Julkaisu, valmius, läpinäkyvyys
#2500. Maanantai, 30. lokakuuta 2006 klo 18.32.29, kirjoittanut Jani. 13
“Mulla on aina paha tapa kirjotella kaikenlaisia lisäyksiä tekstiin seuraavan tunnin aikana julkaisusta. Joskus voisi tietysti hioa tekstin ENNEN julkaisua.” #
känkkäränkkäpäivä (linkki vie ns. Friends Only -periaatteella toimivaan LiveJournal-päiväkirjaan, sitaatti julkaistu kirjoittajan luvalla) #
Jos tekstit pitäisi saada valmiiksi ennen julkaisua, niin minä en tuottaisi juuri mitään, sillä valmista tekstiä, ainakaan blogitekstiä, ei minusta ole olemassakaan. Tekstin kehitys on viiva ja julkaisu vain yksi piste sillä. Jotkut tekstit ovat kehityksessään pitemmällä kuin toiset (ja monesti tämä korreloi niiden iän kanssa), mutta valmiiksi en tohtisi omiani milloinkaan nimittää - jollen sitten kuolemassani. #
Aina välillä haaveilen julkaisujärjestelmästä, joka näyttäisi reaaliajassa kuinka nämä merkinnät täällä marginaalissa syntyvät. En toki ehkä ihan kaikkea sillä tavalla läpinäkyvästi kirjoittaisi, ja luultavasti sulkisin ainakin niiden livenä kirjoittamieni merkintöjen kommentoinnin siihen asti, että katsoisin niiden olevan… heh, en tietenkään sano “valmiita”, ja “julkaisukelpoisiksi” nimittäminen tuntuisi vihjaavan, että ne olisivat sitä ennen olleet julkaisukelvottomia, vaikka ne olisivat koko ajan olleet julkaistuja. Mutta siis siihen asti, että minusta tuntuisi, että nyt ne voisi avata kommentoinnille. #
Toinen läpinäkyvyys, jonka haluaisin joskus toteuttaa, olisi oman Internet-selailun paljastaminen enemmän kuin mihin pelkkä linkkiblogi pystyy. Se olisi jonkinlainen yksityisyydenvarjeluun tehtyjen selainlaajennusten vastakohta, joka keräisi annetun valkoisen listan (whitelist) pohjalta talteen vierailtuja osoitteita ja tuuppaisi niitä verkkoon tasaisin väliajoin, ehkä jonkin verran yhdistelyä ja siivousta tietyn logiikan mukaisesti tehtyään. #
Sellaisella listalla ei ehkä olisi samanlaista arvoa kuin linkkiblogilla, jollaisiin yleensä suodattuu keräilijänsä mielestä kaikesta kohinasta erottuvia helmiä, mutta sen tarkoitus olisikin eri: antaa läpileikkaus selailutavoista, ja toimia samalla muistilistana, josta voisi löytää sen yhden, juuri tähän niin täydellisesti sopivan linkin, johon törmäsi pari päivää sitten jossain, muttei muista enää missä, eikä sitä mihin se viittasi. #
[muokkaukset]
[muokkaus][klo]23.5.2009 8:41[/klo] Päivitin linkkiblogilinkin ja linkitin Whitelist-artikkelin whitelist-sanaan valkoisen listan sijasta.
[/muokkaus]
[/muokkaukset] #
Kirjoitan niin usein ihan vaan spontaanisti, että aina tulee heti perään jotain lisättävää ja hetken päästä taas jne, että pelkään tyyppien ehtineen lukea merkinnän jo kertaalleen, eivätkä ikinä palaa lukemaan lisäyksiä (joista ei yleensä ole mainittu missään,ellen sitten ole erottanut lisäystä viivalla, mutta kaikki pienet tarkennukset änkeän vaan alkuperäisen sekaan), jotka saattavat toisinaan poistaa väärinymmärryksiä tai sitten muuten vaan valottaa asiaa. Pelko on varmasti kyllä aiheeton, sillä en usko, että kaikki roikkuvat koko iltaa Livejournalissa ja näin ollen ehtisivät lukeen ensimmäisen version. Toisaalta taas minä ainakin saatan silmäillä jo luettuja merkintöjä useaankin kertaan ja loppupeleissä silti harvemmin niissä lisäyksissä mitään tähdellistä edes on.
Usein on tietysti niinkin, että olen jo tuntitolkulla jäsennellyt päässäni merkintää ennen, kuin alan sitä kirjoittaan. Silloin tilanne ei ole ihan yhtä toivoton.
Tuo siinä tietysti saattaa jää vähän harmittamaan, että nopeimmille lukijoille saattaa se kehityksessään varhaisempi versio jäädä vallitsevana mieleen. <ins> ja <del> ovat hyviä muutosten korostamiseen, oletuksenahan edellinen alleviivaa tekstin ja jälkimmäinen yliviivaa sen. Ne pomppaavat kyllä melko hyvin silmille - jopa niin hyvin, että niiden käyttö on ehkä kärsinyt siitä, koska huomiotaherättävyydessään niiden jälki ei ole kovin kaunista.
Jos osaa kielen säännöt, voi jatkossa käyttää niitä tai jättää käyttämättä.
