Bzzzzzzzzz
#2234. Sunnuntai, 28. toukokuuta 2006 klo 22.39.12, kirjoittanut Jani. 10
Meemit kulkevat tutkimattomia teitä. #
Koetin miettiä jotain uskottavaa tapaa selittää sitä, kuinka liitän päässäni tuntuvan sähinän televisioihin. Tarkemmin sanottuna siihen korkeataajuuksiseen (käsittääkseni viidentoista kilohertsin taajuuksiseen) ääneen, joka niistä lähtee. Mutta siinä oli jo lähtökohtaisesti se ongelma, että olen empiirisesti havainnut, että kaikki eivät edes tiedä koko äänestä mitään. Tämä johtuu ilmeisesti siitä, että ihmisen kuuloaistin yläpään kykyraja putoaa varsinkin iän myötä heiketessään jonnekin tuon viidentoista kieppeille ja allekin. #
Sitten, juuri tätä murehtiessani, tuli yhtäkkiä kuvioihin tämä “yliääni teinien soittoäänenä” -meemi. Lyhykäisyydessään siis englantilaiset ostoskeskukset ovat hyödyntäneet tuota nuorten korvien korkeiden taajuuksien kuulemiskykyä siten, että soittavat niitä ylätaajuuksia niin kovalla voimakkuudella, että teinilaumat hajoavat kiinteistöistä notkumasta. Vanhat kääkät, jotka eivät niitä taajuuksia kuule, eivät niistä äänistä häiriinny. Nokkelat teinit keksivät äänittää näitä yliääniä kännyköihinsä soittoääniksi ja kykenevät nyt sitten soittelemaan toisilleen kesken oppitunnin ilman että opettajankääkät kuulevat. #
Palatakseni takaisin omaan aiheeseeni, tämä yliääni (157 kt:n MP3-tiedosto; via Waxy.org) pörrää justiin niillä taajuuksilla että se tuntuu päässä ihan samalta kuin miltä minun päässäni tuntuu tuon uuden lääkkeen sivuvaikutuksena. Se johtuu arvattavasti alentuneesta verenpaineesta, jonka takia tuon ohjeessa varoitellaan myös pyörtyilystä liian äkillisten ylösnousujen seurauksena. #
[muokkaukset]
[muokkaus][klo]23.5.2007[/klo] 18:25 Lisäsin tiedostoa kuvailevan selitteen äänilinkin perään.[/muokkaus]
[/muokkaukset] #
Mitä ovat tähdet kommentoijien edessä?
Taidan olla vanha kääkkä… Mutta television ääni on tuttu: se ärsytti joskus niin, että oli suurimpana syynä siihen, miksen kyennyt katsomaan aamu-tv:tä. Jostain syystä nimittäin juuri aamuisin korvat eivät kestäneet tv:n sähköistä kohinaa; myöhemmin illalla, päivän melskeisiin turtuneena, ei sitten ollut mitään ongelmaa. Sittemmin olen jo tottunut.
Pau: Kommentin luettuuden tilan ilmaisimia.
Marjut: Tottunut vai tullut vanhaksi kääkäksi? ;)
Kaverini ihmetteli kovasti kun kuulin viereisestä huoneesta onko televisioruudussa meneillään oikeaa ohjelmaa vai lumisadetta. Otimme selvää kuinka se on mahdollista, ja paljastui että lumisadekohina on 15 desibeliä kovaäänisempää kuin ohjelmallisen kanavan kohina. Jännä juttu.
Kas kas. Mielenkiintoista.
Minulla on sellainen tune, että vaikka tellystä on ääni pois, niin sen “sähinän”/“kohinana”/“vinkunan” ääni vaihtelee, jos tulee ohjelmaa - joskus huomaa mainoksiin siirryttäessä sellaisen muutoksen siinä. Vaan voihan TUO kohina olla jo omassa päästänikin kotoisin.
Lääkkeitten sivuvaikutuksista: viimeksi kun lääkäri määräsi minulle särkylääkettä, tuli kotosalla aika yllätyksenä, kun luin sen pakkauksen kylkeä, että nautittuaan niitä nappuloita ei kannattaisi ajaa autolla tai tehdä muutakaan tointa, jossa tajunnan menetys olisi kohtalokasta. Suositeltiin nukkumista :) Ilmanko lääkäri sanoi, että otat iltaisin sen lääkkeen - vaan mistäpä tuo tiesi nousenko iltaisin päivän nukuttuani töilleni vai toisin päin? No, lääkäritkän tietää kaiken. Ehkäpä tuo tarkisti asian siitä tietokannasta, josta löytyy myös suosikki jugurttimerkki- ja makuni sekä mikä on käyttämäni teleoperaattori…
Nyt kun mainitsit niin muistan minäkin huomanneeni tuon, että ohjelmien ja mainosten taustalla tuossa sirinässä on selviä eroja, ja sen tosiaan huomaa silloinkin kun televisio on mykistettynä. Ilmeisesti se mykistys ei yllä niihin ylätaajuuksiin tai jotain.
Ja musta ruutu on yleensä kaikkein hiljaisin! Siis jos ruutu on mustana vaikka televisio on päällä, esimerkiksi mainosten välissä.
En siis olekkaan ihan hullu. Hienoa, että löytyy jotain tosiasioita, joille elämänsä perustaa :D
Vanhat näytötkin harrastavat tuota ääntely hommaa - Marginaali onkin aina kaikkein hiljaisin paikka jos museonäytöllä maailmaa selaa.
Tämä ajatus marginaalista hiljaisuuden tyyssijana tuntuu minusta kovin kauniilta!