Mistä lie sekin nyt tullut mieleen, mutta pätkähti vain tässä yhtenä iltana päähäni psykologinen selitys sille, miksi tämän hetken tv-sarjojen naistähdet (esimerkiksi Jessica Alba, Eliza Dushku ja myös varhaisempien aikojen SMG) ovat sen näköisiä kuin ovat. Minun silmässäni nii… heille yhteistä on tietynlainen lapsenkasvoisuus: isot silmät, tursohuulet ja kirkas, korkea otsa. #

Noh. Setäpä selittää. Se, että näiden naisimmeisten kasvot, eli pää, eli se, mitä on pään sisällä, on lapsen, ja samaan aikaan vartalo on kuitenkin mitä ilmeisimmin naisen, heijastelee ihan ilmiselvästi sitä, millaiseksi varmaankin kokevat olonsa teinitytöt, joista tietysti sitä tunnollisinta sarjafanijoukkoa näille ohjelmille haetaan. #

Edellämainitulla naismallilla luodaan siis vahva alitajuinen pohja sarjan sankaritaan samaistumiselle. #

Ei, en aio katsoa otsikossa mainittua sarjaa. Tarvitsin vain selityksen tälle minua hirvittävälle kloonien esiinmarssille. Sille vastenmielisen kliseisen romantikkorokki-streptokokki -taustahoilotuksen trendille en ole vielä keksinyt selitystä. Somebody help me. #

Tänään olin taas Hyvä ihminen, sillä hoidin Asioita. Olennon kertoma pelottava esimerkkitapaus eräästä nimeltämainitsemattomasta Kelan asiakkaasta sai minut ahdistumaan, joten koetin ensin täyttää niitä lomakkeita itse. Mutta kun sieltä Kelan sivuilta pitäisi valita jokin seuraavista: #

• Kuntoutusraha #

• Kuntoutustuki #

• Kuntoutusavustus #

• Kuntoutus #

• Kuntoutusvirveli #

• Kuntoutusjeesus #

Niin se on hyvin vaikeaa, että mikä niistä pitää valita. No oikeesti mä vaan vähän juksasin, ei siellä kahta viimeistä sentään ole. Mutta silti tää ottaa aikuisten vitusti mua päähän kun olen kuitenkin ihan kohtuu selväjärkinen nuorimies, niin en silti tajua että mikä on se lippulappu joka pitää täyttää. #

Ja sitten minä jo yhtä täytinkin, vain huomatakseni, ettei se se sittenkään (kai) oikea ollut, joten siitä harmistuneena päätin käydä itse omassa persoonassani pääkallonpaikalla Kans-allis-elä-Kela-itoksessa tänään heti. Ja kävinkin! #

Ja siellä minä pelasin pientä filunkipeliä, kun sattumalta löysin jonkun siellä jo ennen minua suivaantuneen jättämän lapun, ja pääsin sillä melko pian sisään koppiin, kun minun oikealla vuoronumerolla olisi pitänyt odottaa varmaan valomerkkiin ja sulkemisaikaan asti. Toivottavasti vain joku mummu tai pappa näki tämän, jotta pääsen lehteen, mielipidepalstalle. #

Niin eikä minun edes loppujen lopuksi mitään lippulappua edes tarvinnut täyttää, kun se tämä kuntoutustuen (sitä se oli) jatko kuulemma hoituukin ihan sillä lääkärin niille jo lähettämällä todistuksella. #

Sitten minä tulin sieltä kotiin, ja söin taas jouluruokaa, jota ei tarjonnut kunnon väki vaan minä itse itselleni. Minä olen semmoinen anti-joulu-ukko, että minua ei haittaa enää vaikka syökin nyt jo jouluruokaa, vaikkei ole vielä joulu läheskään. Mutta juovathan ne jotkut jouluviinaakin jo nyt. #

Ja sitten minä tulin vielä tänne omaan kopperoon kirjottamaan tätä päiväkirjaa, vaikka mulla kaduttaa etten ole vieläkään kirjoitellut vastakommentteja tänä aamuna postilaatikkoon ropisseisiin kommentteihin, vaikka on jo kulunut useita tunteja. Se kaduttaa minua niin kovasti, että huomasin bussissa, että kuulen sielläkin sen itseviritetyn postinsaapumisäänen joka mulla on käytössä. #

 
(SING-A-POOR) Singalongers-kisan voittajan, Yanin ensimmäinen konsertti päättyi skandaalinomaisissa tunnelmissa eilisiltana. Konserttipaikalle kerääntynyt yleisö poistui paikalta buuaten ja viheltäen sen jälkeen, kun Yani oli esittänyt kiertueohjelmastaan vasta osan ensimmäistä kappaletta, Blondien Heart of Glassia. #

Lähteiden mukaan Yani ”lauloi useita vaikeita nuotteja ihan oikein”, eikä kappaleen puoleen väliin mennessä ollut vielä unohtanut yhtään sanaa tai laulanut väärän säkeistön sanoja, josta tuli hänen tavaramerkkinsä Singalongers-kisan kuluessa. ”Jopa ooh-ooh-huhuilu meni lähes kohdalleen!” #

”Olen niin pettynyt”, kuvaili tuntojaan eräskin 12-vuotias ihailija, jonka toiveet nähdä suuri lahjaton idolinsa päättyivät eilisiltana kyyneliin. #

Laulaja itse poistui paikalta pian sen jälkeen, kun konsertti jouduttiin tapahtuneen johdosta keskeyttämään, kommentoiden asiaa ainoastaan toteamalla, että ”Once I had a love and it was a gas. Soon turned out to be a pain in the ass.” #

