Ilta oli myöhäissyksyiseksi varsin lämmin, joten kun keikalta Tepon kanssa poistumassa olleen Matin lihaksikasta vartaloa peittävät ihokarvat värähtivät, hän jännittyi välittömästi. Matin ei luonnollisestikaan tarvinnut sanoa Tepolle mitään, sillä tämän jalomuotoiset sieraimet olivat myös poimineet vaaran uhan ilmasta, ja toisiinsa vilkaistuaan miehet singahtivat salamannopeasti tahoilleen: Matti läheisen kulman ja Teppo roskalavan taakse, jonne hän ennätti juuri ennen kuin luodit lävistivät sen toisen kyljen. #

Veljesten äärimmäisen herkät korvat olivat välittömästi tunnistaneet äänen lähteeksi pienikokoisen konetuliaseen, ja paikallistaneet sen läheiselle katolle. Toinen ja kolmas tuli tulivat kahdesta muusta suunnasta. Vaikka kyseessä olivatkin ilmiselvästi ammattimaiset tappajat, he olivat paljastaneet itsensä laukauksillaan liian nopeasti, Teppo mietti; heidän olisi pitänyt odottaa väijyksissä ja avata tuli myöhemmin, yllättäen uhrinsa. #

Luotisateen ropistessa yhä ympärillään Matti kiipesi ylös tiiliseinässä kiinni ollutta räystäsputkea pitkin. Saavuttuaan katolle hän liikkui ripeästi mutta äänettömästi kuin kissa sen reunalla, lähestyen ensimmäistä ampujaa takasivulta. Päästyään noin metrin päähän miehestä, tämän sitä lainkaan aavistamatta, Matin alkoi käydä häntä hieman sääliksi, joten hän huikkasi: ”Psst!” #

Kun mies kääntyi, Matti jysäytti kiertopotkun hänen naamaansa niin että miehen nenä halkesi pienenpieniksi murusiksi ja kaikki hampaat irtosivat paikoiltaan. Kun mies oli potkun voimasta käännähtänyt selin, Matti tarttui vasemmalla kädellään hänen päähänsä ja katkaisi mieheltä niskan yhdellä oikean kyynärpäänsä pistävällä liikkeellä. #

Samaan aikaan Teppo oli kiivennyt toiselle katolle, josta ampuja oli tulittanut pienellä käsiaseella. Teppo ei vaivautunut luottamaan yllätyksen voimaan, vaan hyppäsi katoksen reunan yli suoraan pistoolimiehen eteen. Mies ei luonnollisesti silti mitenkään ollut osannut varautua tähän, ja hänen hämmennyksensä maksoi hänelle hänen henkensä. Hän ehti vain vaivoin kohottaa aseensa kohti hyökkääjäänsä, kun tämä jo yhdellä käsittämättömän voimallisella lyönnillä murskasi hänen ranteensa. #

Miehen pistooli ei ehtinyt pudota maahan, sillä Teppo otti sen kiinni ilmasta ja oli saman tien siirtynyt miehen taakse. Hän pakotti miehen polvilleen, suuntasi aseen tämän sydämeen ja veti liipasinta niin ripeästi, että aseen viisi viimeistä luotia tyhjenivät siitä yhdessä sekunnissa. #

Sen jälkeen Teppo hyppäsi katolta takaisin katutasolle pehmentäen maahantuloaan kuperkeikalla. Kaikki tapahtui jälleen niin äänettömästi, ettei kadunkulmassa edelleen roskalavaa tähtäilevä mies kuullut mitään — tai ehkä hänen tarkkaavaisuutensa oli herpaantunut siksi, että hän yritti kutsua katolla jo pitkän aikaa kuolleina maanneita tovereitaan kuiskaten. Oli miten oli, Matti ja Teppo lähestyivät häntä, toinen vasemmalta, toinen oikealta, eikä hän tiennyt sitä ennen kuin oli liian myöhäistä. #

Matti tarttui miestä vasemmasta kädestä, Teppo oikeasta, eikä heidän yhteiskoordinaatioonsa tarvittu sanoja, hädin tuskin eleitä, kun he kahdella täsmälleen samanaikaisella, toisistaan poispäin suuntautuneella liikkeellä tempaisivat niin, että mies halkesi keskeltä kahtia, ja hänen sisuskalunsa putosivat maahan täsmälleen siihen kohtaan, jossa vielä äsken kokonainen mies oli seissyt. #

Varmistettuaan vielä, ettei lähiympäristössä ollut enempää vihollisia, Matti ja Teppo seisahtuivat vielä hetkeksi paikassa, jossa olivat olleet tulituksen alkaessa. #

”Vaisto pelasti meidät jälleen kerran”, Matti sanoi.
”Totta, vaisto pelasti”, vastasi Teppo. #

Tässä kuvatut tapahtumat ovat tosia, eikä niillä niin ollen ole mitään yhteyttä Espoossa viikonloppuna väitetysti sattuneeseen ampumavälikohtaukseen. Kaikki yhtäläisyydet Matin ja Tepon tai muiden mielikuvitushahmojen sekä tämänpäiväisen Prisman (Vaaran vaisto) kanssa ovat siis puhdasta yhteensattumaa. #