Ignostikko tunnustautuu
#2503. Tiistai, 31. lokakuuta 2006 klo 20.50.10, kirjoittanut Jani. 15
Kas vain, ihan yhtäkkiä törmäsin Wikipediassa termiin, jonka määrittelyssä kuvataan täydellisesti omaa suhtautumistani jumalasioihin. #
“Ignostismi on näkemys, jonka mukaan kysymys jumalan olemassaolosta on merkityksetön, koska sillä ei ole todennettavia (tai testattavia) seurauksia. […] Vaikka jumalan käsite on ignostismin mukaan mieletön, ignostikko saattaa pitää ajatusta jumalasta tunneperäisesti tai esteettisesti merkityksellisenä. Sen sijaan jumala oliona on epäselvä ja epäjohdonmukainen käsite. […] #
Ignostikolle sellaiset teologien käyttämät käsitteet kuin ‘ensimmäinen syy’, ‘kaikkivaltias’ ja ‘kaikkihyvä’ ovat epäselviä, ristiriitaisia, kielellisesti tyhjiä tai mahdollisesti runollisia. Siksi niistä ei voi mielekkäästi sanoa, ovatko ne tosia vai eivät. Tämän vuoksi ignostikko odottaa sisäisesti ristiriidatonta jumalan määritelmää, ennen kuin esittää asiasta väitteitä puolesta tai vastaan.” #
Wikipedia (via IRC-URLs) #
Itse tutustuin tuohon käsitteeseen Lucky Number Slevin-elokuvassa. Tosin siinä se oli mielestäni Agnostikko. Mutta se olikin lontooksi.
Hyvä elokuva kuitenkin.
Fiksumpi olisi tietysti seurannut linkkejä ennen kommentointia, ja huomannut että oli kyse kahdesta eri ismistä. Oppia ikä kaikki.
Jep, agnostisismiin minä olinkin tätä ennen jo tutustunut, ja se ei oikein osunut kohdalle. Siinä otetaan minusta enemmän kantaa jumalan olemassaoloon kuin mitä koko kysymys mielestäni ansaitsee.
Tämä ignostismi kuulostaa kyllä vielä paremmalta kuin agnostismi, hienoa ja kiitos Jani.
Loistavaa. Tämä tuo uskonnonfilosofisiin väittelyihin todella kaivatun oikotien! Kiitos linkistä.
Olkaapa hyvät, mukavaa vain että tuosta oli hyötyä muillekin!
“ignostikko saattaa pitää ajatusta jumalasta tunneperäisesti tai esteettisesti merkityksellisenä.”
Mitä muutakaan mahdollisuutta on? Nykytutkimuksen mukaan taipumus uskonnollisuuteen perustuu aivojen rakenteisiin vaikuttaviin geeneihin. Siksi uskontoja ja niiden harjoittamistapoja tulisi arvioida sen mukaan, miten terveitä ja tasapainoisia tapoja ne tarjoavat uskonnollisten taipumuksen kanssa elämiseen. Toisin sanoen, kun kerran joissakin ihmisissä on voimakas tarve uskoa uskonnollisesti, miten heidän tulisi sen kanssa elää, jotta he olisivat mahdollisimman paljon hyödyksi ja mahdollisimman vähän haitaksi ympäristölleen.
[…] Tänään tämä lähtökohta on liukkaus. On satanut minimaalisesti luminöftää, ruma kalmanvalkoinen peittää seisovien autojen tuulilaseja, pakkanen on piirtänyt vaahteranlehtien värikkyydelle harmaat rajaukset. Lyijykynä ja taululiitu vuorottelevat maiseman yksityiskohdissa, tuuli heilauttaa harvan räntäsateen valkeaa sifonkia Töölönlahden vesiaiheen yllä. (Ei, vesiaihe on ihan kauhea sana ja juuri siksi sitä on käytettävä ylenpalttisesti. Kuvitelkaa, miltä se kuulostaisi luomiskertomuksen osana: ja jumala sanoi tulkoon vesiaihe, ja vesiaihe tuli. Tämähän alkaa miltei kuulostaa arkkitehdin märältä ennusunelta…) […]
Hmm, Dyro. Ehkä jo pelkästään se, että jotkut kokevat uskonnollisesti tai kokevat pyhyttä (ilman mitään erityistarvetta USKOA USKONNOLLISESTI) riittäisi tuon viimeisen lauseen muotoiluun?
