismäisestä ajattelusta ja tunteista. Maahan toki ottaa omansa takaisin, tahtoivat kivien ja ristien pystyttäjät sitä tai eivät, mutta silti niiden pystyttäminen edustaa minusta vastenmielisesti halua sitoa kerran eläneestä eläimestä joitain siihen todellisuudessa kuulumattomia osia ihmisten todellisuuteen. Minulle ”elät aina muistoissamme” tarkoittaa samaa kuin ”Minulle tärkeintä sinussa olivat omat, ihmismäiset ajatukseni ja tunteeni sinusta, enkä halua luopua niistä, vaikka sinä oletkin jo pelkkää multaa. Todellinen, fyysinen sinä olit yhdentekevä”. Vaikka lapselta tällaisen itsekeskeisen ajattelun ymmärtääkin, niin minua puistattaa ajatus aikuisista, jotka tukevat ja kannustavat sellaista ajattelua puhumattakaan niistä, jotka itse ajattelevat siten. #

Minusta kaikkein paras tapa kunnioittaa eläimen muistoa on päästää se takaisin osaksi sitä suurta kiertokulkua josta se on tullutkin. Ainoa ajatus, joka olisi tässä suhteessa lähempänä täydellisyyttä kuin Brimin ajatus kissan tuhkien sirottelusta ruukkukukan juurille olisi minulle niiden tuhkien sirottelu luontoon. #

Tosin kotikissat ja koirathan eivät enää aikoihin ole olleet luonnosta, joten sikäli ihmisen huolehdittavana oleva kasvi sopii ehkä sittenkin paremmin. #