Linkkejä lähtee tänään joka suuntaan siihen malliin, että lienee kyseessä se päivä kuukaudesta kun erakko tulee metsästään, hakemaan muutamia heimokontakteja joiden voimalla jaksaa jälleen seuraavan kuukauden eristäytyä. Tänään on hyvä päivä olla blogaaja, osa joukkoa. #

Pakinamaiset ja virtuaalisiksi uutistoimistoiksi erikoistuneet blogit poislukien, blogien lukemista aloittelevan ensivaikutelma on varmaankin tyypillisesti sellainen, kuin se oli itselläni: hämmennyksen sävyttämä. Koska yksittäiset kirjoitukset ovat yleensä aika lyhyitä, voi olla vaikea päästä perille siitä, mikä sellaisen merkitys on. Merkitys syntyy tietysti ajallisesta jatkumosta ja siitä, että niistä yksittäin lyhyistä merkinnöistä muodostuu ajan myötä kuva niitä tuottavasta ihmisestä. #

Vasta tuon kuvan muodostumisen myötä pystyy vähitellen tekemään selvää Pinserin listan tapaisesta hallitsemattomasta informaatiovyörystä; joidenkin tekstien taustalta löytyy tunnistettavia ajatuksia ja tunteita, osia itsestä, joiden tunnistaminen muissa tuottaa halun palata näiden ihmisten ajatuksistaan ja tunteistaan tuottamien kuvausten pariin uudestaan. #

Tämän merkintäni inspiraationa oli Hillityn Kukon1 eilisiltainen pohdiskelu surusta: #

”Kipu tekee surulliseksi. Suru on mieleni ilmentymänä entuudestaan liiankin tuttu. Tunteena suru kaivaa esille kaikki vanhatkin surut ja murheet.” #

Tämä on esimerkki sellaisesta mielensisällön kuvauksesta, jonka blogiin vasta tutustuva hahmottaa eri tavalla kuin sitä ennenkin lukenut, joka tietää enemmän siitä, millaisessa kontekstissa tämä tunnetila on kirjoittajansa sisimmässä. Pahimmassa tapauksessa aloittelija ei kykene hahmottamaan vahvasti henkilökohtaista tekstiä ollenkaan, ja siirtyy turhautuneena etsimään jotain muuta. Blogien maailmaan perehtymistään aloittavan edessä kohoaa näin ollen kynnys, joka täytyy ylittää ennen kuin hän voi kokea olevansa maailmassa sisällä. Kynnyksen ylittäminen puolestaan vaatii tietoista ponnistelua, ja ponnisteluun motivoituminen voi olla vaikeaa, kun ei vielä itse ole kokenut, mitä kynnyksen toisella puolella oleminen antaa. #

Teknisesti orientoituneena ihmisenä, hakkerina, ajattelin tätä tietysti heti kynnyksen havaittuani: kuinka olisin voinut päästä sisälle tähän maailmaan hieman helpommin? Yksi kahdesta keksimästäni mahdollisesta ratkaisusta on, että blogien kirjo olisi niin laaja, että siihen kuuluisi myös helpommin sisällepäästäviä julkaisuja. Huumori on ehkä yksi ratkaisu; nyt jo ikävä kyllä edesmenneeltä vaikuttavan Moroskoopin semifiktiiviseltä (so. todellisuudesta inspiraationsa ammentavalta fiktiolta) kuulostava anti on uskoakseni sisällepäästävää jokaisen merkinnän osalta. Voi kuitenkin olla, että on maamme sen verran pieni, ettei blogien kirjo koskaan kasva niin laajaksi, että kynnyksen kulma ratkaisevasti loivenisi. Jonkin verran varaa siihen kuitenkin lienee toki vielä sentään. #

Toinen, edellistä nopeammin ja riippumattomammin toteutettavissa oleva apuneuvo olisi Pinserin listaa paremmin jaoteltu blogien sisällysluettelo, jollaisen hahmotelmalta vuodatus.substanssi.netin kategoriavalikko vaikuttaa. Tällaisen kautta voisi koettaa lähestyä kirjoittajien persoonallisuuksia itselle läheisen aiheen avulla. #

Toisaalta on kyllä sanottava, että yhteinen initiaatioriitti, raskas kertaponnistus ryhmään pääsemisen edellytyksenä on tietysti omiaan lisäämään nimenomaan sitä ryhmän yhteenkuuluvaisuudentunnetta, joka on osa tämänkin suuren uusheimon antia. #

Maanantaina menin Giganttiin kun ne edellisviikon lehdessä mainostivat halpa-DVD:itä ja joukossa oli pari jespliistahtoo-elokuvaa. Ei niillä niitä ollut, myyjä sanoi että tulevat iltapäivällä. Kävin iltapäivällä uudestaan. Ei ollut vieläkään. Oli sen sijaan kyltti, että niitä tulee huomenna (eli tiistaina) ja pahoittelut. #