En tiedä, olisiko uskonnollisuutta geneettisenä taipumuksena syytä eristää ihmisen ajattelusta sen enempää kuin muitakaan ajatteluun vaikuttavia taipumuksia, kuten taipumusta masennukseen, mikäli se ei tosiaankin aiheuta ihmiselle itselleen tai hänen lähiympäristölleen huomattavaa haittaa, jolloin sen eristämisestä voi olla hyötyä niiden haittavaikutusten vähentämiseen pyrittäessä.
Se, että rinnastin uskonnollisuuden edellä masennustaipumukseen, ei tietenkään ole sattumaa, mutta en tehnyt sitä vain sen tähden, että itselläni on jälkimmäistä, vaan myös siksi, että eristäminen suhtautumisena masennukseen tuntuu minusta perin juurin väärältä, ja mikäli nämä taipumukset todella ovat rinnasteisia, on sisäisen eheyteni takia myös tämän vääryydentunteeni rinnastuttava.
Sitä, miksi masennuksen eristäminen, niin kuin lääketiede sen tekee, tuntuu minusta väärältä, en oikeastaan ole vielä sen tarkemmin miettinyt. En kuitenkaan anna sen juurikaan häiritä saamaani, juuri tähän eristämiseen perustuvaa, lääketieteellistä hoitoa.
Jotenkin tämä minusta sopi tähän:
Veloena: tarkasti luettu, olet oikeassa.
Jani: Jonkin käyttäytymistaipumuksen selittäminen geenien vaikutuksella kuulostaa minustakin usein kovin ylimalkaiselta roiskaisulta. Silti tietyt geenit vaikuttavat uskonnollisuuden ilmentymiseen melko voimakkaasti (Hakusana uskonnollisuus Wikipediassa). Koska taipumus uskonnollisuuteen ei ole pelkästään ympäristön vaikutuksen tulosta, se ilmenee joka tapauksessa, oli ympäristö millainen tahansa, joten on hyvä kehittää menetelmiä, joilla sitä ohjataan yksilön tasapainoa ja hyvinvointia lisäävään suuntaan.
No niin, muotoilin näköjään edellä sanottavani taas vaikeastiymmärrettävimmällä tavallani. En siis lainkaan epäile uskonnollisuuden ja geenien välistä yhteyttä. Tarkoitin sitä, etten olisi kovin hanakasti eristämässä uskonnollisuutta (olivatpa sitä aiheuttavat tekijät sitten mitä tahansa) tai ylipäänsä mitään taipumusta ihmisen ajattelua selittäväksi syyksi niin kuin lääketiede eristää taudin sen oireiden aiheuttajaksi — jollei sitten kyse ole nimenomaan lääketieteen tekemästä eristämisestä, joka tapahtuu ihmisen itsensä pyynnöstä ja tämän omaksi parhaaksi, kuten esimerkiksi masennuksen hoidossa. Karsastan yrityksiä lokeroida ihmisen ajattelua ja inhimillisen käyttäytymisen monimuotoisuutta - uskontoja esimerkkinä siitä - yksinkertaisten syy-seuraus -suhteiden, kuten
, avulla.Joo, tulipa tästäkin sitten paljon selvempi selitys.
Jeesus sentään, että oikein Exited Delirium. Siinäpä vasta uutinen. Hmph. Kyllä se on käsittämätöntä että pitää kuitenkaan oikein stungunnilla ammuskella teinejä, jotka on hiukan innoissaan. Olisivat vaikka käärineet johonkin huopaan ja taltuttaneet - niin amerikkalaista, niin amerikkalaista.
Eihän sitä tiedä mitä sillä olisi siinä raamatussaan saattanut olla kätkettynä, biologisia joukkotuhoaseita tai taktinen ydinkärki kukaties!