Ennakkoluuloinen osa perinteisten käsitysten mukaisista naispuolisista lukijoista: tässä teille kuvia hupsuista pikkuotuksista. Avoimesti uusiin asioihin suhtautuvina itseään pitävät: seuraavassa on tilaisuutenne tutustua isoja hikoilevia miehiä mielellään katselevan miehen mieleen. #

(Hmm. Kylläpä tuo kuulosti epäilyttävältä, siis minun mieltymyksieni osalta.) #

Tämä on oma antini Tylsyyden multihuipennuksesta alkaneeseen showpaini-hehkutukseen. #

Kun aioneja sitten kävimme koko perheen voimin Ruotsissa, sukulaisten kaupunkikodin kaapeli-tv:stä näkyi jo silloin Amerikan ihmemaasta kotoisin olevaa hömpötystä, joka nykyisin showpainin nimellä tunnetaan. Muistan, kuinka sitä silloin, pienenä, katseli hiukan epäuskoisena ja hämmentyneenä, kun ei kyennyt pääsemään selvyyteen siitä, olivatko isot miehet tosissaan, kun huusivat toisilleen ja herjasivat toisiaan naamat punaisena, ja lopulta rupesivat aina läpsimään, tönimään ja mätkimään, ja ympärillä oli yleisö, joka hurrasi tälle touhulle. #

Jotain epäilyttävää siinä oli. #

Niin myöskin vanhempien mielestä, jotka eivät olleet ihan varmoja siitä, oliko tämä nyt oikein lapsille sopivaa ohjelmaa. Nykyisin ollaan sitä mieltä, että ei ole, ja siksi nämä ohjelmat (RAW ja Smackdown!) on sysätty myöhäisimpään myöhäisiltaan, jolloin lasten tulisi ainakin teoriassa olla nukkumassa. Ilmeisesti meitä pikkuveljen kanssa ei kuitenkaan aivan ehdottomasti kielletty katsomasta, koska minulla on vieläkin aika selviä muistikuvia ohjelmasta. Lisäksi sen jälkeen meillä oli pitkän aikaa tapana leikkiä ”painia” kotona patjoilla. Suunsoiton jätimme muistaakseni pois, sen sijaan mahtipontiset painijan esittelyt kuuluivat asiaan. #

Palasin tämän lajin pariin pari vuotta sitten, kun sivistys oli ehtinyt jo Suomeenkin, ja minulla oli oma kaapeli-tv. Täytyy tunnustaa, että aluksi minulle tuotti hiukan vaikeuksia päästää irti lapsuudenkuvitelmistani, enkä ollut vieläkään ihan varma siitä, missä kohdassa show’ta näyttely loppui ja urheilu alkoi, ja päin vastoin. Itse asiassa minua kiinnostaisi vieläkin tietää, kuinka pitkälti otteluiden koreografia on etukäteen suunniteltu, ja kuinka paljon niissä on improvisointia, etukäteen harjoiteltujen liikkeiden (iskujen antamisen ja niiden vastaanottamisen) soveltamista. #

Nykyisin jo sentään ymmärrän sen, etteivät esimerkiksi Eddie Guerrero ja John Bradshaw Layfield oikeastiEi, en suostu käyttämään sitä memeettistä versiota tuosta ilmaisusta. vihaa ja halveksu toisiaan, vaikka show’ssa annetaan kaikilla mahdollisilla tavoilla ymmärtää, että niin on. #

Nykyisin ymmärrän, että kun joku show’ssa loukkaantuu niin, että ”ensihoitajat” joudutaan kutsumaan paikalle, kukaan ei oikeasti ole loukkaantunut. #

Aluksi minusta oli järjettömän koomista, miten ilmeisen kärjistettyjä ohjelmien vakiohahmot olivat. Koko kaarti tuntui olevan kuin parodinen läpileikkaus stereotyyppisistä amerikkalaisista. Oli punaniskaa, kuumakalle-latinoa, hiphopparia ja niin edelleen. Myöhempien aikojen pyhiä huippuja tässä suhteessa minusta ovat psykopaatti, ökyrikas keikari ja kehitysvammainen. #

On ollut hauska huomata, miten olen vähitellen uponnut illuusioon. Esimerkiksi siinä, missä esimerkiksi Cenan rap-staran elkeet olivat aluksi järkyttävän koomisia1, nykyisin ne menevät minuun ihan täydestä, kun ohjelmaa katsoo. #

Lisäksi olen vakaasti sitä mieltä, että tehokkain mahdollinen Bushin vastainen kampanja ennen viime presidentinvaaleja USA:ssa käytiin nimenomaan WWE:n taholta, kun JBL tuotiin mukaan ohjelmaan ja hänet järjestettiin toistuvasti näyttämään korostetun ylimieliseltä, rasistiselta ja pelkurilta. #

Mikä tässä roskassa sitten oikein kiehtoo? #

Minusta selitys on hiukan samanlainen kuin saippuasarjojen suosion takana. Showpaini on ihmissuhdedraamaa miehisillä säännöillä. Tässä maailmassa ei lirkuttelija pärjää, vaan voima, lojaalius ja äly jylläävät. Viimeistä en edes vaivaudu selittämään. Sen, mitä sillä tässä yhteydessä tarkoitan, käsittää kyllä, kun katsoo sitä touhua jonkin aikaa.2 Ja jonkin aikaa katsottuaan, sitä jo huomaakin olevansa juonikuvioiden koukussa. #