Jostain syystä tuntuu, että ainakin Jyväskylän Gigantin ovessa on joka kerta siellä käydessä pahoittelujuliste milloin mistäkin kämmistä. Maanantaina siellä oli jo sentään se Medionin läppäri, jota ne mainostivat kaksi viikkoa sitten, ja jota kävin siellä viime viikolla katsomassa kahdesti, eikä sitä ollut. Tiistaina soitin niiden numeroon josta ajauduin jonkin keskus-Gigantin neidille, jolla kuitenkin oli onneksi myös paikallisliikkeen tiedot, jotka kertoivat, ettei niitä elokuvia vieläkään ollut. Eilen (keskiviikkona) menin sinne sitten siinä uskossa, että kai ne jo nyt sinne olivat ehtineet. #

Eivät olleet. #

Sain sentään jo ystävälliseltä myyjämiekkoselta selityksentapaisen, eli kyseessä oli markkinointiosaston kämmi (tai ”informaattiokatkos” kuten hän sitä kodinelektroniikkamyyjän slangilla nimitti), ja lupauksen siitä, että sen päivän aikana ne tulisivat kun ne eilen olivat Helsingistä lähteneet. Sanoi käyvänsä tuon tuostakin tarkistamassa, joko olisivat tulleet. #

Teknomaagi eli maastonvihreä velho #

Niinpä päätin haaskata aikaani Seppälässä (joka on hämäävästinimetty kauppa-alue). Alehalpatexistä eli säästöhallista eli monttukuopasta löysin hirviliivin, mikä on tarpeen, jotta ei tule ammutuksi vahingossa nyt kun kausi on alkanut. Sieltä menin Hesburgeriin ja metsästin kana-aterian (minusta ne kanapurilaiset on hyviä). #

Sitten käväisin taas Gigantissa, eikä elokuvia vieläkään ollut. Joku jätkä siellä oli jo menettänyt hermonsa ja urputti tälle mukava miekkonen -myyjälle tästä että kun luvataan eikä niitä kuulu. Vituttaa se minuakin, mutta olen kuitenkin sitä mieltä, että syytön se myyjä siihen on, eikä se sille juuri mitään voi jos tilanne on kuitenkin jo todettu ja sille kaikki voitava tehty. ”En minä sulle elokuvaksi voi muuttua” sanoisi äiti tuolla tavalla kiukuttelevalle penikalle. Tokihan sillä se vaikutus on, että myyjät puolestaan sitten vittuilevat edelleen niille, jotka näistä asioista vastaavat ja sitä kautta se epäsuorasti vaikuttaa asioiden paranemiseen, mutta siinä tarkoituksessa välittömästi lähellään olevan ihmisen niskaan paskaa kaatamaan kyetäkseen pitää minun mielestäni henkilön olla jollakin tavalla vähintäänkin lievästi psykopaattinen, eli todennäköisesti tämäkin jätkä oli vain sarjassamme niitä, jotka tunnetaan yleisemmin nimellä mulkvist. #

Jatkoin näin ollen ajantappoa kävelemällä Seppälän pököperälle rakennettuun megalomaaniseen Citymarketiin, jossa huomasin, että minulla ei ole viittäkymmentä senttiä laittaa säilytyslokeroon. Niinpä menin vieressä olleeseen pikkuiseen Arnoldin-pullapuotiin, jossa ystävällinen new age -höppänän näköinen nainen sai minut hyvälle tuulelle ja antoi myös minulle viidenkymmenen sentin ylimääräistä korttimaksua vastaan sen tarvitsemani kolikon. Montakohan suklaasydändonitsia sitä voisi syödä yhtä mittaa jos saisi niitä rajattomasti? #

Sain näin ollen kassini sinne lokeroon, ja käväisin vielä siinä viereisessä asiakas-wc:ssä, jonka olin aiemmin huomannut ilokseni maksuttomaksi.On muuten aika veikeä kokemus käyttää pisoaaria, jonka vieressä oleva seinä on puolittain läpinäkyvää valkoista muovia, jonka toisella puolella on valtavan tavaratalon parkkipaikka ja paljon ihmisiä. Kerta toisensa jälkeen tämän Seppälän uuden muhkean Citymarketin viihdeosaston valikoimat tuottavat minulle pettymyksen. Tosin on kyllä vaikea sanoa, ovatko ne todellisuudessa yhtään suppeammat kuin muuallakaan, vaan vain vaikuttavat kääpiömäisiltä tavaratalon muuten järjettömään kokoon suhteutettuina. Joka tapauksessa poistuin sitten sieltä hyvin pian. #

Ja menin Giganttiin, jossa ei ollut vieläkään tarjous-DVD:itä. #

Myyjäkin jo tunsi minut naamasta. Se lupaili mulle, että sitten kun niitä tulee, niin ne elokuvat ei lopu kesken. Jätin kuitenkin varauksen näistä haluamistani, jotta ei tarvisi sen kanssa enää ressata; kysyntää niille on tuntunut sen verran paljon siellä olevan joka kerta kun nyt siellä olen käynyt. #

Nyt niiden pitäisi siellä jo olla noudettavissa. Pitäisi. #

Jumalauta. Minähän kirjoitan sen ja minähän julkaisen sen, etkä sinä, tietokoneen rakkine sitä tule estämään. Minä kirjoitan sen, julkaisen sen, ja jos vielä vastustelet, niin tutustutan sinut viidennen kerroksen g-voimien ihmeellisiin saloihin! #

Does that compute?! #