****
Kamalaa! Minä kyllä blogia kirjoittaessa läimäsen koko tekstin sellasenaan. Koko teksti oksennetaan kerralla. Kirjoittaessa jo vituttaa, kun tietää tappavansa kaikki säännöt, joita ei enää viitti noudattaa.
Ei ole edes käynyt mielessä, että tekstiä voisi miettiä ja muokata. No ei mulla kyllä ole muuta sanottavaa blogistanille kuin, että mun kissa on ihanampi kuin teidäin muiden yhteensä! Itse asiassa mulla on 2 kissaa, joten ne on yhteensä maaliman ihanimpia!
Heh, olenhan minäkin kokeillut sitä toista äärilaitaa, eli kirjoittamista kokonaan ilman jälkimuokkausta. Se olikin jännä kokeilu se, pitäisi ottaa taas joskus uusiksi. Mutta ilman tuollaista keinotekoista sääntöä minä en edes osaa tuottaa mitään täysin spontaanisti. Harkinta ja kontrolli on läsnä aina ja kaikessa, mitä teen.
Ja kuinka ollakaan, nyt kun tuonne viittasin, niin huomasin, että se oli näköjään PA, joka alkujaan tuon livekirjoittamisen idean on tuonut tietoisuuteeni.
Eikös valmiit tekstit ole ihan web yksnollaa ja ikuinen beettaus tätä hienoa kaksnollaa?
Niinpä tosiaan, näköjään olen sisäistänyt tuon kaksnolla-ajattelun täydellisesti tuottamisessani.
Minä kirjoitan yleensä merkintäni kerralla valmiiksi. Harvoin siirtelen lauseiden kappaleidenkaan paikkoja.
Nyt kun kirjoitin tuon, huomaan, etten kiinnitä huomiota kirjoittamisen aikana tekemiini muokkauksiin. Tämän ja edellisen ja lauseen lisäsin, kun olin päässyt tuossa seuraavan lauseen jälkeisessä lauseessa sanaan “pahimmat”.
Tämän tekniikan huomaa sitten kun julkaistun merkinnän lukee. Aina löytyy korjattavaa ja hiottavaa, mutta julkaisun jälkeen en korjaa kuin pahimmat virheet.
Nyt sitten tarkensin vielä tuota toista kappalettakin.
Pidän myös yksityisblogia, jota pääsen lukemaan vain minä, ja jonne kirjoittamiani tekstejä muokkaan huomattavasti enemmän kuin Planetaarioon kirjoittamiani. En osaa sanoa miksi. Ehkä siksi, että tekstit ovat henkilökohtaisempia, joten haluan hioa niitä kerta toisensa jälkeen, koska kerron niiden kautta asioita itselleni. Yksityisblogi on korostuneemmin tekstiä, julkiblogi taas on lähempänä puhetta, jolla kerrotaan juttuja lukijoille, ja siksi merkintöjäkään ei tunnu olevan tarpeen paljoa muokata julkaisemisen jälkeen.
Erot suhtautumisessa täysin yksityisiksi tarkoitettuihin teksteihin ovat kyllä mielenkiintoisia.
Vaikken minä tuosta itsekontrollista pystykään luopumaan edes yksityisissä teksteissäni, en kuitenkaan hio niitä yhtä paljon kuin näitä, ja minusta tuntuu, että ajatukseni siinä on, että itse pystyisin kyllä ymmärtämään mitä olen tarkoittanut, mutta kommunikoinnissa muiden kanssa voivat virheet ja kankeudet hankaloittaa ymmärretyksitulemista. Yksityisten tekstien kanssa minulla on kuitenkin se ongelma, että niiden tuottaminen on äärimmäisen vaikeaa, koska se tuntuu minusta yhtä hölmöltä kuin itselleen ääneen puhuminen tuntuisi.
Tuollainen kertaoksentaja olen itsekin, kuinka suivaannuttavan ihastuttava termi! Ja jos lisättävää tulee, voihan se tehdä sitten kommenttipalstalle tai juuriloida siitä oikein uuden jutun. Mikäs sen parempi.
Tuottamistekniikkana varsin mielenkiintoinen, tuo: uuden jutun aiheiden poiminta entisen kaipaamista lisäyksistä ja korjauksista.
Mulla taas tulee viilattua juttuja etukäteen joskus useampaankin kertaan ennen julkaisua.
Tuossa jälkimuuttelussa on tosiaan se huono, että itse ainakin peruutan välittömästi takaisin, jos uusimman merkinnän otsikko on jo ennestään tuttu. En rupea tekstiä uusiksi läpi lukemaan, josko siellä sattumalta olisi jotain uutta…
Minä teen noita jälkikäteisviilauksia sitä silmälläpitäen, että merkinnöille tulee lukijoitakin jälkikäteen yllättävistä suunnista, lähinnä hakukoneista. Tulkitsen hiljaisuuden siten että niitä lukijoita, joilta nuo muokkaukset menevät ohi, eivät niiden kohteiden mahdolliset heikkoudet ole riittävästi häirinneet - jos olisivat, niin siitä olisi silloin saanut kuulla kommenteissa.